Totuus sankaruudesta pakenee etäisyyksiin iranilaisohjaaja Asghar Farhadin palkitussa Sankari-elokuvassa

Amir Jadidi. Kuva: Asghar Farhadi Productions

Sankari on elokuva, jonka nimi on vähintään monitulkintainen. Niin on kyllä päähenkilökin.

Eronnut kylttimaalari ja kalligrafi Rahim (Amir Jadidi) pääsee elokuvan alussa pari päivän lomalle velkavankeudesta.

Pakko päästä vankilasta

Hänellä on 48 tuntia aikaa keksiä keino velkojen maksamiseksi ja päästäkseen pysyvään vapauteen. Rahim uskoo onnen potkaisseen, kun hänen Farkondeh-tyttöystävänsä (Sarah Goldust) kertoo löytäneensä bussipysäkiltä käsilaukun täynnä kultakolikoita. Raivoisan inflaation Iranissa kullankin arvo muuttuu nopeasti, joten kultakolikoista ei saakaan tarpeeksi rahaa Rahimin loppuvelan maksamiseen.

Kenties jostain omantunnonpistoksesta Rahim saa päähänsä, että käsilaukun alkuperäinen omistaja olisi löydettävä. Kun kadonnutta laukkuaan etsivä kyynelehtivä nainen ilmaantuu omaisuuttaan noutamaan, Rahim alkaa saada valtakunnallista mainetta umpirehellisenä miehenä ja päätyy tv-haastatteluunkin.

Saleh Karimaei esittää vankilasta vapautuvan Rahimin poikaa. Kuva: Asghar Farhadi Productions.

Jatkuuko onnen tulvaa kauankin?

Elokuvaohjaaja Asghar Farhadilla on silmää tavallisten ihmisten arkisille vastoinkäymisille ja iloille. Perhe juhlii Rahimin mediahuomion myötä tulleita onnenpotkuja: hyväntekeväisyysjärjestö on myöntänyt Rahimille kunniakirjan ja järjestänyt keräyksen hänen velkojensa lyhentämiseksi ja järjestellyt hänelle vankeudesta vapautumisen jälkeiselle ajalle työpaikkaakin.

Vankilan johto näkee Rahimin saamassa julkisuudessa tilaisuuden parannella omaa ja laitoksensa kolhiintunutta mainetta viimeaikaisen vanki-itsemurhan jäljiltä ja alkaa kaupitella medialle human interest -tyyppisiä juttuja heidän vankilastaan mallikelpoisena paikkana.

Onko normaalius sankaruutta?

Sankari synnyttää katsojissaan kysymyksiä sankaruuden luonteesta, kuten riittääkö sankaruuteen se, että tekee oikein tavallisista tavallisimmassa asiassa? Ja jos tietää toimineensa oikein, eettisesti ja täysin normaalisti ja siksi moitteettomasti, onko yhtä oikein kaunistella omaa toimintaansa näyttääkseen muiden silmissä paremmalta ihmiseltä? Miten ihminen voi toimia, jos oman maineen puolustaminen edellyttää toisen ihmisen maineen tahrimista?

Tällaisilla eettisillä kysymyksillä Sankari kylvettää katsojansa. Etiikan ja moraalin rinnalla elokuvassa kulkevat myös tunteiden oikeudet. Onko ihmisen kahlittava tunteitaan oman vapautensa kustannuksella?

Kauniiksi maalattu kertomus hämmentää

Rahimin epäonneksi häntä ei välttämättä uskotakaan. Hän on koristellut kertomustaan laukun löytymisestä esittämällä sen itselleen parhain päin. Se, että hän tarjoilee omasta toiminnastaan puolitotuuksia ja valkoisia valheita, sotkee häntä syvemmälle ahdinkoon.

Rahim ei ole elokuvan ainoa vilpistelijä. Hänen velkojansa, temperamenttinen pienyrittäjä Bahram (Mohsen Tanabandeh) on Rahimin ex-vaimon veli. Bahramia ei kiinnosta velan sovittelu pienemmäksi. Bahram ei ole yksin epäillessään Rahimin rehellisyyttä, sillä yksi Rahimin vankitovereista onnittelee häntä taidosta puhua palturia.

Sankari onkin äkäinen

Paikalliset pikkujohtajat poliitikoista kansalaisjärjestöjen pomoihin alkavat kyseenalaistaa Rahimin kertomaa ja vaativat saada laukun hukanneen ja noutaneen naisen yhteystietoja ja todisteita hänen olemassaolostaan. Kulttuurissa, joka on synnyttänyt Tuhannen ja yhden yön tarinoita, ei olisi mitenkään tavatonta, että rahalaukun omistajana esiintynyt nainen olisikin vain satuileva opportunisti. Rahim on tavattoman luottavainen, toisaalta kiivas ja nopea suuttumaan päällekarkaamiseen saakka. Aivan yhtä herkkä suuttumaan on hänen velkojansa Bahram. He ovat kuin toisiaan hankaavat tulukset etsimässä tilaisuutta leimahtaa liekkeihin.

Elokuva kertoo ainakin sen, miten halukkaita ihmiset ovat tuomitsemaan toistensa heikkouksia ankarimman kautta – varsinkin silloin, kun asiaa liittyy rahaa. Tieltään suistunutta harva haluaa auttaa.

Kaikkialla palkittu laatuelokuva

Farhadin elokuva, vaikkei Oscar-ehdokkuuteen yltänytkään, on saanut kunnioitettavan paljon palkintoja. Vuosi sitten Sankari jakoi Cannesin elokuvajuhlien kakkospalkinnon Grand Prix’n yhdessä Juho Kuosmasen Hytti nro 6 -elokuvan kanssa. Farhadin elokuva on vaivihkaa napsinut myös muita elokuvakriitikoiden sekä tuntemattomampien elokuvafestivaalien palkintoja. Sankari on tavallisten ihmisten arkisesta elämästä aiheensa löytävän maailman parhaisiin kuuluvan elokuvaohjaajan laadukasta työtä, jota katselee kuin jännitysnäytelmää.

Sarah Goldust on Rahimin tyttöystävä Farkondeh. Kuva: Asghar Farhadi Productions.

Sankari tuntee olevansa yksin

Rahimin velka, 150 000 tomania, on hänen elämäntilanteessaan musertavan paljon. Hänen vikansa on itsekeskeisyys. Hän näkee vain omat tunteensa, oman kunniansa eikä koskaan ota huomioon sitä, että hänen toimillaan olisi vaikutuksia muihin. Hän on siis yltiöindividualistinen yksilö, joka ei ymmärrä olevansa muiden joukossa.

Oudosti Rahim sekä käyttää edellisessä liitossa syntyneen poikansa änkytystä hyväkseen ja toisaalta myös suuttuu, jos sillä yritetään ratsastaa.

Rahim yrittää ostaa itsensä ulos vankeudesta ja käyttää sankaruuttaan ja muiden ihmisten myötätuntoa valuuttana. Epätoivoiselta näyttävän hymynsä alla Rahim onkin herkästi suuttuva murjottaja, eikä lainkaan niin suuri sankari ja hyvä ihminen kuin uskoo olevansa.

Melu yhdistyy musiikkiin

Huomattava seikka elokuvassa on, ettei siinä ole lainkaan elokuvamusiikkia. Sankarin ääniraitaa hallitsevat liikenteen melu, lasten kännykkäpelien piipitykset sekä satunnaiset etäältä kantautuvat musiikkikatkelmat, kuten lasikatteisella kauppakujalla vilahtava persialaisen perinnesoittimen, santurin soittajan esitys.

Musiikin poissaolon vastapainona elokuvassa on sen visuaalinen ruuhkaisuus, joka tulee elokuvan tapahtumapaikan, liki kahden miljoonan asukkaan kaupungin Shirazin arkipäivästä.

Väreistä rakentuu koko kuva

Farhadin elokuvien maailmankuva tapaa olla elokuvien kuvissa, ja tämän elokuvan ydin on väreissä. Niiden lempeät muuntuvat sävyt kertovat, että yhtä ainoaa totuutta maailmasta ei ole. Totuuksien häilyväisyys heijastuu meidän havaintoihimme elokuvan päähenkilöstäkin. Pidämmekö häntä vankilaan heitettynä tavallisena ihmisenä vai huijarina, joka yrittää keplotella itsensä vapauteen ihmisten hyväuskoisuutta hyödyntämällä – vastaus vaihtelee sitä mukaa mitä enemmän saamme hänestä tietää.

Elokuvan alussa on mottona lause ”Jumalan kunniaksi”. Sankarin loputtua motto käy ymmärrettäväksi. Ihmiselle tullut onni ei ole hänen omaa ansiotaan, eikä siitä ole siis syytä ylpistyä, on vain ylistettävä jumalaa.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua