Newyorkilaisperhe matkustaa Etelä-Afrikkaan ja päätyy piilosille äkäisen leijonan kanssa – arviossa Beast

Idris Elba pitää huolta, etteivät hänen tyttärensä päädy leijonan suihin. Kuva: Universal Studios

Varsinaisesti Beast kertoo tavallista tapahtumarikkaammalle safarireissulle päätyvästä amerikkalaisperheestä, johon kuuluvat leskeytynyt lääkäri-isä Nate Samuels (Idris Elba) ja kaksi teinitytärtä, Meredith (Iyana Halley) ja Norah (Leah Sava Jeffries).

Tytöille halutaan näyttää maisemat, joista heidän äitivainajansa oli kotoisin. Isä yrittää virkistää menettämäänsä yhteyttä tyttäriin. Perhe päätyy villieläinpuistoon, jonka vartijana toimii perheen vanha ystävä Martin Battles (Sharlto Copley).

Lähettyvillä oleilee leijona, joka on julmistunut laumansa päädyttyä salametsästäjien teuraaksi. Jotta saataisiin draamaa, kissaeläin alkaa tavoitella ajelulle lähteneitä ihmisiä heidän jeepistään.

* *

Tohtori Samuelsin tehtävä on suojella tyttäriään, mikä on vaikeampaa kuin luulisi. Siitä huolimatta, että kauhuelokuvien ihmiset toimivat yhtä mittaa typerästi, Beastissä rikotaan kyllä ennätyksiä. Aina kun isä kehottaa tyttäriään pysymään sisällä autossa, he lähtevät toikkaroimaan ulos aivan kuin haluaisivatkin herkkusuisen leijonan entréeksi.

Idris Elban esittämä hahmo löytää itsestään sen villipedon, josta on taistelemaan perheensä puolesta ja siten osoittamaan kelpoisuutensa isänä ja henkilökohtaisen laumansa johtajana. Näin alkukantainen leffan juoni on.

Periaatteessa tämä on b-luokan roskaa a-luokan tuotantoarvoilla ja markkinoinnilla. Islantilaissyntyinen ohjaaja Baltasar Kormakur saa yllättävän paljon irti ikäkulusta tarinasta, jota ovat aiemmin versioineet niin Tappajahai (1975) kuin kiltistä bernhardilaiskoirasta tappajan tehnyt Stephen King -filmatisointi Cujo – kauhun silmät (1983).

* *

Kormakurin nokkelin temppu on vastustaa tapaa rakentaa elokuvan jännitys silppuavalle leikkaustyylille. Päinvastoin Kormakur antaa aikaa katsojan toimintaan mukaan ottaville pitkille kamera-ajoille. Perustaltaan yksinkertainen juoni jättää Beastin puolentoista tunnin kestoltaan Hollywoodin klassisen studiokauden ihanteen mittaan.

Vaikka Beast tarjoaakin hupia kauhunsekaisten trillereiden ystäville, niin ihan puhtaasti ei tästäkään selvitä. Suurin osa leijonakohtauksista on luotu digitaalisin tehostein, jotka voisivat olla paljonkin parempia. Leijona-parka, jonka pikselit melkein näkyvät.

Viihdetuote Beastin funktio on tarjota kuvatapettia paukkumaissiämpärin kitusiin tyhjentämisen taustaksi.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua