Naurun varjolla menee neljääkymmentä käyvän nahan alle, mutta peittyy ihmissuhdepelin siirtoihin

Keikka on tässä ja nyt. Elena Leeve elokuvassa Naurun varjolla. Kuva: Nordisk Film

Tampere haluaa tarjota jatkossa elokuvien lokaatioita. Hyvä. Suomessa on siis kuvauspaikkoja Bulevardin, Kaivopuiston, Makkaratalon ja Kolin lisäksi.

Naurun varjolla on kuvattu pitkälti Tampereella. Ja mitä Tampereesta haluttiin tähän Reetta Aallon esikoiselokuvaan, romanttiseen komediaan?

Pub O’Connell’s sisältä ja ulkoa, Laternan sali, Tohlopin studio, Ratinan ja Laukon sillat ja vähän standardikämppää samoilta kulmilta.

Siis ei juuri muuta kuin sitä, mitä mistä hyvänsä muustakin Suomen kaupungista olisi löytynyt.

Lokaatioiden valinnalla voisi oikeasti löytää Suomen uudestaan. Elokuva on mahtava tykki. Sen kautta voisi tuottaa bonusta koko maakunnalle.

Nyt kuvauspaikkoja käytetään paljolti teatterilavasteiden tapaan.

* *

Mutta itse elokuvaan. Stand up on seksikäs ja osuva aihe. Näppärä puhe sopii valkokankaalle.

Katsoja tuntee olevansa leffan näyttelijäkatsojien kanssa samassa tilassa, jännittämässä, kannustamassa, häpeämässä.

Naurun varjolla -elokuvan kuvaaja Jarkko Virtanen on ymmärtänyt tehtävänsä. Aloitteleva kiertuekoomikko Maria (Elena Leeve) tulee tuskassaan iholle, kun kotikaupunkiin Forssaan nakitetulla keikalla kaikki katoaa, jännite, teksti ja syy olla esiintyjä.

Naurun varjolla -elokuvaa ei ole tehty naurattamaan. Sekin on hyvä. Leffa on aika kolea poikkileikkaus jännänä pidetystä alasta.

Yleisö voi olla lauma manalasta nousseita juoppolalleja, paikka mitä sattuu ja aika tehdä vaikutus olematon.

Elena Leeve on sekoitus herkkyyttä ja veemoisuutta, rakkaudenjanoa ja pihalla oloa. Hän kiskoo onnahtelevan käsikirjoituksen maaliin pysymällä siinä moodissa minkä on valinnut, koko tarinan ajan.

Hyvä on myös Joonas Saartamon Tommi, ikäväkseen samoja vaimo-anoppi-vitsejä kelaava kehäraakki.

Vielä naisviha vetoaa, uskoo Joonas Saartamon Tommi. Kuva: Nordisk Film

Ne kaksi muuta aloittelevien stand up -koomikkojen keltanokkakiertueelle usutettua saavat liian vähän tilaa. Aino Sirjeen rooli muunsukupuolisena Kirana rikkomassa ikuista sukupuolten kaksinapaisuutta ja kiintiöespoolaiseksi itseään tituleeraava tumma Karri, Ernest Lawson, olisivat voineet enemmänkin sekoittaa suhteellisen siistiä nelinpeliä.

Sänkyjä vaihdetaan, tietenkin, mutta mitä nämä neljä oikein elämässään haluavat?

Se ei selviä Mariallekaan tarinan lopussa, vaikka kaverien merkitys tuleekin todistettua live-vedossa suorassa lähetyksessä.

Marian tarina lienee aika tyypillinen neljääkymmentä käyville sinkuille. Elämä on tässä ja nyt, mikään ei sido, mutta kiva olisi avata myös ikkuna tulevaisuuteen. Ja joku katsomaan siihen vierelle.

Onko se sitten se lapsi, jonka lumousta tomeran siskon roolin tekevä Satu-Tuuli Karhu hehkuu?

* *

Anna Ruohosen käsikirjoituksessa mennään ajan ytimeen, haluun erottua, ja löytää oma ääni. Harmi, että tarinan ydin peittyy ihmissuhdepelin siirtoihin.

Esikoisohjaajana Reetta Aalto tekee kiitettävää työtä. Kuvaaja Jarkko Virtasen ja leikkaaja Hanna Kuirinlahden taidot kantavat jouheaa lopputulosta.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua