Kuva: Kevin Baker
ELOKUVA | Marianne Elliotin elokuvan kovaonniset päähenkilöt päättävät aloittaa pitkän vaelluksen Englannin lounaisrannikolla.
”Puhetta ei tarvita silloin, kun ei ole mitään uutta sanottavaa.”
ARVOSTELU

The Salt Path
- Ohjaus: Marianne Elliott
- Pääosissa: Gillian Anderson, Jason Isaacs
- Ensi-ilta: 9.1.2026
The Salt Path on tositapahtumiin perustuva elokuva Raynor ja Moth Winnistä, joilta menee sijoitusten myötä kaikki, talot ja tavarat. He eivät ainoastaan menetä omaisuuttaan, vaan samaan aikaan aviomies Moth sairastuu vakavasti. Pariskunnalla oli unelmia ja halua ryhtyä majatalonpitäjiksi, mutta väärät valinnat nyrjäyttävät kaiken ja haaveet kaatuvat.
Brittiläinen asenne on, että luonto hoitaa ihmisen kuntoon. Pariskunta aloittaakin pitkän vaelluksen Englannin lounaisrannikolla. Kilometrejä kertyy toista tuhatta .
Elokuva perustuu Raynor Winnin menestyskirjaan The Salt Path (2018).
* *
Kuvilla kerrotaan todellinen luonto, kaunis, avara, suuri ja vaikea. Elokuvan teknisenä ongelmana on äänen epätasaisuus. Osissa kohtauksista ei saa selvää siitä, mitä pariskunta puhuu. Hetken kuluttua oivaltaa, että sade, tuuli ja muut luonnonilmiöt ovat oikeasti vaikeuttaneet äänitystä, mikä tuo elokuvaan lisää luonnollisuutta.
Muutenkin pariskunnan matka nähdään aitona vaelluksena, aidoissa maisemissa. Mothin sairaus aiheuttaa ongelmia ja hän tarvitsee vaimonsa tukea. Vaikeudetkin näkyvät todentuntuisina, mutta auringonlaskut ja -nousut tekevät niistäkin kuvauksellisia.
Raynorin ja Mothin keskiluokkainen elämä on vaihtunut varattomuuteen. Se aiheuttaa ongelmia mutta poikii myös kekseliäisyyttä. Hetkittäin pariskunta jopa nauttii uudesta arkielämästään ja samalla huomaa, että muutoksen täytyy tapahtua – mutta miten?
Elokuvan parasta antia on kameran käyttö kertojana. Puhetta ei tarvita silloin, kun ei ole mitään uutta sanottavaa.

Gillian Anderson ja Jason Isaacs. Kuva: Kevin Baker
* *
Gillian Anderson (Raynor Winn) on vahvasti läsnä kaikenlaisten tunteiden tulkkina. Andersonin vahvuus on hiljaisessa reagoinnissa ja ilmaisun monipuolisuudessa.
Jason Isaacsin (Moth Winn) rooliin kuuluu enemmän ääntä ja vimmaakin, sairaan miehen taistellessa elämästään. Parisuhteen voima käy ilmi ja auttaa ymmärtämään niin ongelmia kuin muutosten tarvettakin. Maisemat ja niissä liikkuvat ihmiset ovat tarinan ydin. Ihminen selviää, kun haluaa ja on pakko.
Elokuva on perinteinen, jopa lievästi vanhanaikainen seikkailukertomus, jossa monen tilanteen pelastaa kaksikon tapaamien ihmisten ystävällisyys ja huumori.
Elokuvan ohjaaja Marianne Elliott on tunnettu ja palkittu teatteriohjaajana.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Loistavasti toteutettu draama ainutlaatuisen kirjailijan vaiheista – arviossa Agnieszka Hollandin Franz
ELOKUVA | Franz Kafkan omaperäisen tuotannon taustalla on paljon kirjailijan kohtaamaa tuskaa ja epäoikeudenmukaisuutta.
Tulevaisuuden ihmisyhteisö ei välttämättä hyväksy eläviä eläimiä – arviossa ensi-iltaelokuva Orava
ELOKUVA | Kotimaisessa Orava-elokuvassa jossakin kaukana vaikuttava luonto on uhka, jolloin myös luonnollisuus ihmisten välillä kangertelee.
Voiko rakastunut luottaa siihen, että rakkaus hoitaa haavat? Arviossa ensi-iltaelokuva The Drama
ELOKUVA | Zendayan ja Robert Pattinsonin tähdittämässä draamassa salaisuus paljastuu kesken häiden järjestelemisen ja muuttaa kaiken.
Operaatio Ave Maria -elokuvassa koiranpentumainen kivikasa kaveraa yksinäisen astronautin kanssa
ELOKUVA | Lähes kolmetuntinen avaruusspektaakkeli kuvaa kahta olentoa etsimässä yhteisiä ratkaisuja maailmanlopun ongelmaan.




