Missä olet, Bernadette perustuu Maria Semplen samannimiseen romaaniin. Arvostettu arkkitehti Bernadette Fox (Cate Blanchett) on muuttanut vuosia sitten Seattleen amerikkalaisidyllin keskelle taloon, joka vaikuttaa edelleen olevan Bernadetten ikuisuusprojekti.

Bernadetten ja hänen miehensä Elgien (Billy Crudup) tytär Bee (Emma Nelson) pyytää hyvien kouluarvosanojen kunniaksi yhtä asiaa: matkaa Etelänavalle koko perheen kanssa. Vanhemmat suostuvat, mutta Bernadettella on ongelma. Matka tietäisi ihmisten seurassa olemista, ja hän vihaa ihmisiä.

Richard Linklater on ohjannut silloin tällöin upeita elokuvia rakkaudesta, parisuhteista ja ihmisyydestä (mm. Rakkautta ennen -trilogia ja Boyhood), mutta siinä missä hän on parhaimmillaan onnistunut löytämään arkisistakin asioista jotain hienoa tai näyttämään tavallisen parisuhdekriisin todentuntuisena, jättää Bernadetten eksentrisen taiteilijaluonteen ahdistuskertomus kylmäksi.

Elokuvassa on selvää välityön makua. Sitä se toki onkin, sillä Linklaterilla on ilmeisesti alkamassa kunnianhimoinen kahdenkymmenen vuoden pituinen musikaaliprojekti.

Cate Blanchett on Bernadette Fox.

Ei elokuva kelvoton silti ole. On mukava nähdä kertomus menestyneestä luovasta nerosta, joka käyttäytyy törpösti kanssaihmisiään kohtaan, mutta joka on tällä kertaa keski-ikäinen menestynyt perheenäiti. Äidillä on hyvä suhde teinityttäreensä, joka peräti kutsuu äitiään parhaaksi ystäväkseen. Heidän välitön keskinäinen kanssakäymisensä onkin elokuvan parasta antia ja virkistävä poikkeus niin usein toistettuihin riitaisiin äiti-tytär-suhteisiin.

Luovan neron perisynti ei myöskään tällä kertaa ole esimerkiksi sarjauskottomuus, kuten niin usein olemme saaneet nähdä, vaan sosiaalinen ahdistus ja vaikea suhde normaaleihin arkirutiineihin.

Tarina välttää siis muutaman kliseen, mikä on todella tervetullutta. Kovin montaa pistettä ei silti voi siitä antaa, mitä kaikkea elokuva ei ole. Välillä tuntuu, että elokuvan tekijät ovat olleet jossain määrin yhtä hukassa elokuvansa suhteen kuin päähenkilö oman itsensä kanssa.

Äidin (Cate Blanchett) ja tyttären (Emma Nelson) lämmin suhde on elokuvan parasta antia.

Kepeäksi perhedraama-komediaksi elokuva ei ole kovin hauska. Käsitelläkseen luovuuden kadottamista ja ahdistusta, se on aivan liian pinnallinen ja höpsö. Nimekkäiden näyttelijöiden (Steve Zahn, Laurence Fishburne, Judy Greer) vilahtaminen pienissä rooleissa tuntuu irralliselta.

Jostain kummallisesta syystä Bernadetten arkkitehti-tausta paljastetaan katsojalle vähitellen, mikä on kenties osasyy sille, että elokuvan fokus tuntuu olevan hakoteillä. Jopa Cate Blanchettin roolisuoritus Bernadettena jää eksentrisen taiteilijaluonteen stereotypian tasolle.

Jos tekee mieli nähdä elokuva hyvin toimeentulevan luovan ihmisen tuskasta, suosittelen tällä hetkellä teattereissa myös pyörivää Pedro Almodóvarin Kärsimystä ja kunniaa.

Riikka Oksanen