Jos kaikki menee, on parasta lähteä tien päälle, kertoo Oscar-elokuvien ennakkosuosikki Nomadland

Frances McDormand. Kuva: 20th Century Studios

Nomadland on tiettyyn mittaan hybridi, sillä se yhdistelee fiktiivistä ja tosipohjaista ainesta. Sen päähenkilö on keksitty, mutta useat sivuhenkilöt esittävät itseään.

Frances McDormand jättää sanattomaksi

Nomadlandin päähenkilö on Fern (Frances McDormand), jolta elämä ja talouslama ovat vieneet paljon.

Hänen elämänsä oli kipsikaivoksen ja -tehtaan hallitsemassa nevadalaisessa pikkukaupungissa (Empire), joka muuttui aavekaupungiksi, koska kipsilevyjen kysynnän romahdettua kaivos meni konkurssiin. Kaupunki kuoli ja sen ihmiset muuttivat pois jättäen jälkeensä tyhjät kodit, joista ihmiset ovat kadonneet kuin neutronipommin jäljiltä. Vaikka kaupungin kadut ja suurin osa rakennuksista on jäljellä, ihmisiä ja elämää sieltä ei löydy, jopa postinumero on lakkautettu.

Frances McDormandia on vain pakko ihailla, jos mahdollista, vielä paljon entistäkin enemmän, koska kyseessä on McDormandin kenties paras, jopa Fargo-elokuvassakin nähtyä parempi roolisuoritus.

McDormand tuo Ferniin uskottavuutta niin paljon ja täydesti, että on helppo uskoa hahmon eläneen sellaisen elämän kuin tarinasta käy ilmi. McDormand ei näyttele isoilla kirjaimilla, vaan perustaa esiintymisensä pieniin ilmeisiin ja eleisiin.

Jylhät maisemat hiljentävät Nomadland-elokuvassa paljon nähneen katsojankin. Kuva: 20th Century Studios

* *

Vaimeus toimii tarinan hyväksi

Elokuvassa nähdään, miten Fern tekee lähtöä kaupungista ja käy katsomassa varastoa, johon on sullottu hänen entisen elämänsä jäänteet; vaatteita, vähiä huonekaluja, astioita ja muuta. Yhtä vaatekappaletta hän nuuhkaisee syvään ja antautuu hetken ajaksi muistolle, jonka tuoksu hänessä herättää. Vaate on saattanut kuulua hänen syöpään kuolleelle Bo-aviomiehelleen.

Kohtaus on hieno esimerkki ohjaaja Chloé Zhao suvereenista taidosta kertoa ihmisestä paljon pienillä asioilla, eleettömästi ja puhki selittämättä. Sama eleettömyys toimii silloinkin, kun Fern nähdään töissä Amazon-yhtiön valtavassa lajittelukeskuksessa. Työn kuluttavuutta ei tarvitse alleviivata, sillä se näkyy.

Vanhat kilpasilla aikaa vastaan

Nomadlandin tekijöillä on ollut pääsy Amazonin lajittelukeskukseen kuvaamaan kohtauksia, joihin on saatu tuntu aidosta suuryhtiön sekunnilleen kellotetusta työstä, jossa eri tavoin vaivaiset ihmiset raatavat ollakseen koneita nopeampia. Työ itsessään vaikuttaa orjatyöltä, vaikka yhtiö maksaakin osan autoissaan asuvien iäkkäiden työntekijöiden pysäköintikuluista. Siitä huolimatta, että Fernin poikkeaminen lajittelukeskuksessa on tapahtumattomuudessaan näennäisen yhdentekevä, sillä on tärkeä asema elokuvan juonessa. Postimyyntifirman jättimäisessä tehtaassa sekä Fern että me katsojat ymmärrämme, että Fernillä on kohtalotovereita, jotka tietävät häntä paremmin, miten pärjätä tien päällä.

* *

Nämä ihmiset ovat totta

Elokuvan tosia, itsenään esiintyviä ihmisiä ovat ainakin tilapäistöitä tekevä, elämässään ekologiseen kestävyyteen pyrkivä Linda May ja eräänlaiseksi vaeltajien guruksi noussut Bob Wells, joka on organisoinut Rubber Tramp Rendez-Vous -nimisen vaellustapahtuman, joka on osin festivaali, osin kierrätystapahtuma, osin luontopiknik.

Asuntoautolla Amerikkaa kiertävä Wells on tunnettu tubettaja ja kirjailijakin, joka nähdään Nomadlandissa esittämässä avoimesti poliittisia, antikapitalistisia puheita: ”Heittäkää yltänne kapitalismin ies ja omistautukaa elämällenne.”

Puheensa nuotteineen ja kokopartoineen hän näyttääkin vanhatestamentilliselta profeetalta.

Hävisikö politiikka maisemille?

Ohjaaja-käsikirjoittaja Chloé Zhao käytti myös edellisessä elokuvassaan The Riderissa (2017) samoja Badlandsin kansallispuiston maisemia, joita Nomadlandissakin nähdään runsaasti. Zhao on selvästi viehättynyt Amerikan karuista läntisistä seuduista, joiden ihmisillä on harvoin helppoa.

Nomadlandissa on hyödynnetty paljon Jessica Bruderin kirjaa Nomadland: Surviving America in the Twenty-First Century sekä Bruderin Harper’s Magazine -lehdelle kirjoittamaa artikkelia The End of Retirement: When You Can’t Afford to Stop Working.

Elokuvaa on Yhdysvalloissa tiettävästi kritisoitu siitä, miten paljon se poikkeaa lähdeaineistona käytetystä kirjasta etenkin niiltä osin kuin Bruder keskittyy suuryhtiöiden toimintaan.

* *

Voisin kuvitella, että radikaalit pettyivät, kun eivät saaneetkaan elokuvaa täynnä tulisia taistelulauluja vaan voimakkaan ja yksilöllisen naisen selviytymistarinan. Mieleen jäävintä Nomadlandissa ovat hiljaiset hetket ja laajoina levittäytyvät maisemat, joiden yllä aukeaa iso taivas.

Se tulevaisuus, jota Nomadland hennosti hahmottelee, on näkyvissä vaeltajien kokoontumisissa, joissa on alakulttuurina muodollaan yhteisöllisyyteen keskittyvän omanlaisensa yhteiskunnan alkusolu.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua