Hotel Mumbai -elokuvassa veri roiskuu uskottavan näköisesti, jotta me viihtyisimme

Harvapa arvasi lukiessaan Mumbain terrori-iskusta marraskuussa 2008, että jo kymmenen vuotta myöhemmin iskuista tehtäisiin elokuva. Yksi osa terrori-iskua oli mumbailaiseen viiden tähden hotelliin Taj Mahal Palaceen tehty hyökkäys.

Elokuvassa on haluttu luoda hetki hetkeltä etenevän terrori-iskun tunnelmaa risteyttämällä eri ihmisistä ja ihmisryhmistä kertovia juonilankoja. Näiden juonilankojen ihmiset vilahtelevat elokuvan edetessä toistensa tarinoissa. Henkilöinä ovat tietenkin varakkaat matkailijat, joiden loma loistohotellissa muuttuu piinaavaksi piileskelyksi tappajilta. Hotellin henkilökunta on hotellivieraiden kanssa yhtä alttiina hyökkääjien väkivallalle.

Huomio hajautettu moniin suuntiin

Yhtäällä ovat täydellisen yllätetyt mumbailaiset poliisit, joiden toimintaa hidasti heidän omien johtajiensa antama ohje odottaa New Delhistä yli tuhannen kilometrin päästä saapuvia erikoisjoukkoja. Odotellessa osa hotellia ehti palaa ja ihmisiä kuolla. Toisaalla taas ovat terroristit, jotka tappoivat silmittömästi tulittaen erityisesti länsimaisia ja juutalaisiksi epäilemiään turisteja. Terroristit uskoivat asiaansa sellaisella fanaattisuudella, etteivät paljon omasta kuolemastaan piitanneet.

Näiden ihmisryhmien liikuttelu toistensa seassa ja lomassa on hyvinkin kiehtovaa katsottavaa, mutta samalla jää helposti huomaamatta, että Hotel Mumbai -elokuvaa vaivaa näkökulmien puute. Lähimmäksi päähenkilöitä nousevat Dev Patelin esittämä neuvokas tarjoilija Arjun ja Anupam Kherin esittämä keittiöpäällikkö Oberoi, joka luotsaa hotellin ravintolaa ja siinä sivussa koko hotelliakin.

Kyllä katsojaa viedään

Hotellivieraista esiin nousee vauvaikäisen lapsen kanssa hotellilomalle saapunut pariskunta: iranilais-brittiläinen perijätär Zahra (Nazanin Boniadi) ja hänen skribenttipuolisonsa David (Armie Hammer). Kesken hotelli-illallisen terroristit hyökkäävät ja lapsenhoitaja jää vauvan kanssa hotellin ylemmän kerroksen huoneeseen saarroksiin.

Armie Hammer tunnetaan parhaiten Call Me by Your Name -elokuvasta.

Hyökkäyksen alettua elokuva muuttuu hiiviskelystä ja piilottelusta voimansa saavaksi jännäriksi, jonka funktio on viedä katsojaa kuin nappulaa lautapelissä paikasta toiseen tuntemaan niitä tunteita, joita elokuva ja sen ohjaaja manipuloivat yleisössään esiin.

Onko verilöyly mielekästä viihdettä?

Pakistanilaislähtöiset terroristit elokuva esittää karmeasta köyhyydestä tulleina ressukkamaisina ääliöinä, jotka näkevät vesivessan ensimmäisen kerran elämässään. Elokuva jättää heidän johtajansa kaukaiseksi ja kasvottomaksi, alaisiaan puhelimitse ohjaavaksi hahmoksi.

Elokuva jättää terrori-iskut täysin ilman historiallista tai yhteiskunnallista kontekstia. Terroristit vain ovat käteviä roistoja.

Hotel Mumbai -elokuvan ruumisluku kohoaa korkeammaksi kuin useiden slasher-leffojen. Ikävä kyllä Hotel Mumbai ei avannut uusia näköaloja eikä lisännyt ymmärrystäni maailmasta, mitä olisi voinut kohtuudella odottaa. Samoin kävi Erik Poppen vuoden takaisen, Utøyan terrori-iskusta kertoneen U-July 22 -elokuvan kanssa. Siitäkään ei katsoja kostunut elokuvan nostattamia fysiologisia reaktioita enempää.

Australialainen, esikoisohjaajaksi häkellyttävän varmaotteinen Anthony Maras pitää moneen suuntaan hajautuvan elokuvansa tarinan ja henkilögallerian hyvin kasassa, mutta mitä verisemmäksi spektaakkeli käy, sitä enemmän sen mielekkyyttä alkaa pohtia.

Antti Selkokari