Pig on kaunis tarina ryöstetystä siasta, tryffeleistä, surujen tähtikokista ja Nicolas Cagen paluusta

Sika ja Rob (Nicolas Cage). Kuva: Pictorial Press / Pulse Films

Ei kenties ole sattumaa, että tähtikokkien kultin, reality-kokkikilpailujen ja ruokapornon aikana tulee elokuva, jonka päähenkilö on työnsä jättänyt ja erämaihin hautautunut oman kaupunkinsa tähtikokki.

Keittiömestari Robin Feld (Nicolas Cage) elelee jossain päin Yhdysvaltain luoteisosia, Oregonin osavaltion metsissä ainoana kumppaninaan vain Pig, ”Sika”-nimellä kutsuttu eläin.

Sika on paitsi lemmikki ja seuralainen, myös hyötyeläin; se vainuaa tryffelisieniä, joita Feld myy elannokseen tryffeleiden tukkukauppias Amirille (Alex Wolff). Amir on Feldin ainoa kosketus ihmiskuntaan, elin- ja muiden tarvikkeiden tuoja. Feld elää metsäisissä erämaissa erakkona, kokkailee sienipiiraita, tarkkailee luontoa ja kantaa suurta surua menetettyään vaimonsa.

Eräänä yönä pari piripäätä ryöstää Feldin sian. Feld lähtee Amir-ystävänsä kanssa entiseen kotikaupunkiinsa, välttelemäänsä Portlandiin, sikaansa etsimään.

* *

Pig-elokuvan avainsana on hitaus. Päähenkilö käy elämässään hitaalla, koska se on hänen tarkoituksellinen valintansa. Elokuvan juoni käy hitaalla, koska elokuvan tekijä on niin tahtonut. Koko leffa panee vastaan nopeutta, ”toimivuutta” ja ahmimista hyveenä pitävälle elämäntavalle.

Moni elokuvan ihmisistä pakenee surua ja menetyksen tunnetta. Ehkäpä he eivät vielä tiedä monien viisaiden lausumaa ajatusta surun ja menetysten kuulumisesta elämään sen kiinteänä osana. Ne ovat ikään kuin pääsylippu kaikkiin elämän riemuihin.

Ystävykset Rob ja Amir käyttävät tuokion kuppilassa keskusteluun. Kuva: Pictorial Press / Pulse Films

* *

Ennen kuin ilosta voi riemuita täysillä, on paitsi ymmärrettävä myös hyväksyttävä sen joskus voivan päättyä. Pig on katseluunsa käytetyn ajan arvoinen elokuva.

Unohtakaa maanista raivohullua esittänyt Cage, nyt hän tekee jotain aivan muuta kuin toistaa itseään.

On enemmän kuin sopivaa, että elokuvassa slow foodin mestarikokista on kaikki hitaalla käyvän elämäntavan hyveet. Jutun kruunaa Cagen verkkaisesti avautuva näyttelijänsuoritus, jossa korostuvat hienostuneisuus ja nyanssientaju.

* *

Elokuvasta ei voi puhua puhumatta myös sen päähenkilöä esittävästä Nicolas Cagesta. Hän on kirjavalla urallaan tehnyt kaikenlaisia roolitöitä, elänyt töiden ulkopuolella kaikenlaisia elämiä, tuhlannut omaisuuksia, saanut miljoonapalkkioitakin ja saavuttanut monien elokuvanäyttelijöiden himoitseman Oscar-palkinnon ja tehnyt lukemattoman määrän suoraan unohdukseen joutuneita elokuvia, näytellyt rooleja, joiden oudoimmista hetkistä on tehty meemejä, päätynyt raivopäisten toimintaleffaosiensa tähden vitsiksi, viettänyt vuosia Hollywood-elämän ulkopuolella, ollut jossain muualla, ehkä eristyksissäkin.

* *

Cage on kohtalaisella varmuudella tehnyt ja nähnyt kaiken, mitä näyttelijä voi. Sitä taustaa vasten käy ymmärrettäväksi, miksi hän on halunnut tehdä jotain aivan muuta. Nyt se muu on rooli Pig-elokuvan vaimeaäänisenä, menetettyä rakkauttaan etsivänä ihmisenä.

Se, että elokuva tapahtuu Portlandissa, ei ole merkityksetöntä. Portland on kaupunki, joka houkuttelee nuoria korkeakoulutettuja kovapalkkaisiin töihin, joten siellä on kysyntää hienosteleville ravintoloille.

Elokuvassa nähdään fine dining -ravintola, jonka keittiömestari kerskailee skotlantilaisilla kananmunilla, eli jauhelihakuoressa tarjoiltavilla keitetyillä kananmunilla hunajasinappikermakastikkeessa.

Epäilemättä tähtitieteellisellä hinnalla tarjoiltava kuoliaaksi tuunattu pikkusuolainen synnyttää Rob Feldissä vain halun todeta ravintolallaan kerskailevalle kokille: ”Ei ole todellista, sinä et ole totta. Eikä tämä paikkakaan ole.”

Kohtaus kuvaa täydellisesti tietyn sukupolven fine dining -käsityksen mautonta nousukasmaisuutta.

Se, että hienostelevan ravintolan nimikin on Eurydike, saattaa vihjata, että rakastamansa työn, vaimon ja sian menettänyt Rob olisikin kuin antiikin tarujen Orfeus manalassa etsimässä rakkauksiaan kuolleiden valtakunnalta näyttävästä Portlandista.

* *

Rob Feldin pääsylippu kaupunkiin ja piireihin on hänen ystävänsä Amir, joka on kaikkea, mitä Rob ei ole: yliyrittävä nousukas, joka kuitenkin tuntee jotain vastuun tapaista raiteiltaan suistuneesta Robista. Amir on räikeänkeltaisine urheiluautoineen kultalusikka suussa syntyneen nykynuoren pilakuva. Karikatyyrin täydellistää se into, jolla hän pyrkii yläluokkaan.

Amirin mukana Rob (ja katsoja) pääsee Portlandin pinnanalaiseen skeneen. Kummankin miehen, Amirin ja Robin, pohjimmainen yksinäisyys käy selväksi ja sitä mukaa elokuva muuttuu vähän ilmeisemmäksi ja tylsemmäksikin.

* *

Pinnanalainen skene salaisine nyrkkitappeluineen korostaa maan päällä olevan fasadin, pintaravintoloiden onttoutta, jossa naurettavan hienostuneelta kuulostavaa ruokaa kaupitellaan äärimmäisen sivistyksen ja yläluokkaisuuden huippuna. Silloin Rob Feldin tapainen oikea huippukokki ja elämästä sentään jotain tietävä ihminen voi julistaa sen turhuudeksi: ”Tämä ei ole mitään. Jonain päivänä tällaiseen vain havahtuu huomatakseen sen vain syövyttävän aitoutta.”

Muuta vikaa Pigissä ei oikeastaan olekaan kuin että se antaa ymmärtää olevansa syvällisempi, tärkeämpi ja aidompi kuin oikeasti on. Se on hyvin tehty ja näytelty elokuva, mutta pääsylippuja senkin on tarkoitus myydä.

Uskoisiko tätä miestä hillittömän herkullisten aterioiden laittajaksi? Kuva: Pictorial Press / Pulse Films

* *

Pig on vain muutamia lyhytelokuvia ohjanneen Michael Sarnoskin ensimmäinen pitkä elokuva. Se lupaa hänen tulevaisuudelleen paljon hyvää. Sarnoski ohjaa elokuvaa varmalla kädellä, aiheeseen ja käsittelytapaan sopivan hienovaraisesti. Ohjaaja on tehnyt Pigin käsikirjoituksen yhdessä tuottajana toimineen Vanessa Blockin kanssa.

Epäilemättä ohjaaja Michael Sarnoski on käsikirjoittajakumppaneineen haistanut markkinaraon elokuvalle, jossa resuinen altavastaaja nousee ylimielisiä ruoalla hienostelijoita vastaan ja siinä sivussa selättää surunsakin.

Sarnoski jakaa elokuvansa kolmeen osaan, jotka ovat saaneet omat nimet aivan kuin luvut kirjassa tai ruokalajit ravintolan ruokalistalla: Rustiikkinen sienipiiras, Äidin ranskalaiset paahtoleivät ja kampasimpukan palasia sekä Lintu, Pullo ja suolainen patonki.

* *

Pigin läpäiseviä teemoja on, miten kaupallisuus turmelee taiteellisen ilmaisun autonomian. Elokuvalle, joka ymmärtää ruoanlaiton taiteeksi, taiteen puolustaminen on luonnollista.

Pig on valovuosien päässä kuuden vuoden takaisen Liekeissä-elokuvan kaltaisten maanisten menestyksenjahtaajien maailmasta. Pohjimmiltaan Pig on hyvin yksinkertainen teos. Ihmisen on käytettävä saamansa harvat tilaisuudet jakaa elämä ja ateria toisen olennon – ihmisen tai eläimen – kanssa. Toisia tilaisuuksia tulee harvoin, ei ehkä koskaan.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua