Musiikin paloa, soittamisen vaikeutta ja lavakauhua – arviossa ensi-iltaelokuva Koesoitto

Kuvat: Cinema Mondo

Musiikkidraama Koesoitto alkaa kohtauksella, jossa viulisti-viulunsoiton opettaja Annan (Nina Hoss) kollegaryhmä on kuuntelemassa ja arvioimassa musiikkiakatemian pääsykokeisiin valmistautuvia viulisteja. Anna kuulee nuoren Alexanderin (Ilja Monti) soitossa jotain sellaista, jota muut eivät kuule.

Pojan tekniikka kaipaa hiomista, sillä asento on väärä, ja olkapääkin putoaa liian matalalle, mutta Anna ottaa ja saa Alexanderin oppilaakseen, vaikka kollegat haluaisivat mieluummin päättää toisin. Alexander alkaa Annan johdolla valmistautua valintakokeeseen. Kumpikin tekee työtä suorastaan pakkomielteisesti.

Samaan aikaan Annan oma soittoinnostuksensa herää ruususenunesta, ja hän hyväksyy kutsun soittaa viuluosuus jousikvintetin konsertissa. Epäonnistumisen pelko kalvaa kuitenkin. Tilannetta ei helpota oman, myös viulunsoittoa opiskelevan 12-vuotiaan Jonas-pojan (Serafin Mishiev) mustasukkaisuus, sillä äidin läsnäolo ja positiivinen huomio ovat ”kortilla”.

Nina Hoss.

Nina Hoss on Saksan lahja valkokankaille. Hän on Koesoiton keskiössä ja elokuvan jokaisessa kohtauksessa. Todellinen päärooli. Hänet muistetaan hyvin myös muun muassa Christian Petzoldin ohjaaman vaikuttavan draaman Barbara pääosasta, jossa hän näyttelee maaseudulla toimivaa lääkärinä 1980-luvun vainoharhaisessa DDR:ssä.

Hossin esitys on vankka. Hänen tulkitsemansa tiukkaotteinen Anna kuvastaa samaan aikaan ankaraa opettajaa mutta myös katkeroitunutta perheenäitiä ja puolisoa sekä epäonnistunutta viulistia. Elämä näkyy Annan kasvoilta.

Ilja Monti taitaa oikeasti viulunsoiton. Hän syntyi pienessä kylässä lähellä Berliiniä vuonna 2005. Viulunsoiton hän aloitti viisivuotiaana. Sittemmin hän on voittanut lukuisia palkintoja ja ensimmäisen palkinnon viulusoolosta Saksan kansallisessa kilpailussa vuonna 2019. Koesoitto on hänen debyyttiroolinsa elokuvassa. Uudestaan ja taas uudestaan veivattavan harjoittelukappaleen lisäksi Montin repertuaari olisi voinut olla elokuvassa laajempikin.

Koesoiton tapahtumat sijoittuvat Saksaan mutta elokuvasta aistii myös ranskalaista tunnelmaa. Elokuva onkin ranskalais-saksalaista yhteistuotantoa, joskin kansainvälisyyttä riittää enemmän. Annan ranskalaista miestä näyttelee armenialaissyntyinen Simon Abkarian. Pariskunta puhuu keskenään ranskaa. Tanskalainen Jens Albinus esittää kollegaa, jonka kanssa Annalla on suhde.

Koesoitto on paremmin näyttelijänä tunnetun Ina Weissen toinen pitkä elokuva. Oli luontevaa, että hänen esikoisensa sijoittuu musiikkimaailmaan, sillä hän tuntee musiikkielämää ja osaa soittaa viulua. Tarkan ohjaajasilmän omaavana hän halusi koulun käytävillä ja pihamaalla liikkuvien avustajienkin olevan oikeita muusikoita, sillä nämä tietävät, miten soitintaan kohtelevat.

Tarina kulkee hetkittäin paikoillaan, mutta muusikoiden kuvaus on onnistunutta. Soittokohtaukset on ohjattu ja kuvattu niin, että ne näyttävät aidoilta. Sekä Hoss että lapsinäyttelijä Serafin Mishiev soittavat pianoa, mutta he opiskelivat elokuvaa varten jonkin verran myös viulunsoittoa näytelläkseen vakuuttavasti. Heidän osuutensa näyttääkin melko uskottavalta – tosin osin ovelan kuvauksen ja leikkauksen ansiosta.

Hetkittäin vauhti kiihtyy vimmalla, ja mieleen muistuu Damien Chazellen ohjaama ja käsikirjoittama draama Whiplash, jossa menestystä janoava nuori ja kunnianhimoinen jazzrumpali ja hänen vaativa soitonopettajansa ovat törmäyskurssilla. Koesoiton harjoittelusessiot muodostuvat myös kidutukseksi sekä opiskelijalle että opettajalle. Lähikuvat, leikkaukset ja ahdistavakin hiljaisuus luovat jännityksen tunnelmaa. Katsoja odottaa, menettääkö Anna itsehillintänsä, selviytyykö hän omasta konsertistaan ja pärjääkö hänen oppilaansa koesoitossa.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua