Neljän sukupolven naiset yrittävät selvitä arjesta – arviossa saksalaiselokuva Putoamisen ääni

Kuva: Fabian Gamper / StudioZentral

Putoamisen ääni seuraa neljää sukupolvea, joiden koti on maatilalla Altmarkissa, Elbejoen rannalla, Saksassa. Jokainen kokee väkivaltaa eri tavalla ja yrittää selvitä arjesta. Jokaisella tytöllä ja naisella on elämä joko talon tyttärenä tai palvelijana, eikä se ole helppoa.

1940-luvun alussa murrosikäinen Erika (Lea Drinda) sitoo jalkansa matkien jaloistaan amputoitua setäänsä, joka makaa yläkerran kamarissa. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa seitsemänvuotias Alma (Hanna Heckt) yrittää selvittää itselleen valokuvaa äidistään kuolleen lapsen kanssa, joka muistuttaa häntä itseään täydellisesti.

Nykyteini Lenka (Laeni Geiseler) vierailee maalaistalossa berliiniläisten vanhempiensa ja nuoremman sisarensa kanssa ja ihastuu sairaalloiseen naapuriinsa Kayaan (Ninel Geiger), jonka äiti on kuollut keuhkosyöpään 1980-luvun DDR:ssä. Nuori Angelika (Lena Urzendowsky) on puolestaan kummallisessa suhteessa kahden miespuolisen sukulaisensa kanssa.

Putoamisen ääni tarjoaa rajua kuvitusta kohtauksesta toiseen, joko hiljaisuuden tai painostavan musiikin säestyksellä. Selitykset ovat olemattomia ja kaikki jää katsojan pääteltäväksi.

* *

Kamera seuraa kohtauksia, traagiset tapahtumat näytetään läheltä tai kaukaa, eikä niitä selitellä. Jylisevä musiikki taustalla kertoo jotain merkityksellistä tapahtuvan. Usein kuva palaa lähtötilanteeseen. Elokuvan on kuvannut Fabian Gamper ja musiikin ovat säveltäneet Michael Fiedler ja Eike Hosenfeld.

Nämä tytöt ja naiset ovat hiljaa, heidän tarinansa kuvittaa joku toinen, sukulainen tai läheinen. Heille jäävät vain kauhun hetket, jotka he ratkaisevat enimmäkseen yksin, joskus jopa raadollisilla tavoilla.

Lenka, Erika, Alma ja Angelika ovat katseen alla usein vain hetken ennen kuin kuva siirtyy seuraavaan tragediaan.  Heidän kärsimyksiinsä ja ratkaisuihinsa kuuluvat elementteinä vesi, huoneet, metsät ja paikalla oleva perhe.

Kuva: Fabian Gamper / StudioZentral

* *

Putoamisen äänen katsoja joutuu osin kuvittelemaan tapahtumat, niin nopeasti ja epämääräisesti asioista kerrotaan. Tyttöjen ja heidän vanhempiensa ja lähipiirinsä suhteista puuttuu melkein kokonaan aito rakkaus ja välittäminen. Elokuva kertoo myös sen, ettei väkivalta lapsia ja naisia kohtaan ole maailmassa vähentynyt, vaikka voisi kuvitella toisin.

Käsikirjoituksen on ohjaaja Mascha Schilinskin kanssa kirjoittanut Louise Peter. Tarinat kerrotaan synkillä kuvilla osin aurinkoisissa maisemissa. Vaikuttavat, ahdistavat ja toistuvat kuvat jäävät katsojan verkkokalvolle pitkäksi aikaa.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua