Uudelleen muovattu The Running Man -elokuva on aiempaa sähäkämpi, mutta sanomaltaan yhtä synkkä

Glen Powell. Kuva: Ross Ferguson

Kulttuuria se on viihdekin, vai mitä? Varsinkin, jos se luo tulevaisuudesta sellaista kuvaa, joka voisi tulla todeksi.

The Running Man -elokuvassa perheenisä Ben Richardsin on tartuttava ainoaan mahdollisuuteen saadakseen lääkkeitä tyttärelleen. Tulevaisuuden Yhdysvaltoja muistuttavassa maailmassa kilpailu kaikkia vastaan pakoon juoksemalla voi tuoda juoksijalle valtavasti rahaa tai tappaa hänet.

Raju, kaksisataa sekuntia minuutissa tykittävä toimintajännäri saa katsojankin veren kiertämään. Jos tarvitset elokuvan aikana hengähdystauon, sulje silmät – jos maltat.

Nykyosaaminen tekee toimintaelokuvista supertoimintaelokuvia, sillä kaikkein hurjimmatkin stuntit ja visiot onnistuvat digitaalisen huippuosaamisen avulla. The Running Man -elokuvan alaotsikko voisi olla ”Tapa tai tule tapetuksi”, sillä tämä ei ole niinkään juoksuelokuva kuin hengästyttävä pako perässä rientävältä kuolemalta.

Vertailukohtana muistuu Juokse tai kuole -elokuva vuodelta 1987. Silloin pakoon riensi Arnold Schwarzenegger, joka ei loistanut niinkään näyttelijäntaidoillaan kuin vakuuttavilla fyysisillä voimillaan. Tulevaisuus näytti elokuvan valossa synkeältä.

* *

The Running Man -elokuvan juoksijaa, Ben Richardsia, näyttelee Glen Powell, jolla on trimmatut lihakset, mutta Arnoldia sympaattisemman miehen olemus. Etevänä näyttelijänä Powell saa rooliinsa sävyjä, joiden seuraaminen on keskeinen osa elokuvan antia. Hänen mukanaan elokuvassa on välillä myös pinnanalaista huumoria sekä aidon tuntuista välittämistä elokuvaperheen kesken. Powell näyttää pystyvän myös käsittämättömiin stuntteihin, tosin kaiketi suurin osa niistä lienee digitekniikalla toteutettuina.

Elokuvan eetos on tuttu miehisistä jännityselokuvista, joissa miehen on pelastettava vaimonsa ja lapsensa. Tässä vauhtifilmissä perheen kunnollinen, mutta töistä potkut saanut isä Ben joutuu vaikean valinnan eteen. Tytär on sairastunut, eikä raha riitä tarvittaviin lääkkeisiin. Vanhemmilla ei ole töitä, joita yhteiskunnan pohjalla olevat ihmiset voivat saada vain elämänsä riskeeraamalla.

Tyttären pelastuminen riippuu siitä, suostuuko isä Ben osallistumaan The Running Man -tv-ohjelmaan, jossa voittona on miljardi uusdollaria, mutta jossa kuolema on voittoa todennäköisempi. Paossa oleva kilpailija on elävää riistaa myös muille kansalaisille, jotka yrittävät tappaa hänet joka käänteessä. Diktatoorista yhteiskuntaa vastustavalla Benillä on siis vain yksi vaihtoehto.

Stephen Kingin romaaniin perustuva käsikirjoitus on kuorrutettu toinen toistaan mahdottomammilla tilanteilla, eikä joukkoon mahdu tylsää hetkeä. Glen Powell näyttelee vakuuttavasti yhteiskunnan eriarvoisuutta ja julmuutta kohtaan uhkuvaa vihaa, sekä isää, joka tekee kaikkensa pelastaakseen tyttärensä. Perhe on kaikki, Ben toteaa.

Toivottomuus Benin selviytymisestä kasvaa elokuvan myötä, sillä monista tilanteista näyttäisi voivan selviytyä vain supermies. Sellaiselta Ben välillä vaikuttaa, ainakin saadessaan joiltakin kansalaisilta apua matkan varrella. Toiminta on rajua ja kutakuinkin keskeytymätöntä, eikä aina säästä sivullisiakaan. Katsoja voi kuitenkin aavistaa, että kyseessä ei ole välttämättä tragedia, vaan sankarilla on mahdollisuutensa.

Colman Domingo. Kuva: Ross Ferguson

* *

The Running Man -tyyppisessä kilpailussa voitto merkitsee pienen ihmisen vapautumista hallitsevasta järjestelmästä. Kilpailusta tulee myös kaksinkamppailu voitontahtoa uhkuvan Benin sekä tv-yhtiön johtajan, ohjelman juontaja Dan Killianin, välille. Josh Brolinin roolihahmo on osuva yhdistelmä hämäävää hurmuria ja kansalaisia armottomasti tuottoisassa tv-sarjassa hyväksikäyttävää yksinvaltiasta.

Jonnekin tulevaisuuteen sijoittuvan elokuvan visioissa on tuttuja dystooppisia aineksia, enimmäkseen synkähköjä visiota. Oikeastaan siinä on viitteitä jo alkaneesta aikakaudesta, jossa mahtiyritykset hallitsevat omaisuuksillaan yhteiskuntaa ja joissa vailla yhteiskunnan tukea olevat ihmiset ovat lähinnä pelinappuloita valtavissa, miljardöörien hallitsemissa bisneksissä.

Vai vaikuttaako siltä, että nykymaailman korporaatiot, jotka hallitsevat maailman talouksia, ovat inhimillisyyden ja altruismin puolella? Tällaiset elokuvat saattavat tuottaa miljardeja, eikä välttämättä tarvitse juosta minnekään.

Saana Saarinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua