Kuva: Cinemanse
ELOKUVA | Guy Nattivin ja näyttelijänä palkitun Zar Amir-Ebrahimin yhdessä ohjaama elokuva ottaa kantaa.
”Elokuva on täydellisen ajankohtainen juuri nyt, Israelin ja Libanonin pommittaessa toisiaan.”
ARVOSTELU

Tatami
- Ohjaus: Zar Amir-Ebrahimi & Guy Nattiv
- Pääosissa: Arienne Mandi, Zar Amir-Ebrahimi, Jaime Ray Newman.
- Ensi-ilta: 11.10.2024
Tatamin aihe koskettaa taas tänä päivänä diktatuurin alla elävien maiden ihmisiä ja urhelijoita, erityisesti naisia. Elokuva perustuu löyhästi todellisiin tapahtumiin vuoden 2019 judon MM-kisoissa. Elokuva on täydellisen ajankohtainen juuri nyt, Israelin ja Libanonin pommittaessa toisiaan.
Iranilainen judoka Leila ja hänen valmentajansa Maryam osallistuvat judon maailmanmestaruuskisoihin Georgiassa tavoitteenaan tuoda kotiin Iranin ensimmäinen kultamitali. Yllättäen Leila pärjää niin hyvin, että hänellä on mahdollisuus finaaleihin. Kesken kilpailun Leilaa kuitenkin painostetaan keskeyttämään – hänet uhataan leimata maanpetturiksi. Oman ja perheensä vapautta uhmaten Leila joutuu mahdottoman valinnan eteen. Hänen valmentajansa Maryam, johon Leila on aina luottanut, pyytää Leilaa keskeyttämään kilpailun.
Leila on rohkea ja saa komentelusta enemmän voimaa tehdä omia päätöksiään. Hän osallistuu kilpailujen aikana juhliin, joissa tanssitaan ja heitetään hijabit pois. Mukana on israelilainen kilpakumppani Shani, jonka kanssa Leila puhuu avoimesti parisuhteista ja elämästä. Valmentaja Maryam varoittaa Leilaa kaveeraamasta näkyvästi israelilaisen kilpakumppanin kanssa. Leila ei ottele ainoastaan voitosta vaan myös pelkojaan, valmentajaansa, vanhempiaan ja kotimaataan vastaan.
Kaikkien vaatimukset tuntuvat katsomossa asti. Leilan (Arienne Mandi) ajatukset, pelon ja toisaalta vahvuuden voima näkyvät mustavalkoisessa kuvassa.
Myös valmentaja Maryam ja hänen äitinsä ovat vaarassa. Maryamista (Zar Amir-Ebrahimi) tuleekin tarinan edetessä se, jonka tekemisiä ja sanomisia seurataan, ja pelätään, mitä hän saa teoillaan tai sanomisillaan mahdollisesti aikaan.
Elokuvan kuvaus on nerokasta, judokat ja tuomarit ja heidän liikkeensä ja ilmeensä tatamilla nähdään hämärän läpi.
Näyttelijöiden varassa on paljon, melkein kaikki, ja he onnistuvat kertomaan tarinan uskottavasti. Elokuva on niin henkilökohtainen kuin poliittinen draama, jolle urheilu antaa hyvän taustan.

Kuva: Cinemanse
Ohjaaja Guy Nattiv on israelilainen ja Zar Amir-Ebrahimi iranilais-ranskalainen näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja. Arienne Mandi on yhdysvaltalainen näyttelijä, jolla on iranilais-chileläiset juuret.
Guy Nattivin edellinen ohjaus oli Helen Mirrenin tähdittämä Golda (lue arvio). Amir-Ebrahimille ohjaustyö on ensimmäinen. Vuonna 2022 hän voitti Cannesin parhaan näyttelijän pääpalkinnon elokuvasta Holy Spider.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Karnevaalihuumaa ja kadonneita raajoja Cannes-palkitussa brassielokuvassa – arviossa The Secret Agent
ELOKUVA | Kleber Mendonça Filhon verkkaiseen tahtiin etenevä elokuva sijoittuu Brasilian karnevaaliviikolle.
Huimista toimintarooleistaan tunnettu Michelle Yeoh sai Berliinin elokuvajuhlien elämäntyöpalkinnon
ELOKUVA | ”Vielä jokin aika sitten kukaan ei olisi uskonut, että elokuva jossa on pelkkiä aasialaistaustaisia näyttelijöitä vetäisi lippuluukuilla.”
Palkintoja kahmiva Hind Rajabin ääni on sydäntäsärkevä elokuva, joka aivan jokaisen pitäisi katsoa
ELOKUVA | Keskellä Gazan kriisiä sijoittuva Hind Rajabin ääni vangitsee katsojansa ensi hetkistä lähtien ja ote pitää loppuun asti. Aidot hätäpuhelut ovat elokuvassa keskeisessä osassa.
Ollaan yhdessä onnettomia – arviossa ensi-iltaelokuva Is This Thing On?
ELOKUVA | Yhdysvaltalaisohjaaja Bradley Cooperin uusin elokuva on tragikomedia pariskunnasta, joka elää asumuserossa.




