Perhe pakenee vainoajaa – scifi-klassikkoon perustuva Dyyni-elokuva kertoo pakotarinaa, jonka jatko selviää joskus myöhemmin

Josh Brolin ja Timothée Chalamet hiekkamatohyökkäyksen pyörteissä. Kuva: Chiabella James / Warner Bros

Syyskauden alun isoin Hollywood-elokuva Dyyni saapuu teattereihin asiaankuuluvan jättimäisen markkinoinnin ja Venetsian festivaalilla elokuvan nähneiden ihmisten hengästyneiden todistajanlausuntojen saattelemana.

Yli 160 miljoonaa dollaria maksaneesta elokuvasta odotetaan uutta franchisea, tuottoisaa elokuvasarjaa, eikä sitä juuri peitellä. Elokuvan ilmoitetaan olevan ensimmäinen osa tarinaa, joka jätetään kesken siinä toivossa, että yleisö ja rahoittajat tahtovat nähdä jatkoa tehtävän.

Jutun juoni on peräisin tieteiskirjallisuuden monoliitista, pitkään mahdottomana elokuvattavana pidetystä Frank Herbertin Dyyni-romaanista, joka jaettiin suomeksi ilmestyessään kolmeen osaan.

Nyt nähtävä elokuva perustuu vuonna 1982 suomeksi ilmestyneen romaanin ensimmäiseen osaan. Siinä kerrotaan miten tulevaisuudessa 10000-luvulla galaksin kaikille planeetoille levittäytynyttä ihmiskuntaa hallitsevat aatelissuvut, keisari ja avaruusmatkailua kontrolloiva Kilta sekä muutamat muut toimijat. Toisien sanoen tulevaisuus on kuin Game of Thronesia, mutta eri nimillä.

Dyyni-elokuvan pääjuoni koskettelee ylhäisen Atreidesin suvun selviytymistä läänitykseksi saadun, Dyyniksi kutsutun Arrakis-planeetan hallinnassa. Heille tuovat vaikeuksia planeettaa ennen hallinneen Harkonnen-suvun kostonjanoinen aggressiivisuus ja Arrakis-planeetan asema ainoana rohdoksi kutsutun psykoaktiivisen aineen tuottajana. Atreidesien perheen isä, herttua Leto (Oscar Isaac), tekee minkä voi järjestellessään uuden kotiplaneettansa puolustusta. Leton avovaimo Jessica (Rebecca Ferguson) järjestelee kotia ja huolehtii Paul-poikansa (Timothée Chalamet) henkisestä hyvinvoinnista.

* *

Nuoresta mieheksi vaarojen planeetalla

Paulin osa on kasvaa sankarillisen miehen mittoihin, isänsä arvoiseksi perijäksi. Siinä häntä auttavat äidiltä perityt psyykkiset lahjat, herkkyys havaita muiden ajatuksia ja tunteita sekä isän lähimmät miehet, kuten asemestari Gurney Halleck (Josh Brolin) ja Duncan Idaho (Jason Momoa), sotilaskouluttaja ja diplomaatti. Kasvuikäisenä nuorena miehenä Paul näkee paljon unia ja näkyjä omasta, perheensä ja planeettansa tulevaisuudesta.

Elokuvan alku näyttää päähenkilönsä valmistautumassa vihamielisten sukujen ja sardaukareiksi kutsuttujen sotilasfanaatikkojen hyökkäykseen hiekkaisella autiomaaplaneetalla, jonka erämaissa satojen metrien pituiset hiekkamadot vaanivat varomattomia kulkijoita.

Romaanista tuli raskas elokuva

Frank Herbertin Dyyni-romaanin suosio rakentui sen aikaa kestäneelle visionäärisyydelle. Romaanissa on nähty suuryritysten kritiikkiä, varhaista ekoradikalismia ja islamofiliaa.

Herbertin alkuperäisromaanin tietyt kohtaukset elokuva toteuttaa upeasti. Parhaisiin kuuluu se, jossa uudelle kotiplaneetalleen Arrakisille saapunut Paul Atreides torjuu itseensä kohdistuvan salamurhayrityksen. Hän sieppaa makuuhuoneessaan leijuvan kauko-ohjatun hakuiskijän, jolla murhaaja yrittää porautua hänen ruumiiseensa ja vahingoittaa tärkeitä elimiä.

Upeita hirviöitä, mutta tylsiä ihmisiä

Elokuva on kovin vakuuttunut omasta tärkeydestään, mikä tekee siitä kiusallisen katsottavan. Vakavuus on sinällään ihan ok. Mutta edes yhden kivan tai edes etäisesti siedettävän ihmisen leffa olisi voinut antaa. Vaan eipä niitä ole Herbertin kirjassakaan.

Innokkaimmat scifi-fanit ovat jo nähneet Denis Villeneuven Dyynissä Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailun ja David Leanin Arabian Lawrencen yhdentyvän. Niin tapahtuu korkeintaan elokuvan vaatiman esitystilan ja -formaatin kannalta. Mainitut kolme elokuvaa ovat omimmillaan elokuvateattereissa, joissa on suurin mahdollinen valkokangas.

Hiekkamadot ovat suunnilleen ainoa asia, joka saa Villeneuven Dyynin tuntumaan oikealta spektaakkelielokuvalta, jossa on jotain, mitä ei ikinä muualla näkisi, koska harvassa ovat elokuvahirviöt, jotka saavat Jurassic Parkin dinosaurukset näyttämään ruipeloilta. Hienoja ovat hirviöt, mutta ihmiset ja inhimillinen draama jäävät puutteellisiksi. Parempaa pitää olla kuin hyppäämistä hiekkaharjanteilla silmät sinisinä vilkkuvien neitokaisten perässä, jotta elokuvaa jaksaisi katsoa liki kolmea tuntia.

Näkyjä näyttämölle

Elokuva keskittyy rakentamaan maailmoja eli luomaan näyttämöä, joten selkeä tarinallinen osuus jää vähälle huomiolle. Villeneuven Dyyni on pohjimmiltaan tarina perheen paosta erämaan myrskyyn. Koska elokuvan tarinallisen näyttämön rakennus on kesken, pakokertomuksessakaan ei päästä loppuun.

Dyynin Paulin uninäyt ovat sietämättömiä, ensinnäkin siksi että ne katkaisevat kerronnan virtaavuuden, toiseksi siksi että ne ovat niin paljon kiinnostavampia kuin niitä ympäröivä elokuva, joka alkaa heti tuntua mitättömältä. Paulin uninäyt ovat itse asiassa mainoksia Dyynin vielä tekemättömästä jatko-osasta.

* *

Eniten vierastan Dyynissä sen hengettömyyttä. Elokuva on lastattu niin täyteen lavasteidensa rojua, omaa suurta kokoaan, että se ei anna minulle, katsojalle, tilaa hengittää ja ajatella itse. Villeneuve, hänen käsikirjoittajansa, lavastajansa ja näyttelijänsä alleviivaavat kaiken. Ei puhettakaan, että tässä elokuvassa olisi tilaa kätketyille merkityksille. Kaikki on esillä. Elokuvan viimeiset sanat: ”Tämä on vasta alkua”, tuntuvat enemmän uhkaukselta kuin lupaukselta.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua