Täydellinen elokuvatrilogia on kuin elokuvaharrastajan yksisarvinen. Kuten moni muukin elokuvahullu, odottelin aikoinaan, että saisin joskus nähdä moisen ihmeen – kolme saman sarjan elokuvaa, jotka kaikki ovat loistavia.

Jotkut trilogiat olivat ”melkein” täydellisiä. Nostalgiasyistä tässä on pakko mainita alkuperäinen Tähtien sota -trilogia, vaikka ei se Jedin paluu ihan nappiin mennyt. Francis Ford Coppolan Kummisetä-trilogia pääsi aika lähelle. Kunnes lopulta: tuli Toy Story jatko-osineen – elokuvatrilogia, joka pyyhki kummisedillä lattiaa.

Nyt tämä täydellinen trilogia on saanut neljännen osan. Toy Story 4 jatkaa elävien lelujen kertomusta juuri siitä, mihin sarjan kolmas osa aikoinaan jäi. Päähenkilönä tarinassa on Woody, cowboy-nukke, sekä iso joukko muita leluja, joiden elämäntehtävänä on olla lasten paras kaveri. Tällä kertaa lelut huolehtivat yhteisvoimin eskariin lähtevästä pikkutytöstä, Bonniesta, jonka luokse lelut päätyivät kolmannen elokuvan lopussa. Ja tietenkin lelut joutuvat jälleen kerran seikkailuun, jossa vaarana ovat paitsi hukkaan joutuminen, myös toiset, kieroluonteiset lelut epäilyttävine aikomuksineen.

Buzz Lightyear on ollut mukana Toy Story -seikkailuissa alusta asti.

Pixar-yhtiön tuottama ensimmäinen Toy Story -elokuva vuonna 1995 oli elokuvahistoriallisesti merkittävä taidonnäyte, sillä se oli ensimmäinen tietokoneella tehty pitkä animaatioelokuva. Nyt katsottuna elokuvan animaatio näyttää kömpelöltä, mutta jostakin piti tietysti aloittaa. Ensimmäisen elokuvan tarinan hienous ja John Lasseterin innovatiivinen ohjaus ei ole kadonnut yhtään mihinkään. Jo tässä ensimmäisessä elokuvassa virisi kaunis ystävyys Woodyn ja avaruussankarilelu Buzz Lightyearin välille, ja sitaattivarastomme täydentyi muun muassa virkkeillä ”Kohti ääretöntä – ja sen yli!” ja ”Tämä ei ole lentämistä, vaan putoamista tyylillä!”

Usein elokuvasarjojen jatko-osat ovat tasaista alaspäin menoa, mutta Toy Story onnistui tässäkin suhteessa tekemään historiaa. Toy Story 2 (1999) ja Toy Story 3 (2010) entisestään syvensivät henkilöhahmoja. Elokuvat toivat huumorin ja seikkailun lomassa esiin eksistentialistisia kysymyksiä, käsittelivät ihmiselämän kipeimpiä tunteita. Kelpaanko mihinkään – tai kenellekään? Lelut pelkäsivät joutuvansa hukkaan, tulevansa hylätyiksi, päätyvänsä roskiin. Kuolemakin oli likellä: tuskin kukaan Toy Story 3:n nähnyt voi unohtaa kohtausta, jossa lelut ovat matkalla kohti suurta polttouunia.

Ja kaikkein hätkähdyttävintä on, että nämä animoidut leluhahmot kärsivät hylätyksi tulemisen tuskasta vakuuttavammin kuin ihmisnäyttelijät missään elokuvassa.

Tämän uskomattoman hienon trilogian jälkeen ei millään voi odottaa, että neljäs elokuva voisi enää pistää paremmaksi.

Eikä se voikaan.

* *

Toy Story 4 ei pysty ylittämään edeltäjiään oikeastaan missään kohdin. Pahimmat karikot ovat elokuvan käsikirjoituksessa, jolla ei ole selkeää suuntaa eikä muotoa. Elokuvasta puuttuu se huumori ja äly, joka on ollut osa Toy Story -saagaa. Elokuvassa ei myöskään ole hauskoja intertekstuaalisia viittauksia muihin elokuviin, mikä ainakin aiemmissa elokuvissa lisäsi elokuvaharrastajien nautintoa.

Käsikirjoituksen latteuteen vaikuttanee se, että Pixarin tekijätiimissä on ollut vaihtuvuutta, eikä työympäristökään ilmeisesti ole ollut paras mahdollinen. Ensimmäisen elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajaa John Lassateria on syytetty ahdistelusta ja sopimattomista kommenteista, ja jotkut käsikirjoittajat ovat nähneet parhaaksi lähteä talosta. Myös Lassater itse joutui ainakin joksikin aikaa pois Pixarilta, mutta on mediatietojen mukaan palannut takaisin joihinkin projekteihin.

Olipa syynä työympäristön ongelmat tai joku muu, mutta Toy Story 4:n tarina hajoaa käsiin. Tuntuu siltä kuin käsikirjoituksessa olisi yritetty vähän kaikkea. Alkuintron perusteella ideana on saada jonkinlainen rakkaustarina Woodyn ja lampaita paimentavan Bo Peepin välille, mutta romanssi on epäuskottava. Vaikuttaa siltä kuin elokuvantekijät itsekään eivät viitsisi uskoa siihen. Niin paljon muuta sälää ja sivujuonnetta elokuvaan on ahdettu.

Bo Peep on ensimmäiseen ja toiseen Toy Story -elokuvaan verrattuna muutettu täysin erilaiseksi (kolmannesta elokuvasta hahmo olikin jätetty tyystin pois). Nyt hahmo, jonka naiseus oli aiemmissa elokuvissa kuin suoraan 1800-luvulta, on löytänyt oman sisäisen rambonsa. Vaistoan muutoksessa jonkinlaista feikki-feminismiä: lällystä naishahmosta tehdään ”kiinnostava” muuttamalla tämä toimintasankariksi. Mutta, jotta naisellisuus ei vain unohtuisi, Bo Peepin hameen alta paljastuva takapuoli on kuin Kim Kardashianilla. Edelleenkään hahmon pään sisälle, ajatuksiin tai tunteisiin ei päästä.

Samalla elokuvassa tehdään myös tikusta asiaa, tai tarkemmin sanottuna kadonneesta lusikkahaarukasta, Kahvelista, jonka jahtaamiseen käytetään puoli elokuvaa. Niin ikään kuvioon tulee mukaan antiikkiliikkeen ovela ja yksinäinen nukke, Gabby Gabby, joka kirjaimellisesti on sekä uhka että mahdollisuus.

Kaiken tämän epämääräisyyden keskellä hukataan kuitenkin jotakin tärkeää. Woodya lukuun ottamatta vanhat lelut ovat auttamatta sivuosassa, ja myös Woodyn ja Buzz Lightyearin välinen ainutlaatuinen ystävyys on melkein unohdettu.

Toy Story -elokuvasarjan ensimmäinen osa ilmestyi 24 vuotta sitten ja oli ensimmäinen kokonaan tietokoneella tehty pitkä animaatioelokuva.

Silti, ei Toy Story 4 ihan huonokaan ole, se vain ei yllä huikean hienon trilogian tasolle. Edelleen elokuvassa tuodaan esille tärkeitä asioita, kuten toveruus ja ”kaveria ei jätetä” -henki. Toy Story -maailman perusidea, oman elämän merkityksellisyyden löytäminen, on yhä elokuvassa keskeinen teema. Elokuvan lelut haluavat ”oman lapsen”, jonkun joka rakastaa niitä, jonkun jolle ne voivat tuottaa iloa.

Uudessa elokuvassa on toki hetkensä, ja aika moni näistä hyvistä hetkistä tulee animoinnin onnistumisesta: värit hehkuvat parhaissa kuvissa loisteliaasti, antiikkikaupan lampuissa, tivolin valoissa. Ja kasvojen ilmeiden animointi on 24 vuodessa edennyt jättiharppauksin. Gabby Gabbyn kasvoilla on aina täsmälleen oikea ilme, olipa kyse kavaluudesta, itserakkaudesta, pelosta tai rakkaudenkaipuusta. Tähän ei moni näyttelijä pysty!

Jokunen asia naurattaakin. Elokuvan humoristisin uusi hahmo on sympaattinen, hylkäämisestä traumatisoitunut moottoripyöräilijänukke Kingi Kabum. Kingiä olisi voinut olla elokuvassa enemmänkin, hänellä on tarina ja hyvät muuvit.

Elokuvan katsomisen jälkeen jää hieman tyhjä olo. Tuntuu siltä, että uusimman Toy Storyn tekoon ei ole ryhdytty ihan täydestä sydämestä, vaan koska Toy Story on hieno brändi ja konsepti – ja pitäisi saada uudetkin sukupolvet jallitettua leluostoksille.

Samalla elokuva muistuttelee vanhoista Toy Story -elokuvista – joita siis kannattaakin muistella. Ja katsoa uudelleen.

Kaarina Lehtisalo