Nuoruuden seikkailu ja vanhuuden tunnustukset – arviossa ensi-iltaelokuva Päivät kuin unta

Kuva: Mowow Films

Kaverusten pikkujoulujen seurauksena 80-vuotias kirjailija, Esko, on päättänyt kirjoittaa kirjan aidoista muisteloista, nuoruuden vuodelta 1974. Esko elättää itsensä kirjailijana. Nuoruuden kaveriporukasta on Eskon lähipiirissä jäljellä enää Heikki, jota hän tapaa säännöllisesti.

Eskon tytär Sanni on toista mieltä kirjan aiheesta, koska ei tiedä mistä on oikeasti kysymys. Esko väittää kirjan tapahtumia todellisiksi, ja Sanni ajattelee, ettei tuon kaltaisten muistojen tarvitse tulla julkisuuteen. Sanni päättää, että isällä on muistisairaus ja että kaikki hullutukset johtuvat siitä.

Eskon ja Heikin yhteinen historia on pitkä ja siihen kuuluu myös tuo suuri salaisuus, joka oli tarkoitus pitää hautaan asti.

Muistelu alkaa kesästä 1974. Neljä kaverusta lähtee seikkailulle etsimään Eskon papan perintöä kaukaa metsäkorvesta. Siellä he kohtaavat toisen porukan, jolla on tarjota tyttöjen muodossa myös romantiikkaa, jopa alkavaa rakkautta.

Se suuri salaisuus ei olekaan mikään pikku juttu vaan se yllättää ja siitä seuraa riitaa ja lopulta synkkiä tapahtumia.

Kaverukset ovat nuoria, parikymppisiä, ja tiettyyn pisteeseen asti vastaanottavaisia kaikelle uudelle. Tapaamiset omien kavereiden ja toisen porukan kanssa johtavat tapahtumiin, jotka ovat vaikeita, eivätkä ne katoa kotiin palaamisenkaan jälkeen. Kaveruus muuttuu reissun ja tapahtumien jälkeen erilaiseksi, eikä ystävyys ole enää samanlaista. Tapahtumat vaivaavat koko loppuelämän.

Komeasti tehty elokuva kuvaa 1970-luvun tapahtumat väreillä, jotka olivat ajalle tuttuja.

Kuva: Mowow Films

Päivät kuin unta -elokuvassa on näppärästi tehtyjä kohtauksia nuoruuden olemuksesta ja vanhuuden yllätyksistä, ja aiheesta huolimatta jopa huumoria.

Tarina on kertomus kaikesta mikä nuoruudessa on mahdollista. Tarina on osin herkkä ja koskettavasti rakenneltu alusta loppuun. Alkavan elämän suuri käännekohta jää taustalle, kunnes ikää on tarpeeksi asian käsittelyyn. Seuraava, uusi sukupolvi ei ymmärrä tarvetta selvittää asioita eikä halua niistä tietää.

Elokuvan päärooleissa ovat Risto Tuorila (Esko), joka on perusvarma näyttelijä. Ikä ei muuta miehen kuvaa ja hän on hyvä tunteiden tulkki. Nuoren Eskon roolissa on uusi tuttavuus Tino Nummela, joka osaa olla juuri niin varma ja tyhmä kuin pitääkin.

Mari Perankoski on vahvasti sitä miltä näyttää ja miten toimii: tytär, joka haluaa isän olevan onnellinen. Raimo Karppinen (Heikki vanhana) on juuri niin taiteilijan näköinen mies kuin rooliin tarvitaan. Eetu Nevala (Heikki nuorena) edustaa puheliasta ja ymmärtävää ystävää vaatimattomasti esitettynä.

Elokuvassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Siinä on kaikki mitä tarvitaan, mutta tapahtumien kohokohdat ja vakavasti otettava tarinankuljetus katoaa välillä kuvien komeuteen.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua