Ennen tällaisia vahvojen naisroolien kantamia sosiaalisia ja emotionaalisia draamoja kutsuttiin naisten elokuviksi. Avustustyöntekijä, käytännössä opettaja orpokodissa, Isabel Anderson (Michele Williams) jättää intialaisen katulasten kodin ja siellä häneen kiintyneen Jai-pojan (Vir Pachisia) odottamaan, että hän palaa New Yorkista tapaamasta hyväntekijää, riuskoin ottein suuryrityksen rakentanutta bisnesjohtajaa, Theresa Youngia (Julianne Moore), jolta olisi luvassa talousvaikeuksista kärsivälle orpokodille miljoonia.

Koko ajan Intian orpokotiaan ikävöivän Isabelin New Yorkin -matka mutkistuu, kun Theresa kutsuu Isabelin puoliväkisin Grace-tyttärensä häihin. Siellä käy ilmi, että Isabel ja Theresan kuvanveistäjämies Oscar (Billy Crudup) ovatkin vanhoja tuttuja.

Tämä on nähty ennenkin

Jos jutun juoni ja asetelmat kuulostavat tutuilta, ei ihme, koska kolmetoista vuotta sitten tanskalaisohjaaja Susanne Bier ohjasi tästä aiheestaan elokuvan Häiden jälkeen (2006). Siinä orpokodin avustustyötekijää esitti Mads Mikkelsen ja salaperäistä miljonääriä Rolf Lassgård.

Amerikkalaisversiossa miesten roolit on siirretty naisille ja alkuperäisversion melodramaattisia piirteitä nostettu isolla kädellä pintaan. Kun tulee hetki, jolloin pitkään erossa olleiden äidin ja tyttären olisi mahdutettava kahdenkymmenen vuoden tunteet yhteen valokuva-albumeita selaillen käytettyyn iltaan, alkaa käydä ilmeiseksi mihin suuntaan elokuva on menossa.

Intialaisessa orpokodissa työskentelevä Isabel Anderson (Michelle Williams) esitetään työlleen pyhimysmäisesti omistautuneena maailmanparantajana.

Näyttelijöiden juhla, muttei omaperäisyyden

Paras syy katsoa After the Wedding on hyvät näyttelijät. Michelle Williamsin kaikin puolin sävykästä suoritusta yhden elämän taakseen jättäneenä äitinä ja orpokodin varaäitinä arvostan melkeinpä enemmän kuin Julianne Mooren hyväntekijä-vallankäyttäjän muotokuvaa. Billy Crudupkin saa mitättömästä roolinnysästään irti sen mitä voi. Elokuva nostaa esiin punnintaa äitiydestä tilanteessa, jossa yhden lapsen oikeus äitiinsä asettuu vastatusten äidittömien oikeudelle huolenpitoon.

Kovin paljon uutta relevanttia sanottavaa amerikkalaiselokuva ei alkuperäiseen tanskalaiselokuvaan verrattuna tuo; läsnä on elintasokuilu vauraan lännen ja köyhän etelän välillä sekä sikarikkaan keskiluokan murhe väärin eletystä elämästä. Jos elokuva jonkin elämänohjeen katsojalleen jättää, se on lähinnä se, että yhdentekevyydet on kyettävä aina erottamaan todella tärkeistä asioista.

Elokuvasta näkyy liiankin hyvin, että sen toinen naispääosanesittäjä Julianne Moore on elokuvan tuottaja – ja lisäksi naimisissa ohjaaja Bart Freundlichin kanssa.

Moraliteetiksi After the Weddingistä puuttuu lujuus. Tällaisena se on mainosmaisen sievästi kuvattua melodraamaa oikeamielisten ihmisten viihdykkeeksi.

Antti Selkokari