Kate Winsletin hallitsemassa Lee-elokuvassa valokuvaaja Lee Miller kuvaa sotaa ja sen uhrejakin

Kate Winslet on valokuvaaja Lee Miller. Kuva: Scanbox Entertainment

Valokuvaaja, sotakirjeenvaihtaja Lee Milleristä kertova elokuva menee suoraan sotaan ja juoksee etulinjaan valokuvaamaan. Se on vain pieni näyte siitä, mistä elokuvan päähenkilön ura koostui.

Elokuvassa vilahtaa sekin, miten Miller monisuhteisine ystäväpiireineen juhli 1930-luvun lopun intiaanikesien viime päivinä Etelä-Ranskassa ennen sotaa. Niihin kuvioihin sattuu Millerin suhteen alkaminen kuvataiteilija Roland Penrosen (Aleksander Skarsgård) kanssa.

Elokuvaa kehystää Tony-nimisen toimittajan kanssa tehty haastattelu. Toimittajalle Miller toteaa valokuviensa olevan vain kuvia kuin ne eivät olisi mitenkään ihmeellisiä, ja suhtautuu liki vähätellen omiin töihinsä.

* *

Elokuvassa Miller esiintyy arvonsa tuntevana, itsetietoisena, kärkevänäkin ihmisenä. Elokuva kuvaa hänet melkein militanttina feministinä. On toki totta, että Miller joutui taistelemaan jokaisesta saavutuksesta kynsin ja hampain miesten tai ajan kulttuurin ja piintyneiden tapojen ollessa naisvalokuvaajaa vastaan.

Elokuvan edetessä käy ilmi, miten pääroolin tekevä Kate Winslet on käyttänyt valtaansa yhtenä elokuvan tuottajista. Hän on tiettävästi vaikuttanut siihen, että elokuvan ohjaajaksi tuli nainen, elokuvaajana pitkään töitä tehnyt Ellen Kuras. Lee-elokuvasta voi nähdä, kuinka sen naistekijät, Kuras ja Winslet, tuntevat raivoa siitä, miten heidän näkemyksensä mukaan naisten osuutta historiaa luovina hahmoina halutaan pyyhkiä pois. Sitä he vaikuttaisivat prosessoivan näyttämällä Lee Millerin niin päättäväisenä hahmona, joka menee ja ottaa ne parhaat valokuvat.

* *

Aikansa kiehuttuaan Miller pääsee amerikkalaisuutensa avulla naisena mukaan Normandian maihinnousuun, jonne britit eivät olisi mistään hinnasta päästäneet naista. Ranskassa sodan keskellä Millerin luonne kuvaajana tulee esiin. Hän saa kuvansa, koska ottaa ne ketään häiritsemättä ja itsestään melua pitämättä.

Sodan jälkeen miehityksestä vapautuneessa Pariisissa Miller löytää Marion Cotillardin esittämän Solange-ystävänsä laihtuneena ja järkyttyneenä perheensä ja ystäviensä katoamisesta. Natsit veivät keskitysleireille kaikki, jotka eivät sopineet heidän kuvaansa yli-ihmisestä.

* *

Puoliso Rolandin saavuttua Pariisiin Miller torjuu voimakkaasti idean palaamisesta Lontooseen, jossa mies voisi ”huolehtia” hänestä. Miller oli oppinut pitämään huolen itsestään. Kollegansa ja ystävänsä, Life-lehden kuvaajana toimineen David Schermanin (Andy Samberg) kanssa Miller matkustaa nimettömään keskitysleiriin, jonka liepeillä junavaunuista löytyvät löyhkäävät ruumiskasat antavat ymmärtää mikä heitä odottaa.

Leireillä kuvaamisen osuus nostaa pintaan ajatuksen journalistista ja kirjeenvaihtajasta sodan välttämättömänä todistajana.

Miller kuvaa paljon ja lähettää kuvat Lontooseen Vogue-lehteen, joka ei julkaise niitä brittiministeriön kiellon takia: kuvat ”saattaisivat järkyttää.”

Toista maailmansotaa edeltävien intiaanikesien huolettomina päivinä huvitellaan Etelä-Ranskassa. Kuva: Scanbox Entertainment

* *

Historiasta tiedämme, että keskitysleireiltä otetut kuvat ja filmit oikeasti järkyttivät, mikä oli niiden tarkoituskin. Päätoimittaja Audrey Withers (Andrea Riseborough) lähettää kuvat amerikkalaiseen Vogueen, joka ne lopulta julkaisee.

Kohtaus, jossa Miller menee Hitlerin yksityisasunnon ammeeseen kylpemään ja otattaa siitä kuvan, paljastaa, miten Miller rakensi vaikutelmaa eli oikeastaan legendaa itsestään, vaikka päinvastoin väittääkin, ettei voisi vähempää vaikutelmista välittää. Se lausunto onkin tarkoitettu legendaa tukemaan.

* *

Ensiajatukseni Lee-elokuvan jälkeen oli, että olipas ihmeellistä pelehtimistä tämä elokuva. Pintakiiltävä, korea tapaus, jossa on yksi ainoa hetki, joka on sen tuntuinen, että kertoo ihmisestä eikä pintavaikutelmasta: se, kun Miller lysähtää suremaan kuviensa julkaisemattomuutta.

Kaikkiaan tämä on kuin tv-dokumenttisarjan dramatisoidut osuudet olisi lyöty yhteen. Ei näkemystä tarinankerronnasta, vain pinnallisuutta kuin katselisi mainoksia. Toisaalta, tämä on Kurasin ensimmäinen elokuvateattereihin tehty pitkä elokuva. Ohjaaja onkin varsinaiselta ammatiltaan kuvaaja, eikä tarinankertoja.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua