ELOKUVA | David Leanin liki neljätuntinen Arabian Lawrence vuodelta 1962 on vakiinnuttanut paikkansa elokuvan historiassa. ”Voi kysyä, miten hyvin irlantilais-meksikolainen Anthony Quinn menee arabipäälliköstä, ja kuinka naurettava umpibrittiläinen Alec Guinness on prinssi Faisalin roolissa”, Petri Hänninen kirjoittaa.
Olen selvästikin ohittanut elämänvaiheen, jossa on pakko hankkia jokin yleissivistys kirjallisuuden, elokuvien ja sarjakuvien suhteen. En lue enkä katso enää klassikoita vain siksi, että ne ovat klassikoita tai että ”ne pitää olla hallussa”. Suhtaudun ankaralla varauksella etenkin 1950–1960-lukujen isolla rahalla tuotettuja massaelokuvia kohtaan, ja tästä syystä liki neljätuntinen Arabian Lawrence (1962) oli tähän saakka jäänyt katsomatta, vaikka se muutoin onkin tuntunut kiinnostavalta.
Ja onhan se komea elokuva! Elokuva tulvii hätkähdyttäviä suoria leikkauksia ja upeita auringonnousuja. Vierastan itsetarkoituksellisen pitkiä ja hitaita kohtauksia, mutta Arabian Lawrencessa ne ovat niin näyttäviä, ettei hitaus haittaa. Kohtaus, jossa seurataan taivaanrannassa väreilevää, lähestyvää beduiinia on suorastaan maaginen.
Siitäkin huolimatta elokuvasta olisi voinut helposti leikata tunnin pois ilman että tarina tai taiteellinen ilmaisu olisivat siitä kärsineet, ja näin myös tehtiin. Elokuvasta on olemassa useita erimittaisia versioita.
Elokuvassa englantilainen upseeri T.E. Lawrence lähetetään yhteyshenkilöksi arabien ja brittien välille taistelussa turkkilaisia vastaan ensimmäisessä maailmansodassa. Rohkeudellaan ja päättäväisyydellään Lawrence saavuttaa paikallisten kunnioituksen, ja yhdistää riitaisat arabiheimot Akaban kaupungin valtaukseen. Sen jälkeen Lawrence johtaa sissisotaa turkkilaisten rautatieyhteyksiä vastaan.
Arabian Lawrence oli kymmenen Oscarin ehdokas, ja voitti niistä seitsemän. Pystin saivat ansaitusti muun muassa kuvaaja Freddie Young, leikkaaja Anne V. Coates ja säveltäjä Maurice Jarre. Elokuva voitti myös parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen Oscarit.
* *
Elokuva on itsetietoisen röyhkeä. Kenellä nykyaikana olisi pokkaa aloittaa elokuva soittelemalla minuuttikaupalla musiikkia ja näyttää pelkkää mustaa kuvaa. Eikä siinä kaikki, elokuvassa on puoliaika, jossa sama toistetaan!
Tähtikaarti on elokuvan juhlaa: Anthony Quinn, Omar Sharif, Alec Guinness… Peter O’Toole oli suurelle yleisölle vielä tuiki tuntematon, kun hänet kiinnitettiin pääosaan. Totta kai voi kysyä, miten hyvin irlantilais-meksikolainen Quinn menee arabipäälliköstä ja kuinka naurettava umpibrittiläinen Alec Guinness on prinssi Faisalin roolissa.
Naisrooleja tässä elokuvassa ei ole, ei edes sitä pakollista sivujuonta, jossa raahataan ruikuttavaa neitosta ympäri hiekka-aavikkoa. T.E. Lawrencen seksuaalisuudesta onkin esitetty monenlaisia spekulaatioita. Lawrence jää tältä ja monelta muultakin osin hahmona ohueksi ja epämääräiseksi, samoin kuin hänen henkinen kasvunsa tai romahduksensa, kummaksi sitä nyt tahtoo sanoa.
Jälkeenpäin oli pakko perehtyä syvemmin T.E. Lawrencen todellisiin seikkailuihin.
* *
Ja sitten vähän spoilereita. Arabian Lawrencen rakenne on epäkronologinen. Se alkaa päähenkilön kuolemalla, sen jälkeen myöhemmin tutuksi tulevat sivuhahmot ylistävät häntä muistotilaisuuden jälkeen, ja vasta sitten varsinainen tarina alkaa.
Ohjaaja David Lean rakentaa taitavasti jännitteitä pienillä yksityiskohdilla. Esimerkiksi alkutekstien aikaan Lawrence rassaa moottoripyöräänsä, päräyttää sen sitten käyntiin, ja paahtaa tukka hulmuten kapealla tiellä kivimuurien välissä. Hurjastelua alleviivaa vastaan tuleva tietyö, ja iso ”vaara”-kyltti.
Arabian Lawrence perustuu T.E. Lawrencen muistelmateokseen Seven Pillars of Wisdom. David Leanin muita ohjaustöitä ovat muun muassa Kwai-joen silta, Tohtori Živago ja Suuret toiveet.
Petri Hänninen
Arabian Lawrence katseltavissa Netflixissä.
