Virpi Suutari tutustuttaa metsäaktivisteihin, joilla on tiukka halu vaikuttaa – arviossa Havumetsän lapset

28.03.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Teemu Liakka / Euphoria Film

ELOKUVA | Virpi Suutarin tekemissä dokumenteissa pääosassa ovat aina ihmiset, elävät, toimeliaat, empaattiset ja asioista kiinnostuneet. Niin Havumetsän lapsissakin.

”Välillä tuntuu, että nuoret itsekin tietävät tehtävänsä mahdottomuuden, mutta jonkunhan sekin on tehtävä.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Havumetsän lapset

  • Ohjaus ja käsikirjoitus: Virpi Suutari
  • Pääosissa: Ida Korhonen, Minka Virtanen, Otto Snellman, Otso Piitulainen, Ville Murman
  • Ensi-ilta: 28.3.2024

Ida on ikimetsien metsäkartoittaja, joka on kotoisin Kainuusta ja opiskelee metsänhoitajaksi Helsingissä. Hän tietää ja tuntee metsän ihmeet, ne ikiaikaiset, joista ihminen varsinkin ennen osasi nauttia muutenkin kuin puuta ostamalla tai myymällä.

Minka on hänkin innokas metsäaktivisti, jolla on yhtä tiukat ja perustellut mielipiteet metsien ja puiden hyötykäytöstä. He molemmat tuntevat ne eläimet, hyönteiset ja kasvit, jotka ovat jo kadonneet tai ovat vaarassa kadota.

Otto johtaa porukkaa mielenosoituksissa omalla tavallaan ja kysyy kaikkeen muidenkin mielipiteitä yhteisön tavoitteita koskevissa asioissa. Otso ja Ville osallistuvat mielenosoituksiin sekä metsäyhtiöiden ja sellutehtaan johdon tapaamisiin mielipiteitä ja kysymyksiä vahvasti esittäen. Ryhmä on tasa-arvoinen; tapaamisissa äänestetään mielenosoituksista, mihin, miten, kuka ja milloin.

Kaikkien viiden elämä metsien suojelemisen parissa on aitoa. Taustalla on halu vaikuttaa poliittisiin päättäjiin ja suuryritysten toimintatapoihin. Välillä tuntuu, että he itsekin tietävät tehtävänsä mahdottomuuden, mutta jonkunhan sekin on tehtävä. Ainakin he osaavat kysyä oikeita kysymyksiä. Mitään ei tapahdu, jos ei tee mitään.

* *

Nuorten naisten keskustelu uintireissulla menee jotakuinkin niin, että olisi mukava elää vanhaksi, uhan alla olevien metsäneläinten, ötököiden ja kasvien kanssa.

Porukan kanssa mennään Lappiin Kolarin Aalistunturille, Kemiin sellutehtaan rakennustyömaalle, Helsinkiin UPM:n aulaan ja muutamiin muihin paikkoihin mieltä osoittamaan. Joskus paikallinen poliisi vie putkaan.

Minkan ja hänen matkakumppaninsa keskustelu junassa matkalla Kemiin sellutehtaan johtoa tapaamaan menee näin: ”Siis puu kaadetaan, katkotaan ja keitetään ja sitten siitä tehdään kertakäyttöön tarkoitettua paperia, meille paskapaperia”. Siis kaikki ne komeat puut ovat meidän perustarpeisiin. Olisi luullut, että tekoälyä ennen ihminen olisi keksinyt pyyhkimiseen jonkun halvemman ja hiukan vähemmän kuluttavan materiaalin?

Idan ja isoisä Taunon keskustelu koskee sitä mistä maailmaa on usein lähdetty pelastamaan. Tässä tapauksessa isoisä on sitä mieltä, että parasta metsänhoitoa on puiden kaataminen ja uuden metsän istuttaminen. Isovanhemmat tykkäävät lapsenlapsestaan, mutta käskevät ”kouhottaa” vähemmän.

Puolentoista tunnin aikana näihin nuoriin tutustuu ja tykästyy. Lapin maisemat ovat jylhiä, vaikka niitä kitukasvuisiksi väitetään. Ympäristöt muuttuvat, mutta ongelmat eivät. Metsien ja luonnon käsitteleminen on varmasti yksi ajan ympäristöongelmista, mutta siitä puhutaan vähemmän. Yllättää, ettei näiden nuorten mielenosoituksia ole juuri kuultu tai nähty kansallisessa mediassa.

havumetsan lapset still6 teemuliakka euphoriafilm

Kuva: Teemu Liakka / Euphoria Film

* *

Virpi Suutarin tekemissä dokumenteissa pääosassa ovat aina ihmiset, elävät, toimeliaat, empaattiset ja asioista kiinnostuneet. Niin Havumetsän lapsissakin.

Suutarin elokuvista on parhaan dokumentin Jussi-palkinnolla palkittu Eedenistä pohjoiseen (2014) ja Yrittäjä (2018) sekä Susanna Helken kanssa tehty Joutilaat (2001). Paljon huomiota, syystäkin sai Aalto (2020), elokuva Alvar ja Aino Aallosta ja heidän arkkitehtuuristaan. Dokumentti palkittiin kahdella Jussilla, musiikista ja leikkauksesta.

Havumetsän lapsissa on paljon luontoa kuvaavia erikoisia ja kauniita kohtauksia, joissa näytetään nuorten suosikkipaikkoja. Teemu Liakan kuvaus on taidetta. Samoin Sanna Salmenkallion musiikki, joka kulkee kuvien mukana. Kohtaukset todella näyttävät sen mistä joudumme luopumaan, jos puu on yhä edelleen enimmäkseen hyötykäyttöön tarkoitettu.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua