Kuusi vanhenevien ihmisten rakkaustarinaa laajentavat käsitystämme rakkaudesta ja seksuaalisuudesta

Ahti ja Paavo tapasivat lehti-ilmoituksen kautta. Kuva: Saija Mäki-Nevala / BonsaiFilms

Kaikki me vanhenemme, mutta halu ja kyky rakkauteen ei kuole eikä vähene. Tämä on Anu Kuivalaisen dokumentin ydinsanoma. Usean parisuhdehistorian yhteen kietova elokuva näyttää rakastamisen eri puolet rohkeasti intiimeistä asioistaan avautuvien ihmistensä kautta.

Sirkka ja Yki ovat vasta löytäneet toisensa ja menneet naimisiin. Eletään arkea omakotitalossa, jossa raivattavaa ja rempattavaa löytyy. Rentoutumiseen sopii molemmille karaoke. Raija on jäänyt leskeksi ja kertoo muistoistaan ja suhteesta, joka oli hyvä ja pitkä. Mutta ehkä Raija voisi vielä tavata jonkun, kun aikaa rakkaan kuolemasta on kulunut.

Ahti ja Paavo löysivät toisensa keski-ikäisinä. Toinen asui Lapissa, missä homoseksuaalisuus ei ollut valtavirtaa. Nyt he elävät yhdessä ja kannattelevat toisiaan vanhuuden vaivoissa. Maricca taas on löytänyt itseään parikymmentä vuotta nuoremman miehen ja miettii, kestääkö suhde. Voiko hänen ja Antin burleskiharrastuksen kautta syntynyt suhde olla oikeaa rakkautta? Mutta Maricca on päättänyt nauttia elämästä, oli suhde mitä vain.

Risto taas joutuu saattamaan dementiaan sairastuneen vaimonsa hoitolaitokseen. Omaishoitajuusaikana hän on joutunut kokemaan rakastetun hitaan katoamisen kauas menneisyyden muistoihin.

Näitä tarinoita sitovat yhteen kahdeksankymppisen Ritva Oksasen laulut. Ritva on päättänyt elää toistaiseksi ilman miestä, nauttien elämästään, treenaten kuntosalilla, uiden järvessä, laulaen. Eikä hänen vauhdissaan taitaisi joka mies pysyäkään.

Ritva Oksanen elää voimanaisen elämää vailla parisuhdetta. Kuva: Marita Hällfors / BonsaiFilms

Anu Kuivalainen on saanut yhteyden kuvattaviinsa ja he kertovat kameralle hyvinkin suoraan suhteestaan, muistoistaan, tunteistaan, seksuaalisuudestaan. Kuivalaisen kamera seuraa heitä kotitouhuissa, kävelyllä, meren rannalla, jopa sänkykamarissa. Kaiho toisen kainaloon, himokaan ei kuole, vaikka kroppa rapistuisi.

Orpojen joululla dokumentintekijänä huomioon noussut Anu Kuivalainen lähtee usein dokumenteissaan itsestään ja laajentaa siitä ympäristöönsä. Näin oli myös hänen edellisessä elokuvassaan Sielunmetsä, jossa hän haastatteli eri ihmisiä heidän metsäsuhteestaan tuoden samalla esille oman suhteensa metsään. Lauluja rakkaudesta ei lähde niin omakohtaisesta kokemuksesta, mutta epäilemättä jokainen viidenkympin pylvään ohittanut pohtii samoja asioita kuin elokuvassa esittäytyvät.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua