Ikoninen pienen ihmisen puolustaja Hannu Karpo venytti journalismin rajoja

Hannu Karpo ja Ensio Itkonen Karporaattori-ohjelmassa. Kuva: Pallosalama

Karpo on tyylitajuinen, hyvin henkilövetoinen dokumenttielokuva. Jos kohta olisinkin kaivannut vähän syvemmälle sukeltamista ja paneutumista, niin ei Ari Matikaisen elokuva missään tapauksessa huono ole. Ja pelkkä Karpon ääni on niin tuttu lapsuudesta ja nuoruudesta, että tunne on pitkin leffaa kuin jotain sukulaista kuuntelisi.

Lähes elokuvan viimeisenä repliikkinä Karpo paukauttaa: ”Vituttaa!” Koko pitkän uransa pienen ihmisen asiaa herroja ja byrokratiaa vastaan ajanut mies ei vaivu nytkään hiljaa yöhön.

Matikainen on rakentanut dokumentin kaaren Hannu Karpon rötösherrojen vastaisen kamppailun ympärille. Ensin Karpo turhautuu Ylellä, jossa hänen tapansa tehdä journalismia ei saa vastakaikua, ja toteaa sitten Maikkarille siirtymisestä, että se oli kuin olisi taivaaseen tullut. Hän luonnehtii olleensa kanavan kultapossu, joka toi taloon valtavasti rahaa. Sitten Maikkarikin pettää missiotaan tinkimättä suorittaneen Karpon ja ohjelman hyllytys vituttaa. Yle näyttäytyy kuin Neuvostoliittona konsanaan, josta sankari pakenee länteen (Mainostelevisioon) ja joutuu lopulta pettymään siihenkin.

Yleisradio on myöhemminkin kunnostautunut hankalien toimittajien karkottamisessa. Hyvässä muistissa ovat esimerkiksi Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan hankaluudet Porttikielto Poriin -lyhytdokumentin kanssa. Myös Ylen toimittaja Jaana Kivi kertoi joutuneensa painostetuksi johtoportaan toimesta kirjoitettuaan USA:n ja EU:n TTIP-kauppasopimuksesta kriittisen jutun. Sitten tulikin Ylegate, jossa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) epäiltiin vaientaneen kriittistä journalismia ja josta Jussi Eronen, Salla Vuorikoski ja Jarno Liski kirjoittivat kirjankin. Karpo tuo oman historiallisen lisänsä tähän keskusteluun.

Hannu Karpon kamppailuista herroja vastaan olisi varmasti ollut enemmänkin kerrottavaa. Nyt ne kuitataan lähinnä lehtileikkeitä ja pätkiä vihaisista puheluista vilauttelemalla. Juuri tässä olisin kaivannut enemmän syventymistä ja kamppailujen avaamista. Oikeudenkäyntejä työn tiimoilta Karpolla on ollut ilmeisesti 37, joten kyllä näissä varmasti tarina poikineen olisi ollut. Muutenkin toivoin dokumentilta enemmän Karpolla on asiaa -ohjelman kulissien taakse kurkistelua, vaikka sitä jonkin verran onkin.

Hannu Karpo on nyt 78-vuotias. Kuva: Napafilms

Henkilönä Hannu Karpo avautuu dokumentissa hitaasti ja rajatusti. Eniten paljastaa hänen poikansa Sampo Karpo, joka myös työskenteli Karpolla on asiaa -ohjelmassa. Hän kertoo, kuinka arkea aina töissä olleen isän kanssa ei koskaan ollut. Isää saattoi nähdä, kun meni töihin hänen ohjelmaansa.

Hannu Karpon merkitystä suomalaisen journalismin uranuurtajana ei voi kiistää. Hän on sekä muokannut että venyttänyt suomalaisen journalismin rajoja. Esimerkiksi vuonna 1967 toimittajat Hannu Karpo, Pekka Holopainen ja Leo Matis murtautuivat kultasepänliikkeeseen dokumentissa Televisio tekee murron. Karpo myös kertoo pahoinpidelleensä kuvausryhmänsä kanssa vartijan päästäkseen haastattelemaan Oulussa räjähtäneen Typpi Oy:n tehtaan raunioissa piileskellyttä johtajaa. Kuvauksissa käytettyjen eläinten kohtelu ei Matikaisen dokumentin perusteella ole aina ollut ihan asiallista.

Hannu Karpo on ikoninen hahmo, josta olikin syytä tehdä dokumenttielokuva ja Matikainen suoriutuu hurjasta tehtävästä hyvin, mutta paljon kiinnostavaa ja tärkeää kerrottavaa olisi vielä varmasti ollut.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua