Kotimaisessa Seurapeli-ensi-iltaelokuvassa tiivis ystäväpiiri juhlii omissa liemissään

Emmi Parviainen ja Laura Birn. Kuvat: Vilja Harala / Tuffi Films.

”Ei sitten mitään synttäripaskaa”, puuskahtaa Mitzi (Emmi Parviainen) noustuaan kyytiin, joka vie hänet vanhan ystäväseurueen kesäviikonlopun viettoon paikkaan, jossa he ovat olleet myös monesti aiemmin.

Jo teini-ikäisistä yhdessä bailannut seitsemän hengen porukka uskoo kaiken menevän suunnilleen niin kuin aina ennenkin, mutta päivänsankarin mieli meneekin mustaksi, koska häntä eivät yllätysjuhlat kakkuineen ilahduta. Jotta seurapiirin seisova vesi vähän lainehtisi, viikonlopunviettoon tuodaan vieras, väitöskirjaansa viimeistelevän Veronikan (Laura Birn) ruotsalainen, Hollywood-tähteyttään aloitteleva Mikael-poikaystävä (Christian Hillborg).

Porukan kaikilla ihmisillä on menneisyyttä niin yksin kuin toistensa kanssa. Se kaikki selviää välillä kipakoiksikin yltyvissä keskusteluissa. Kaikkien kolmekymmentä ja risat -ikäisten ystävien työt ovat kulttuurialoilla tai viestinnässä; yksi on kirjailija, toinen kustannustoimittaja ja he ovat tietenkin avosuhteessa toistensa kanssa. Yhdenlainen ankkalammikko, siis.

Viikonlopukseen nämä hedonistit varastoivat herkkuja, juustoja, hedelmiä ja viinejä kuin apokalypsin varalta. Sepä heidän ajatuksissaan nimenomaan onkin. Heitä puhuttaa ajatus maailman tuhoutumisesta ihmiskunnan typeryyteen ja ahneuteen, minkä takia he päästelevät mielipiteitään vapaasti.

Eero Milonoff ja Samuli Niittymäki.

Juhana (Samuli Niittymäki) on kirjoittanut ystäväpiiristään kirjan, jonka kaikki ovat lukeneet ja monet kiittävät. Juhana on päässyt esikoiskirjallaan Finlandia-ehdokkaaksi. Nämä ihmiset uskottelevat kovasti olevansa edelleen yhtä radikaaleja ja särmikkäitä kuin nuoruudessaan, mutta aikuistuminen näyttäisi tuottavan vaivoja.

Elokuvan päähenkilölle, Mitzille, maailman tila, luonnon tuho ja apokalyptinen maailmanloppu ovat vain hänen oman persoonallisuutensa kulisseja, kuten hänen ystävilleenkin. Kyseessä on siis ihmistyyppi, joka heijastaa oman mielentilansa ympäröivän maailman tilaksi tyyliin: ”Koska minulla on huonot fiilikset, maailma palaa.”

Muuta he eivät maailmasta ja itsestään tiedä. Ehkäpä heillä ei vain ole muuta kuin itsekeskeisyytensä.

Työtään kulttuurituottajana vihaava Eero Milonoffin esittämä (Härde) esiintyy elämää suurempana, kaikkia halailevana hahmona, joka tulkitaan helposti setämieheksi.

Natali (Iida-Maria Heinonen), joka on viettänyt nuoruutensa Veronikan ja Mitzin varjossa, kyynelehtii vaiti vaivatessaan taikinaa keittiössä, varmaan kuin pitkä ketju menneisyyden esiäitejä, joiden on täytynyt olla vaiti vaikka kuinka tekisi mieli sanoa.

Paula Vesala.

Ullan (Paula Vesala) hahmo on kiinnostava. Hän on se, joka ainakin ulospäin vaikuttaa siltä, jolla on homma hanskassa ja joka ei ainakaan hankkiudu noloihin tilanteisiin. Mutta niin vain Suomen kesäyö tekee hänelle temppunsa ja Ullakin päätyy piehtaroimaan rantakallioilla.

Nämä ihmiset ovat kuvitelmissaan niin cool, tai ainakin uskoivat tässä vaiheessaan elämää sitä jo olevansa. Heillä on myös vakaumus, että elämä olisi heille jonkin jättipotin tai suurmenestyksen velkaa.

Vähän jää käteen Seurapelistä, joka vaikuttaa olevan paljon melua tyhjästä, vaiko sittenkin turhaa lemmen touhua.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua