Jennifer Hudson. Kuva: Quantrell D. Colbert
ELOKUVA | Jennifer Hudson paneutuu kaikella sydämellään Aretha Franklinin hahmoon legendaarisesta soul-tähdestä kertovassa elämäkertaelokuvassa.
”Mistä ihmeestä elokuvantekijät löytävätkään näitä äänitaiturinäyttelijöitä, jotka osaavat laulaa näin uskottavasti esikuviensa tyylillä ja intensiteetillä!”
ARVOSTELU
Respect
- Ohjaus: Liesl Tommy
- Näyttelijät: mm. Jennifer Hudson, Forest Whitaker, Marlon Wayans, Audra McDonald, Mary J. Blige
- Ensi-ilta: 24.9.2021
Jennifer Hudson näyttelee elokuvassa Respect Aretha Franklinia, jonka hahmoon hän paneutuu kaikella sydämellään. Laulutaitoinen Hudson on näyttelijä, joka kykenee asettumaan Franklinin saappaisiin omalla persoonallisella tyylillään ilmentäen onnistuneesti tähden elämää. Respect viittaa Aretha Franklinin vuonna 1967 ilmestyneeseen Otis Reddingin kirjoittamaan hittikappaleeseen.
Mistä ihmeestä elokuvantekijät löytävätkään näitä äänitaiturinäyttelijöitä, jotka osaavat laulaa näin uskottavasti esikuviensa tyylillä ja intensiteetillä! Kesällä saimme nähdä Andra Dayn upean roolisuorituksen hänen laulaessaan elokuvassa The United States vs. Billie Holiday kaikki osuutensa itse tehden sen huikealla tavalla.
Renée Zellweger lauloi osuutensa elokuvassa Judy (2019), jossa hän näytteli Judy Garlandia.
Elokuvassa Walk the Line (2005) Johnny Cashia näytellyt Joaquin Phoenix ja laulaja-lauluntekijä-näyttelijä June Carteria osan tehnyt Reese Witherspoon lauloivat esikuviensa osuudet uskottavasti.
Meryl Streep on laulanut useissa elokuvissa, muun muassa fiktiivisessä Mamma Miassa, mutta myös todellisen henkilön, oopperatähteydestä haaveilleen Florence Foster Jenkinsin tarinan kertovassa elokuvassa Florence (2016).
Aretha Franklinin tulkitsemaa musiikkia ei ole helppo imitoida. Jennifer Hudsonin työ laulavana näyttelijänä on aivan huippuluokkaa.
Suoraviivaisesti kerrottu elämäkerta
Elokuvan alussa eletään vuotta 1952. Pikku Aretha eli Ree (Skye Dakota Turner) laulaa isänsä komennossa mustan musiikin kermalle, joka kokoontuu säännöllisesti pastori Franklinin (Forest Whitaker) kotona. Paikalla ovat muun muassa pianisti Art Tatum, orkesterinjohtaja Duke Ellington sekä jazzlaulajat Ella Fitzgerald ja Dinah Washington.
Arethalla on maaginen lauluääni jo lapsena, mutta silti hän etsii lähes koko elämänsä omaa ilmaisuaan ja omaa hittiään. Kun ne löytyvät, hänestä tulee soulin ja gospelmusiikin kuningatar.
Tarina päättyy vuonna 1972 gospelalbumin äänittämiseen ja kuvaamiseen, jonka tuloksena syntyy Franklinin menestynein albumi, Amazing Grace.
Aretha Franklinin elämä sijoittuu aikakauteen, jolloin Yhdysvaltojen yhteiskuntaelämässä tapahtui paljon. Elokuvassa sivutaan Franklinin henkilökohtaisen elämän lisäksi yhteiskuntaa koskettavia historiallisia käännekohtia, kuten rotukysymystä, kohtaamista Martin Luther Kingin kassa ja esiintymistä Barack Obaman virkaanastujaisissa.
Menestyksen lisäksi tarina sisältää traumaattisia kokemuksia isän määräysvallasta, äidin menettämisestä, lapsena koetusta hyväksikäytöstä ja alinomaisesta rotusorrosta. Häpeä on läsnä. Näin viittaukset #metoo- ja Black Live Matters -kampanjoihin tuovat esiin ongelmat, jotka ovat yhä olemassa.
Väkivalta on toistuva teema
Isän omistava asenne ja väkivaltainen puoliso tarjoavat mielentilan, jonka edessä on nöyrryttävä. Toisaalta ystävyys Martin Luther Kingin kanssa tuo turvaa ja uskoa tulevaisuuteen, kunnes Kingin kohtalo sinetöityy väkivallan alla.
Ennen kaikkea elokuva valottaa Franklinin suhdetta uskoon ja hänen oman kirkkonsa vakauteen. Usko seuraa häntä koko elämän ajan aiheuttaen syyllisyydentuntoja mutta tuoden myös lohtua. Ei siis ihme, että Franklinin musiikilliset juuret ovat gospelissa.
Elokuva vaikuttaa jossain määrin elokuvayleisön kosiskelulta. Se on helposti katsottava, mutta ei suinkaan huono. Se esittelee kaikessa raadollisuudessaan tarinan Aretha Franklinin pyrkimyksestä löytää oma äänensä ja nousta tähteyteen. Elokuva on klassinen muotokuva yhdestä aikamme suurimmista musiikkitähdistä ja se kunnioittaa ikonisen henkilön elämäntyötä. Respect on Liesl Tommyn debyyttiohjaus ja sellaiseksi ihan ok. Parasta elokuvassa on näyttelijöiden panostus.
Forest Whitaker tekee isän roolin niin hyvin, että katsoja uskoo isä-tytärsuhteen olevan juuri niin intensiivinen kuin elokuvassa esitetään.
Jennifer Hudson onnistuu kuvaamaan hyvin Arethan tunteita, jotka ovat ikään kuin jääneet kiinni naiseen, niin fyysisesti kuin henkisesti. Sen sijaan, että hän yrittäisi matkia Franklinia, hän on löytänyt oman tapansa ilmentää laulajan intohimoa, rohkeutta ja uskoa sekä lavalla ja arkisissa tilanteissa. Hän esittää kuitenkin Arethaa uskottavasti, kuin tähti olisi itse kankaalla. Olisiko yhtenä syynä upeaan suoritukseen se, että Aretha Franklin itse valitsi Jennifer Hudsonin rooliin?
Elokuva on nyt kankailla, mutta Aretha Franklin on poissa. Entä se konserttitaltiointi, josta piti tulla elokuva? Monien vaikeuksien kautta Amazing Grace sai teatterilevityksen vasta vuonna 2018 (Suomessa 2019). Elokuva täydentää hienosti Aretha Franklinin juuria ja taiteilijuutta, ja se kannattaa ehdottomasti katsoa. (Lue Erik Ahosen arvio elokuvasta täältä.)
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Upein kuvin kerrottu tositarina suomalaisesta juutalaispakolaisten auttajasta – arviossa Klaus Härön Ei koskaan yksin
ELOKUVA | Klaus Härön uusimman elokuvan aiheena on Suomen tapa kohdella juutalaispakolaisia toisen maailmansodan aikana ja vähän sitä ennen.
Pilvenpiirtäjiä ja vaarallisia tilanteita horisontaalisen makuuhuoneyhdynnän sijaan – arviossa Babygirl
ELOKUVA | Nicole Kidmanin tähdittämän Babygirl-elokuvan päähenkilö on harjoittelijalleen porras matkalla miehuuteen: kiehtova peti- ja pelikaveri, joka on vankina omassa perhe- ja työhäkissään.
Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä on animoidun parivaljakon vauhdikas ja hykerryttävän hauska paluu
ELOKUVA | Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä -animaatioelokuva osoittelee nokkelasti James Bondeihin, Kapteeni Nemoon ja Late Lampaaseen.
Laulaen ja tanssien kartellipomosta transnaiseksi – Emilia Pérez on värikäs Meksikoon sijoittuva musikaali
ELOKUVA | Ranskalaisohjaaja Jacques Audiardilla on näköjään kyky heittäytyä täysin erilaisiin tarinamaailmoihin ja Emilia Pérezin kohdalla kokeilla musikaalia.