Salaa tehdyssä elokuvassa isän ura, uskonto ja valta ajavat oman perheen ohi – arviossa Pyhän temppeliviikunan siemen

Mahsa Rostami ja Setareh Maleki. Kuva: Films Boutique

Pyhän temppeliviikunan siemen -elokuvan alussa iranilainen juristi Iman (Missagh Zareh) on vastikään saanut ylennyksen tutkintatuomariksi. Siitä seuraa palkankorotus ja nelihenkiselle perheelle tervetullut mahdollisuus isompaan asuntoon. Iman saa myös virka-aseen.

Imanin uusi työ vaatii epäiltyjä koskevaa tiedon- ja todisteidenhankintaa, jotta oikeusjuttu saadaan eteenpäin. Uusi työ tekee Imanista mahdollisen väkivallan kohteen, koska osalliset saattavat yrittää vaikuttaa islamilaisen oikeuden päätöksiin.

Tunnollisena ihmisenä ja perheenisänä Iman haluaa tehdä työnsä hyvin. Perheen päivällispöydässä äiti Najmeh (Soheila Golestani) kertoo tyttärille Rezvanille (Mahsa Rostami) ja Sanalle (Setareh Maleki) isän uudesta työstä ja siitä mahdollisesti koituvista vaaroista sekä opastaa tyttäriä niukkasanaisuuteen ja esimerkilliseen käytökseen, koska isän työn takia heitä pidetään silmällä. Tähän suostuminen ei ole vaikeaa, onhan isä heille tärkeä ihminen ja liki sankarillinen hahmo – jonkin aikaa.

* *

Iman voihkii joutuessaan tutkintatuomarina jakelemaan päätöksiä liukuhihnalta kahden minuutin harkinta-ajalla, eikä pelkästään sen takia, vaan vaaditaanpa häntä suosittelemaan kuolemantuomioita, vaikkei hän olisi tapauksia tutkinutkaan.

Iman on tullut virkaansa onnettomaan aikaan, juuri silloin kun Teherania ja koko Iranin yhteiskuntaa ravisuttelivat naisten nk. huivikapinan mielenosoitukset. Ne johtuivat siitä, että 22-vuotias Mahsa Amin oli kuollut siveyspoliisin pahoinpitelemänä ”väärin puetun hijabin takia”.

Iranin teokratian vastaisiksi laajentuneiden mielenosoitusten seurauksena Iranin hallinto kävi avoimeen sotaan omia kansalaisiaan kohtaan.

* *

Elokuvassa Iman kertoo saavansa tutkittavakseen 100–300 tapausta päivässä. Se olisi kenelle tahansa liikaa. Varsinkin Imanin tapainen työhönsä ja laillisuusperiaatteisiin vakavasti suhtautuva ihminen tuskailee omatuntonsa kanssa joutuessaan langettamaan syyttäjän vaatimia kuolemantuomioita kuin automaatti.

Ohjaaja Mohammad Rasoulof kuuluu ystävänsä ja kollegansa Jafar Panahin tavoin niihin maailmankuuluihin iranilaisohjaajiin, joiden luvattomasti tehtyjä elokuvia salakuljetetaan maailman tärkeille elokuvafestivaaleille juhlittavaksi ilmaisuvapauden voittona tyranniasta.

Näiden iranilaisohjaajien elokuvat välttelevät suuria eleitä ja paasaamista. Niiden hienovarainen, usein epäsuora ilmaisu menee katsojilta herkästi ohi. Tämä nimenomainen elokuva saatiin esitettäväksi viime vuoden Cannesin elokuvajuhlilla dramaattisten vaiheiden jälkeen, kun ohjaaja Rasoulof oli paennut Iranista saatuaan kahdeksan vuoden vankeustuomion raipparangaistuksella kovennettuna. Hän sai turvapaikan Saksasta tehtyään pakomatkaa sinne kuukauden ajan.

Elokuvaa vaivaa epätasaisuus. Se kuristaa kurkusta kuvatessaan psyykkisen stressin vaikutusta perheeseen. Loppupuolellaan se kuitenkn löystyy trillerin sääntöjä seurailevaksi teokseksi. Elokuva näyttää, miten nuorten naisten sukupolvi haastaa ja kaataa jämähtänyttä yhteiskuntaa. Maraton-juoksuakin pidempänä elokuvana (2 h 47 min) Pyhän temppeliviikunan siemen koettelee katsojansa hermoja.

Perheenäiti Najmeh (Soheila Golestani) tyypillisimmässä tilanteessaan eli seuraamassa tapahtumia etäältä. Kuva: Films Boutique

* *

Pyhän temppeliviikunan siemenessä näkyy sen luonne salaa tehtynä elokuvana. Se näkyy kuvista, sillä elokuvan kohtaukset tapahtuvat usein sisällä, autossa, kotona tai perheen isän työpaikalla virastossa. Laajoja ulkokuvia elokuvassa on niukalti.

Yhteys ulkomaailmaan syntyy monesti vain ikkunasta ulos katsoessa tai kännykkävideoiden välityksellä. Elokuvan draama on kuvatun perheen sisäistä. Tyttäret Rezvan ja Sana seuraavat herpaantumatta mielenosoituksia somessa leviävien kännykkävideoiden kautta sekä ystävänsä Sadafin (Niousha Akhshi) kokemusten myötä.

* *

Parasta elokuvassa on perheen sisäisen dynamiikan kuvaus. Isä Iman esitetään aluksi myönteisenä periaatteen miehenä, äiti Najmeh taas on varsinainen sääntöuskovainen, jonka varmuudet vaimona, äitinä ja kansalaisena alkavat horjua hänen nähdessään, miten tapahtumat vaikuttavat hänen tyttäriinsä. Ollessaan huolesta sekaisin Iman-isä hourii kaikkien protestien olevan ”vihollisen juonia”, mikä pillastuttaa jälkikasvun. Perheen riidoissa ruumiillistuvat sekä poliittinen että sukupolvien välinen konflikti.

Elokuvan loppuvaiheissa perheen isän on työnsä mukana saaman aseen katoamisen seurauksena lähdettävä sisäiseen maanpakoon, siellä konfliktit ratkeavat. Tämän elokuvan järjestävä periaate on ahtaus: ahtaus kuvissa, joissa ajetaan autolla kapeaa tietä tai kujaa, ahtaus kuvatussa yhteiskunnassa, ahtaus elokuvan ihmisten mielessä, aivan kaikkien.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua