Kun varjot pitenivät Euroopan yllä – Budapestin auringonlasku kuvaa maata luisumassa sekasortoon

Juli Jakabin esittämä Irisz Leiter saapuu elokuvan alussa vuoden 1913 Budapestiin hakemaan töitä arvostetusta hattukaupasta, jonka hänen edesmenneet vanhempansa aiemmin omistivat ja joka yhä kantaa heidän nimeään. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien ketju, jonka aikana Mátyás Erdélyn kamera jättää Jakabin kasvot vain hyvin lyhyiksi hetkiksi.

Ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä Itävalta-Unkarin pinnan alla kuohuu. Väkivallan uhka leijuu kaduilla, ja Irisziä kielletään jatkuvasti menemästä paikkoihin, joihin hän haluaa mennä selvittääkseen perheensä historiaa.

Irisz vähät välittää kielloista tai varoitteluista. Hän uhmaa vaaroja niin tarmolla, että katsoja miettii, välittääkö hän enää mistään. Iriszin vakavan ja päättäväisen ilmeen takana on jotain, joka vaikuttaa yhtä räjähdysalttiilta kuin maan poliittinen tilanne.

Juli Jakabin roolityö on intensiivinen ja magneettinen. Pitkät otokset, joissa seurataan Irisziä puolilähikuvassa, tekevät elokuvasta vahvasti subjektiivisen kuvauksen määrätietoisen ihmisen luisumisesta yhä syvemmälle kaaokseen, samalla kun hänen kotimaansa on tekemässä samoin.

Iriszin ympärillä tapahtuvat väkivallanteot jäävät juuri ja juuri kuvan ulkopuolelle, aivan kuin hän ei näkisi tai ehtisi huomata niitä ollessaan keskittynyt omiin päämääriinsä.

Oszkár Brill (Vlad Ivanov) on hattukaupan uusi omistaja.

Parhaimmillaan Budapestin auringonlasku on samaan aikaan hengästyttävä, kaunis ja uhkaava. Ohjaaja-käsikirjoittaja László Nemesin ensimmäinen pitkä elokuva Son of Saul kertoi Auschwitzin keskitysleirin krematoriossa työskentelevästä vangista. Nyt sama tunnelma toistuu ennen sotaa hienostuneessa hattuliikkeessä.

Valitettavasti Nemesin ote lipsuu hieman elokuvan loppupuolella. Jännite kerronnassa katkeaa, eikä yli kahden tunnin pituus tunnu kovin perustellulta.

Toivotan silti katsojalle kärsivällisyyttä, sillä pitkästä kestostaan huolimatta Budapestin auringonlasku kannattaa nähdä nimenomaan teatterissa. Sen upea kuvaus, valoisien ja pimeiden kohtausten kontrastit ja hitaasti rakentuva tunnelma ovat parhaimmillaan isolla kankaalla puhelimien ja muun hälyn ulottumattomissa.

Riikka Oksanen