Mitä pitää ihmisen tehdä, jos hän on kadottanut uskonsa? – Roy Andersson jatkaa ihmiselon ihmettelyä

Pappi uskonkriisissä Roy Anderssonin elokuvassa Kohti ääretöntä.

Kohti ääretöntä on uusin (ja ehkä viimeisin) elokuva Ruotsin omalaatuisimmalta ohjaajalta, Roy Anderssonilta. Se tuli ensi-iltaan 9.10.2020 ja lokakuun lopulla seuraa Roy Andersson – ihmisenä olemisesta, dokumentaarinen henkilökuva oy Anderssonista.

Roy Andersson debytoi vuonna 1970 elokuvallaan Eräs rakkaustarina. Hän on tullut tunnetuksi etenkin vuonna 2000 alkaneella tyylillään, jossa oudolla mustalla huumorilla sävytetyt, ihmisten touhua liikkumattomassa maisemassa ja 1950-luvun tyylisissä kerrostaloasunnoissa seuraavat tableau-otokset muodostavat oudon kiehtovan kokonaisuuden. Toisen kerroksen lauluja, Sinä elävä ja Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien ovat jääneet katsojien mieleen.

Nekin, jotka eivät harrasta Andersson-tyylisiä elokuvia, ovat tulleet tietämättään nähneeksi hänen töitään. Roy Andersson nimittäin ohjasi ne Arlan mainokset, jotka pyörivät 1990-luvulla Suomenkin televisiossa. Niissä yritettiin syöttää perheen aikamiespojalle jugurttia. Niinä aikoina näissä mainoksissa oli uutta se, että mainostettavaa tuotetta ei kehuttu eikä sen ympärille rakennettu menestystarinaa, vaan tuotemerkki jäi mieleen omituisen huumorin avulla.

Historia on aina kiinnostanut Roy Anderssonia.

Kohti ääretöntä jatkaa Anderssonin tuttua tyyliä, jossa rakennetaan maalauksenomaisia, yhdellä kameraotoksella otettuja tableau-kuvia ihmisten elämästä. Uutena elementtinä on kertojanäänen käyttäminen. Nuoren naisen ääni aloittaa elokuvan ”Näin miehen, joka oli hukannut tiensä”, ja jatkaa eri kohtausten kuvauksia, kuin antaen niille otsikon.

Elokuvan yhteen sitova henkilö on pappi, joka huutaa toistuvasti: ”Vad ska man göra när man har förlorat sin tro?” – ”Mitä pitäisi tehdä, kun on menettänyt uskonsa?”

Kohti ääretöntä tuntuukin olevan Anderssonin elokuvista synkin. Se kuvaa ihmisiä, joilla on elämä jotenkin hukassa. Monet kohtaukset rakentuvat luopumisen kuvaukselle; psykiatrilla on liian kiire bussiin, jotta hän ehtisi kuunnella potilaansa ongelmia. Silti elokuvassa on Anderssonille ominaista huumoria, joka nousee ihmisten jokapäiväisistä, toistuvista käyttäytymiskuvioista. Tämä huumori hiipii kuin varkain hitaasti etenevään kohtauskuvaan. Andersson ei kuitenkaan koskaan naura pilkallisesti henkilöilleen, vaan antaa tavalliselle ihmiselle ja hänen touhuilleen niiden ansaitseman tilan ja huomion.

Historia näyttäytyy usein Anderssonin elokuvissa. Nyt elokuva sisältää kohtauksen, jossa ääretön vetäytyvä armeija ja pakolaisjono on matkalla jonnekin Siperiaan.

Elokuva päättyy kauniisti kapakkaan, jonka ikkunoiden läpi näkyy lumisade. Arkisen läpi näkyy elämän kauneus, ylevyys nousee arkipäivästä.

Yhden Kohti ääretöntä -elokuvan kohtauksen olohuone on kopio Anderssonin lapsuudenkodista.

* *

Roy Andersson – ihmisenä olemisesta on kuvattu Kohti ääretöntä -elokuvan tuotantoprosessin aikana. Andersson oli 75-vuotias aloittaessaan elokuvansa teon. Hän näyttäytyy hauraana, välillä kuin luovuttamassa olevana taitelijana, jonka alkoholinkäyttö on mennyt sen verran yli, että tuotantoporukka huolestuu siitä. Samalla tuodaan esille jokaisen ihmisen vanheneminen, tekemisen hidastuminen.

Elokuva saadaan kuitenkin tehtyä ja ensi-ilta Venetsian festivaaleilla saa aplodit ja tuo parhaan ohjaajan palkinnon Anderssonille. Ohjaajan oma vaatimaton rehellisyys on vastustamatonta, samoin kuin se, miten hän aina antaa kunniaa ja tilaa kanssatyöntekijöilleen.

Roy Anderssonin omalaatuinen tuotantometodi tuodaan hyvin esille dokumentissa. Andersson osti aikoinaan rähjäisen talon Tukholman Gamla Stanista ja perusti sinne studionsa (Studio 24), jonka yläkerrassa itse asuu. Moni dokumentissa esittäytyvä on työskennellyt Anderssonin kanssa kuin perheenjäsenenä jo pitkään. Andersson itse tarkkailee rakennuksesta katua ja vastapäisiä ravintoloita ja käppäilee välillä niihin asiakkaana. Epäilemättä tämä ihmisten tarkkailu antaa hänelle aineksia elokuviin.

Roy Andersson ei kuitenkaan kuvaa Tukholman kaduilla, vaan vie huomionsa studioon, jonne rakennetaan jokainen elokuvien kohtauslavastus. Yhden kohtauksen rakentaminen ja kuvaus vie kuukauden. Näyttelijöistä osa on amatöörejä, jotka on valittu avoimien koekuvausten avulla. Jonkun ohjaaja on vain löytänyt kaupungin kuppiloista.

Amatööreissä Anderssonia kiinnostaa heidän olemuksensa. Anderssonin henkilöt ovat aina yhteiskunnan näkymättömiä, niitä tavallisia ja joskus omalaatuisia tapoihinsa piintyneitä tyyppejä, joille Andersson antaa arvokkuuden, antamalla kameran kuvata heitä pitkään.

Dokumentti on kuvattu osin Andersson-tyyliin: hänet nähdään kotinsa ikkunassa aivan kuin yhtenä oman elokuvansa henkilönä.

Roy Andersson Studio 24 :n yläpuolella, kotinsa ikkunassa, tarkkailemassa elämää.

Dokumentista löytyy yksi viite Anderssonin elokuvien tulkintaan: hänen kiinnostuksensa maalaustaiteeseen ja etenkin erilaisia kohtauksia esittävään maalaukseen. Niitä hän jaksaa tutkia museoissa, ja samalla tavalla voimme katsoa Anderssonin elokuvia.

Andersson on aina ällistynyt historian julmuuden edessä. Hän on viitannut elokuvissaan 2. maailmansotaan ja holokaustiin, Kaarle XII on kopsuttanut hevosellaan nykyajan tukholmalaiskapakkaan ja ihmiskunnan karmea menneisyys on yhä taustalla läsnä, tässä ajassa.

Dokumentti paljastaa myös Roy Anderssonin elokuvien omaelämäkerralliset piirteet. Hän kasvoi samankaltaisessa ei niin hyvin toimeentulevassa perheessä, kuin hänen elokuviensa useat ihmishahmot.

Kohti ääretöntä –elokuvan yksi olohuone on suora kopio on hänen lapsuutensa göteborgilaisesta kodista.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua