Kuvat: Rakkautta ja anarkiaa
ARVOSTELU | Harmonikkataiteilija Veli Kujala ja bassovirtuoosi Lauri Porra säestivät F. W. Murnaun mykkäelokuvaklassikon Savoy-teatterissa. Kauhun hetkinä paniikki hiipi katsojan puseroon.
Rakkautta ja anarkiaa: Nosferatu x Lauri Porra & Veli Kujala -kinokonsertti Helsingin Savoy-teatterissa 24.9.2020.
Olen nähnyt saksalaisen F. W. Murnaun vuonna 1922 ilmestyneen mykkäelokuvan kauhuklassikon, Nosferatun, muutaman kerran elävän musiikin säestyksellä. Vaikuttavimman version koin Helsingissä tämän syksyn Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla, kun tunnelmasta vastasivat harmonikkataiteilija Veli Kujala ja bassovirtuoosi Lauri Porra.
Nosferatun ohjaaja Friedrich Wilhelm Murnauta pidetään yhtenä mykkäelokuvan mestareista. Nosferatu on yksi hänen mestarillisimmista elokuvistaan. Sen tarina noudattelee melko tarkasti Bram Stokerin Draculaa, mutta tekijäoikeudellisista syistä hän muutti henkilöiden nimet ja sijoitti tarinan Bremeniin.
Rakkautta ja anarkiaa esitti Nosferatun yhteistyössä lokakuussa järjestettävän, live-säestetyn Loud Silents -mykkäelokuvanestivaalin kanssa. Se esitettiin R&A:n Trailblazers-sarjassa, jossa luotiin katse elokuvahistoriaan ja sen tienraivaajiin. Sellainenhan Murnaukin oli.
Muusikot sijoittuivat symmetrisesti valkokankaan molemmin puolin. He olivat kuin kehys valkokankaalle. Heidät oli valaistu kevyesti niin, että he näyttivät yleisöön päin siluettihahmoilta.
Nosferatu (Nosferatu, eine Symphonie des Grauens) sai alkuperäisessä nimessään alaotsikon ”kauhun sinfonia”. Elokuvan säestys tuki kaikin puolin sitä, mitä valkokankaalla tapahtui. Kujalan ja Porran säestys kulki sutjakasti kuvan kanssa kehitellen samassa rytmissä tarinaa ja tukien vaihtelevia kohtauksia; tarina kulki eteenpäin ja musiikki kasvoi kuvan mukana.
Veli Kujalan taitavissa käsissä moni-ilmeinen neljäsosasävelaskelharmonikka sopi hyvin tunnelmien tulkiksi. Hän loihtikin instrumentillaan käsittämättömän monipuolisia tunnelmakuvia. Samoin teki Lauri Porra sähköbassollaan, jota hän soitti kitaran tavoin. Hänen hallussaan olivat myös syntetisaattorit, jotka yhdessä väkevän harmonikan soiton kanssa jylisivät ja pauhasivat tilanteiden mukaan. Kujalan käsissä soi myös sormipiano, ja Porran hallussa olivat limppuleivän muotoja muistuttavat kielirummut, joiden kauniit soinnit jättivät jälkensä kuulijan korvaan. Myös harvinaisemmilla itämaisilla soittimilla, kuten santoorilla oli merkitystä tarinakerronnassa. Eksoottisin soitin lienee lampaankynnet, jollaista soittopeliä ei löydy ainakaan pikaisen etsinnän jälkeen soitinlistoilta.
Puolitoistatuntinen säestysurakka oli täyspainoinen konsertti- ja elokuvakokemus. Muusikoilla tuntui olevan hauskaa soittaessaan ja he tekivät työtä sitä mukaa, mitä elokuvan kohtaukset vaativat: heleitä teemoja, tunnelmaa kohottavia tiheneviä tempoja, volyymeiden vaihtelua piano pianissimosta forte fortissimoon. Hempeät kohtaukset näyttivät romanttisilta, ja kauhun hetkinä paniikki hiipi katsojan puseroon.
Loppukohtauksen lähestyessä soitto kiihtyi pauhaavaan kliimaksiin. Duokokoonpanosta huolimatta säestys loi vaikutelman pienimuotoisen dramaattisen sinfonian synnystä.
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
