Renate Reinsve ja Anders Danielsen Lie. Kuva: Oslo Pictures
ELOKUVA | Joachim Trierin ja Eskin Vogtin käsikirjoittama norjalaiselokuva on päätösosa trilogialle, jonka elokuvat sijoittuvat Osloon.
”Trierillä on taito täyttää elokuvansa pienieleisesti, samalla runsain merkityksin.”
ARVOSTELU

The Worst Person in the World
- Ohjaus: Joachim Trier
- Näyttelijät: Renate Reinsve, Anders Danielsen Lie, Herbert Nordrum
- Ensi-ilta: 18.3.2022.
Joachim Trierin ja Eskin Vogtin käsikirjoittama The Worst Person in the World on Oslo-trilogian päätösosa. Trilogian muut osat ovat elokuvafestivaalien ja kriitikoiden ylistämä Reprise (2006), jossa kirjailijakaverukset jahtaavat menestystä, sekä huumeriippuvuudesta toipuvasta miehestä kertova Oslo, 31. elokuuta (2011). Näille kolmelle elokuvalle on yhteistä vain se, että ne sijoittuvat Norjan pääkaupunkiin Osloon ja että niiden pääosassa on Anders Danielen Lie.
Uuden elokuvan keskushenkilö on kolmekymppinen Julie (Renate Reinsve), jonka liikkuva elämänmeno pyörii opiskelun, uran ja rakkauselämän ympärillä. Hänellä on monta rautaa tulessa ja ratkaistavanaan tullako lääkäriksi vai psykologiksi. Perinteisten ja turvallisten ammattien sijaan valokuvaus vie voiton.
Kun Julie kohtaa sarjakuvapiirtäjä Akselin (Anders Danielsen Lie), hän rakastuu. Ei haittaa, vaikka Aksel on 15 vuotta vanhempi. Mutta aikaansa kutakin: Julie tajuaa, etteivät heidän arvomaailmansa sittenkään kohtaa täysin. Aksel haluaisi perheen, mutta Julien haluaa vielä rillutella kuten muut ikäisensä.
Julie karkaa tilaisuudesta, johon meni Akselin kanssa, ja päätyy tuntemattomien ihmisten bileisiin – kuokkimaan. Siellä hän alkaa rupatella Eivindin (Herbert Nordrum) kanssa, ja ilta sujuu rattoisasti. Ei siitä sen enempää, kunnes he kohtaavat sattumalta myöhemmin uudelleen, täysin arkisissa asioissa.

Julie tapaa Eivindin (Herbert Nordrum). Kuva: Oslo Pictures
Elokuva rakentuu kahdestatoista osasta, joiden nimet viittaavat tuleviin tapahtumiin. Huumori on todentuntuista ja raikasta ja dialogi luontevaa, jopa lentävää, ja se vaikuttaa enimmäkseen improvisoidulta, ei niinkään kirjoitetulta. Kohtaukset ovat aidon oloisia.
Kaikki kolme pääosanesittäjää ovat rooleissaan huikeita – luonnollisia ja tavallisia. Anders Danielsen Lie on Akselin roolissa täysin läsnä. Renate Reinsve ilmentää hienostuneesti hieman hukassa olevaa nuorta Julieta, joka hakee paikkaansa yhteiskunnassa mutta uskaltaa nuoruuden innolla heittäytyä uusiin tilanteisiin.
Ensimmäisen pääroolinsa elokuvassa tekevä Reinsve voitti Cannesissa parhaan naisnäyttelijän palkinnon monien varteenotettavien kollegoidensa nenän edestä.

Renate Reinsve palkittiin roolistaan Cannesissa. Kuva: Oslo Pictures
Se sijaan, että The Worst Person in the World kertoisi ihmissuhdeongelmista, se kuvaa sitä, millaista on olla nuori aikuinen tänä päivänä. Elokuvan henkilöt ovat erilaisia persoonallisuuksia, joiden väliset kemiat toimivat. Toisin kuin monet romanttiset komediat elokuva raaputtaa ensin pintaa ja kaivautuu sitten tavallista syvemmälle hahmojensa ihon alle.
Joachim Trier on uuden polven ohjaaja, jonka elokuvissa on ajatusta, syvyyttä ja sisältöä, yksinkertaisesti ja hillitysti – yhtään liioittelematta. Hän osaa täyttää elokuvansa pienieleisesti, mutta samalla runsain merkityksin. Trierin tärkeänä aisaparina on ollut maineikas käsikirjoittaja Eskil Vogt.
The Worst Person in the World on kekseliäs ja hauska romanttinen komedia, joka myös koskettaa. Mutta miksi norjalainen elokuva (Verdens verste menneske) esitetään Suomessa englanninkielisin otsikoin? ”Maailman huonoin ihminen” – näinhän se kääntyisi sujuvasti.
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parisuhde vaatii paljon ja antaa vähän – arviossa Colleen Hoover -filmatisointi Muistoja hänestä
ELOKUVA | Vanessa Casswillin elokuvassa kaikki on suurta, osin sattumaa ja seurauksia selvitellään tai yritetään unohtaa.
Putinin valtaannoususta kertova The Wizard of Kremlin tyrmää ainesten määrällä ja venytetyllä kestolla
ELOKUVA | Vladimir Putinin nousu valtaan oli tarkan suunnittelun tulos. Olivier Assayasin elokuva hamuaa poliittisesta prosessista otetta siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tappotahtia hymy huulessa – arviossa Kuinka lyödä rahoiksi
ELOKUVA | Mies raivaa sukulaisia tieltään miljardiomaisuuden toivossa John Patton Fordin ohjaamassa komediallisessa trillerissä.
Jennifer Lawrence tekee vaikutuksen ahdistavassa kauheudessaan – arviossa Die My Love
ELOKUVA | Lynne Ramsayn ensi-iltaelokuva on pienen lapsen saavan pariskunnan elämästä kertova psykologinen draama, jossa on kauhuelokuvan aineksia.




