Kuva: Rio Pictures AB
ELOKUVA | Kuolemanjälkeisestä elämästä on tehty suuria ja pieniä elokuvia. Eternityssä tarjolla on rantamaailmaa, vuoristomaisemia, Pariisia ja 1930-luvun Saksaa.
”Käsikirjoitukseen on nähty vaivaa ja uusia ideoita kuolemanjälkeisen olemiseen on keksitty.”
ARVOSTELU

Eternity
- Ohjaus ja käsikirjoitus: David Freyne
- Pääosissa: Callum Turner, Miles Teller, Elizabeth Olsen
- Ensi-ilta: 28.11.2025
Kuolemanjälkeisestä elämästä on tehty suuria ja pieniä elokuvia. Ajatukset aiheesta ovat fiktiossakin varsin vaihtelevia. On ollut pieniä ajatelmia ja toisaalta suuria ajatuksia, joita on esitetty toiminnallisina seikkailuina.
David Freynen Eternity-elokuvassa kuolleet kohtaavat kuolleita läheisiään ja saavat pohtia mennyttä ja tulevaa uudestaan.
Larry ja Joan ovat vanha pariskunta. He ovat olleet naimisissa 65 vuotta kohtuullisen onnellisesti. He ovat matkalla jälkikasvunsa syntymäpäiville. Larry rakastaa lämpöä ja Joanille käy kaikki. Joan pyytää mieheltään, ettei hänen vakavaa sairauttaan vielä kerrottaisi jälkipolville. Kesken juhlien Larry tukehtuu pretzeliin ja kuolee.
* *
Larry ”herää” junanvaunussa nuorena miehenä ja näkee ympärillään erikoisen joukon ihmisiä, sairaala-asuissakin.
Asemalla Larrya on vastassa opas Anna, isokokoinen ja suorasanainen nainen. Anna kertoo, että hän opastaa Larrya mahdollisuuksista ennen kuin tämän täytyy päättää mihin ikuisuuteen haluaa. Odotustilat ovat suuria rakennuksia, joissa on erilaisia tiloja, jokaiselle oma hotellihuone sekä kaikenlaisia huvittelupaikkoja.
Larry kohtaa baarissa Luken, vaimonsa Joanin ensimmäisen miehen, sotasankarin, joka kuoli jo nuorena luultavasti Korean sodassa. Riita ja kinastelu alkaa miesten välillä heti.
Anna kertoo Larrylle, että Joan on kuollut ja tulossa paikalle. Larry ryntää asemalle Joania vastaan. Joan saa oppaakseen nuoren Ryanin.
Ikuisuuteen odottajien joukossa on myös Larryn ja Joanin suorasanainen naapuri Karen, joka on pysynyt kuollessaan ikäisenään.
* *
Ikuisuuteen mennään olemaan eikä sieltä tulla koskaan takaisin, joten on mietittävä tarkkaan mihin menee ja kenen kanssa. Tarjolla on rantamaailmaa, vuoristomaisemia, Pariisia ja 1930-luvun Saksaa sekä kapitalistinen maailma ja tupakkamaailma, sillä eihän kukaan voi kuolla syöpään toista kertaa. Valittavissa olevat uskonnot näkyvät vaihtoehtoina seinillä ja pöydillä.
Joanin tavatessa molemmat aviomiehensä hän on hämmentynyt eikä tiedä mitä haluaisi. Luke on sitä mieltä, että hänellä olisi nyt oikeus viettää Joanin kanssa se elämä mikä jäi elämättä. Larry odottelee rauhassa Joanin päätöstä.
Kolmiodraama alkaa olla huvittava ja traaginen ennen kuin päätöksiä saadaan aikaan.

Kuva: Rio Pictures AB
* *
Eternityn käsikirjoitukseen on nähty vaivaa ja uusia ideoita kuoleman jälkeisen olemiseen ja mahdollisuuksiin on keksitty. On draamaa, komediaa ja monenlaista toimintaa.
Päärooleissa Elizabeth Olsen (Joan), Miles Teller (Larry) ja Callum Turner (Luke) esittävät onnistuneen kolmiodraaman. Jokainen on erilainen luonteeltaan, eikä yritäkään muuttua vaan elää kuolleenakin itselleen tärkeiden ihmisten ja maisemien keskellä.
Elizabeth Olsenista on kehittynyt älykkö humoristi, joka kertoo kasvoillaan kaikki tunteet. Olsenin Joan antaa itselleen mahdollisuuden korjata valintojaan, mikä on kolmiodraamoissa harvinaista.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parisuhde vaatii paljon ja antaa vähän – arviossa Colleen Hoover -filmatisointi Muistoja hänestä
ELOKUVA | Vanessa Casswillin elokuvassa kaikki on suurta, osin sattumaa ja seurauksia selvitellään tai yritetään unohtaa.
Putinin valtaannoususta kertova The Wizard of Kremlin tyrmää ainesten määrällä ja venytetyllä kestolla
ELOKUVA | Vladimir Putinin nousu valtaan oli tarkan suunnittelun tulos. Olivier Assayasin elokuva hamuaa poliittisesta prosessista otetta siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tappotahtia hymy huulessa – arviossa Kuinka lyödä rahoiksi
ELOKUVA | Mies raivaa sukulaisia tieltään miljardiomaisuuden toivossa John Patton Fordin ohjaamassa komediallisessa trillerissä.
Jennifer Lawrence tekee vaikutuksen ahdistavassa kauheudessaan – arviossa Die My Love
ELOKUVA | Lynne Ramsayn ensi-iltaelokuva on pienen lapsen saavan pariskunnan elämästä kertova psykologinen draama, jossa on kauhuelokuvan aineksia.




