Kyllä Suomessakin osataan tehdä kansainväliset standardit täyttävää anonyymiä tusinaelokuvaa – arviossa Omerta 6/12

Max Tanner (Jasper Pääkkönen) vääntää roistoa irti kurkustaan. Kuva: Antti Rastivo

Elokuvan miespäähenkilö Tanner on hybridi, joka on rakennettu Ilkka Remeksen monien romaanien päähenkilöstä, terrorismin vastaisen yksikön poliisista Antti Korvesta, joka on saanut uuden nimen. Max Tanner -nimi on peräisin Remeksen kymmenen vuoden takaisten romaanien Isku ytimeen ja Shokkiaalto päähenkilöltä, Riku Tannerilta.

* *

Tanner on nimeä myöten kansainvälistetty vastaamaan teollisesti tuotetun nykyaikaisen toimintaviihteen vaatimuksia. Madsen ja Max Tanner saavat vastapelurikseen Sverrir Gudnasonin esittämän Vasa Jankovicin, joka iskee terroristijoukkion johtajana Suomen itsenäisyyspäivänä linnanjuhliin kaapatakseen korkea-arvoisia henkilöitä, maailman huomion sekä rahaa ja estelemättömän paon. Siihen iskevät kiinni suomalaispoliisi Tanner ja Ruotsin Säpon agentti Madsen EU:n poliisivoimien erikoisryhmän jäseninä.

Elokuva noudattelee tuotemerkki Remekselle tyypillisesti ilmestymisajankohtansa uutisista tuttujen asioiden liepeillä ratsastamista. Leffan perusteella niitä näyttäisivät olevan kansainvälisen terrorismin lisäksi hybridivaikuttaminen, Venäjän uhka ja Valko-Venäjän epävakaus.

* *

Omerta 6/12 -elokuvassa on paljon 1980-luvun toimintaelokuvien kliseitä, joista näkyvin on silmiään siristävä ja konemaisesti puhuva venäläiskaunotar. Nika Savolaisen esittämä Anya toimittaa elokuvan pahiksen tehtävää, kunnes hän vain katoaa.

Elokuvassa on paljon kertakaikkista kömpelyyttä ja kiireestä kertovaa ohuutta. On muutamia suomalaisen kotiyleisön imarteluita, kuten kansainvälisen uutismedian lausumiksi laitettuja englanniksi puhuttuja latteuksia Suomesta EU:n ja YK:n tärkeänä jäsenenä.

Gaila Järvsalu ja Robert Enckell Suomen fiktiivisenä presidenttiparina. Kuva: Heikki Leis

* *

Kyllä Suomessakin osataan tehdä kansainväliset standardit täyttävää anonyymiä tusinaelokuvaa. Yksi Remeksen toistuvia aivoituksia on ajatus Suomen naiiviuden synnyttämästä suojattomuudesta. Elokuva näyttää, miten tavattoman helppoa on iskeä Suomeen ja linnanjuhliin. Tosin elokuvan linnanjuhlat näyttävät kooltaan pienyrityksen pikkujouluilta.

Kummasti elokuva saa pienen Helsingin näyttämään isommalta kuin se onkaan. Mutta toimintakohtauksiin elokuvan tekijöillä on hirveän ulkokohtainen suhde. Toiminta on mukana vain, koska lajityypin mukaan sitä on pakko olla, eikä Omerta 6/12:n toiminta kasva orgaanisesti tarinasta tai elokuvan ihmisistä. Ihmisiä tässä elokuvassa ei ole, paperinukkeja vain.

Hiukan huvittaa jonkin EU-byrokraatin suuhun leffassa pantu lausuma Valko-Venäjän tietystä alueesta erityisen epävakaana. Se on huvittavaa tarkkuutta koko maan ollessa erityisen epävakaa.

* *

Omerta 6/12 todistaa myös toisesta Remeksen fiksaatiosta: Suomi ei voi luottaa kenenkään muun kuin itsensä apuun; tiukassa pakassa Suomi jää yksin. Elokuva viskaa Pääkkösen esittämän sankarin sotimaan yksin roistoja vastaan talvisella Valko-Venäjällä. Agentti Tanner lumihangessa taistelemassa roistoja vastaan näyttää turhan näkyvästi melkein kuin Suomelta talvisodassa 1939, jolloin saimme maailmalta kosolti sympatiaa emmekä muuta.

Elokuvaan on jäänyt joitain television poliisisarjojen tyypillisyyksiä, kuten musiikin tyyli ja kerronnan rytmitys. Muutamasta takaa-ajokohtauksesta huomaa, miten niissä hyödynnetään pelialalla kehiteltyjä virtuaalimaailmoja ja pelimoottoreita.

* *

Suomen kalleimmaksi mainitun elokuvan kirjavat vaiheet on kirjoitettu auki muualla, perusteellisimmin toimittaja Matti Rämön Suomen Kuvalehdelle tekemässä Jasper Pääkkösen haastattelujutussa.

Alkuperäisen ohjaajan, Antti J. Jokisen, jouduttua vetäytymään elokuvahankkeesta tuotiin Aku Louhimies vetämään projekti kunnialla loppuun. Sen hän on tehnyt.

Ikävä kyllä elokuvasta on tullut sellainen, ettei se pohjimmiltaan kiinnosta muita kuin suomalaisia. Muutenkin elokuvasta näkyy, ettei Louhimies ole ollut siinä mukana alusta lähtien.

Ruotsalainen Säpo-agentti Sylvia Madsen (Nanna Blondell). Kuva: Heikki Leis

* *

Lopputuloksessa, viittä minuuttia vaille kaksituntisessa elokuvassa näkyy, että se on ahdettu mittaansa isommin täyteen markkinakelpoisen toimintaelokuvan tykötarpeita. Elokuvan ahtaus näkyy siinä, ettei se tunnu pääsevän omillaan lentoon. Juuri kun sellaisen aika olisi, mukaan on runtattu pakollisilta vaikuttavia kuvioita.

Mitään niin onnistunutta ja persoonallista tässä leffassa ei ole, että sen tahtoisi katsoa useammin kuin kerran. Omerta 6/12 on markkinoiden vaatimuksiin sopeutettu tuote, tietyillä edellytyksillä ok, mutta ei mieleenjäävä tapaus.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua