Elokuva-arvio: Agnès Varda kaihtoi aina luokitteluja. Maaliskuussa edesmenneen ohjaajan viimeinen elokuva on herkullinen, kaunis ja lystikäs, Antti Selkokari kirjoittaa.

Kun elokuvaohjaaja Agnès Varda kuoli 90-vuotiaana viime maaliskuussa, harva tuli ajatelleeksi, kuinka ihmeellisen väsymätön, ilkikurinen ja syvästi humaani tämä ranskalaisen uuden aallon kummitädiksikin kutsuttu taiteilija oli.

Parhaat todisteet tekijänsä ominaislaadusta ovat nähtävillä ohjaajan viimeiseksi jääneessä elokuvassa Varda by Agnès.

Hienoja näytteitä upeasta urasta

Elokuvaa voi pitää mietteliäänä kunniakierroksena. Elokuvan ja ohjaajansa seurassa tulee hyvä olo, sillä tavalla kuin paljon nähneen ja tehneen ihmisen jutustelua kuunnellessa voi tulla. Jos elokuva jotain muistuttaa, niin keskustelullista ja epämuodollista mestariluokkaa. 

Varda by Agnès on melko suoraviivainen. Se käsittelee Vardan uraa, ei niinkään elokuva elokuvalta, vaan uran eri kausiin jaotellen. 

Suuri osa Vardan puheista on taltioitu luennon kaltaisissa tilaisuuksissa, joissa hän istuu teatterin lavalla omassa ohjaajantuolissaan ja tarinoi jäljittelemättömän henkevällä tyylillään. Ohjaajan puhetta kuvittavat otokset hänen elokuvistaan. 

Dokumenttielokuvissa nähdään otteita Agnès Vardan luennoista eri puolilla maailmaa.

Vardalle elokuva tarkoittaa kolmea asiaa: inspiraatiota, luomista ja jakamista. Inspiraatiota on aiheen päättäminen, luomista on itse tekeminen ja jakamista elokuvan tuominen yleisön nähtäville – sillä eihän kukaan tee elokuvia vain itselleen.

Vardaa on arvostettava siitäkin, ettei hän piilottele epäonnistumisiaan. Yksi Varda by Agnèsin huvittavimpia osuuksia on, kun esille nousee Vardan elokuvan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tekemä ilmeisen jäykkä ja kulmikas One Hundred and One Nights (1995). Elokuvassa Michel Piccoli, Robert De Niro, Catherine Deneuve ja muu tähtikaarti keskittyy tekemään itsestään aaseja.

Näkemistä tärkeämpää ei ole

Viimeisinä vuosinaan Vardasta tuli tunnetumpi kuin koskaan, mikä tapahtui hänelle itselleenkin yllätyksenä. Osaltaan tähän vaikutti hänen mieleenjäävä ulkonäkönsä. Pikku Myy -hiustupsuun huipentuva kaksivärinen patakampaus ja kaikinpuolinen ujostelematon persoonallisuus tekivät Vardasta vanhoilla päivillään internet-meemin. 

Belgialaissyntyisen Agnès Vardan maine elokuvantekijänä alkoi 1950-luvulla lyhyiden dokumentaaristen elokuvien myötä. Hän oli ranskalaisen uuden aallon elokuvantekijöiden joukossa omaperäinen ääni, vähemmän romanttinen kuin François Truffaut ja vähemmän poliittinen kuin Jean-Luc Godard, mutta silti aina tinkimättömästi feministi. 

Varda uhmasi luokitteluja eikä koskaan suuntautunut yksinomaan dokumentti- tai fiktioelokuviin. Hän teki molempia ja hyödynsi dokumenttielokuvista oppimiaan asioita myös fiktioelokuvissa. 

Varda by Agnès on ripoteltu täyteen toinen toistaan herkullisemman näköisiä näytteitä ohjaajan omista elokuvista. Ne synnyttävät halun nähdä lisää, paljon ja kaiken, koska Vardan elokuvia luonnehtii kuvien merkitsevyys, halu nähdä ja saada muutkin näkemään.

Angès Varda

Taiteilijalle koitti kolmas ikä

Varda itse jakaa uransa kahteen vaiheeseen: 1900-luvun selluloidiaikaan ja 2000-luvun digitaaliseen vaiheeseen. Hänelle koitti taiteilijana kuitenkin vielä kolmaskin kausi. 

Uransa loppuvaiheessa Varda ryhtyi vielä kuvataiteilijaksi. Siinäkin näkyy hänen väsymätön leikkisyytensä ja kokeilunhalunsa. Työuransa valokuvaajana aloittaneen Vardan installaatioista lystikkäimpiin kuuluu epämuodostuneista perunoista tehty Patatutopia. 

Sekä kuvataiteilu että hänen viimeinen elokuvansa ovat Vardalle tyypillisesti osittain kierrätystä. Hän rakensi käyttämättä jääneistä selluodifilmeistään mökin muotoisen installaation. Varda By Agnès -elokuva on muistojen ja kokemusten tuomista parempaan käyttöön, eräänlaista kierrätystä sekin.

Antti Selkokari

Varda by Agnès

Ohjaus: Agnès Varda.

Pääosissa: Agnès Varda, Sandrine Bonnaire, Hervé Chandès.

Kesto: 1 h 55 min.

Ikäraja: K12.

Tekstitys: vain englanniksi.

Ensi-ilta: 31.5.2019.