Hillbilly Elegy ylistää köyhyydestä pois ponnistavia ja sen taakseen jättäviä oman onnensa seppiä

Mamaw (Glenn Close) ja Bev (Amy Adams) käyvät tahtojen taistelua elokuvassa Hillbilly Elegy. Kuva: Imagine Entertainment / Netflix

Hillbilly Elegy -elokuva alkaa vuodesta 1997. Päähenkilö J. D. Vance (Owen Asztalos) on 14-vuotias ja viettää kesää suvun vanhoilla kotitanhuvilla Kentuckyn metsäisillä vuorilla.

Mummun kovassa komennossa

J.D:n (James Donald) elämässä on kolme vaikuttavaa naista: vaihtuvien työpaikkojen hyppyyttämä, sarja-avioituva ja voimistuvien huume- ja päihdeongelmien piinaama Bev (Amy Adams), sisko Lindsay (Haley Bennett) sekä ainainen tupakka suussa sukuaan matriarkkamaisin ottein komentava isoäiti Mamaw (liki tunnistamattomaksi maskeerattu Glenn Close).

Elokuva kertoo samanaikaisesti kahdesta, ellei useammastakin ajasta, J.D:n nuoruudeksi muuttuvasta lapsuudesta, jota hän muistelee myöhemmällä iällä, nykyhetken aikuisuudestaan käsin. Useita aikatasoja yhdistelevän kerronnan läpi hahmottuu kuva musertavasta köyhyydestä ja lähiomaisen vaikeasta huumekierteestä. Ongelmista huolimatta päähenkilö J.D. selvittää tiensä Yalen yliopistoon lakia lukemaan.

Kätketyn puutteen Amerikka

J.D. pääsee irti köyhyydestä, koska karski Mamaw-mummo potkii häntä pepulle silloin, kun pitää. Pelkän ”ryysyistä vakaaseen keskiluokkaan” -tarinansa taustalle Hillbilly Elegy kätkee paljon kiinnostavia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Elokuvan tarina kasvaa ihmisistä, jotka ovat asuneet sijoillaan niin kauan, että ajaessaan tiettyjen paikkojen ohi he muistavat kuin eilisen sen vuosikymmenien takaisen hetken, jolloin kulkivat siitä omien lastensa ikäisinä.

Ohjaaja Ron Howard avaa nokkelasti vuosikymmenten ja sukupolvien muisti- ja mielikuvat kuin peilisalin heijastukset. Periytyvän köyhyyden syihin elokuva ei mene, vaan väittää ihmisten onnettomuuden johtuvan aina yksilöiden henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Tämä on köyhien ihmisten Amerikkaa. Sitä, jossa suljettujen tehtaiden, ruohottuvien jalkakäytävien ja lopetettujen kauppojen keskellä sitkeästi vielä elää ihmisiä. Rikkaan pohjamateriaalinsa elokuva hukkaa yksilösankarin tarinan kulissiksi.

Väistämättä käy mielessä, että leffa on tehty, jotta sen katsojat voisivat onnitella itseään siitä, miten heidän asiansa ovat paljon paremmin kuin leffan köyhyydessä resuajilla.

Varmasti on katsojia, joita puhuttelee se, miten apeana elokuva näyttää päihde- ja huumeriippuvuuden, perhesuhdeväkivallan, rahapulan ja kaikki ne koettelemukset, joita elokuvan kuvaamat ihmiset joutuvat kestämään. Mutta siihen mistä ongelmat johtuvat elokuva ei välitä syventyä.

Lindsay-sisko (Haley Bennett), J.D.-veli (Gabriel Basso) ja Bev-äiti (Amy Adams) odottelevat tietoa, onko sairastuneesta isoäidistä eläjäksi elokuvassa Hillbilly Elegy. Kuva: Imagine Entertainment / Netflix

Elämäkerta provosoi poliittisesti

Kun J. D. Vancen omaelämäkerta ilmestyi 2016, sitä luettiin paljastuksena siitä, millaisia ovat tyypilliset Donald Trumpin kannattajat. Vancen pointti oli sanoa, että valkoisen työväenluokan osattomuus johtuu sen omista valinnoista, jotka olivat sukupolvesta toiseen vieneet siltä tarmon ja yrittämisen halun. Vancen teos provosoi paljon keskustelua.

Vancen perheen juurten taustalla häämöttää Ohion ja Kentuckyn alueiden nyttemmin kuihtuneesta kaivosteollisuudesta elantonsa repineen työväenluokan sosiaalinen romahdus. Vancen teoksen synnyttämä keskustelu politisoitui nopeasti.

Politiikka kelpaa Hollywoodille

Vasemmisto pitää Appalakien pienituloisia valkoisia luusereina, jotka jäävät häviölle, koska valkoisella ihonvärillä ei enää saakaan hyväpalkkaisia työpaikkoja. Oikeistolle he ovat vain kuraa järjestelmän rattailla.

Oli selvää, että Hollywood tahtoisi käyttöönsä näin ristiriitaisia tunteita herättävän teoksen. Elokuvausoikeudet osti ohjaaja Ron Howardin ja tuottaja Brian Grazerin yhteinen tuotantoyhtiö Imagine Entertainment.

On jotenkin outoa katsella Glenn Closen ja Amy Adamsin kaltaisten juhlittujen näyttelijöiden esittävän persaukisia köyhiä.

Pitkää piimää ja kyyneleitä

Elokuvan dramaturgisesti pahin vika on, että jännite puuttuu. On vain yhtenä vanana kuvia ja kohtauksia välittömän tarpeentyydytyksen näköalattomasta, huonosta elämästä ilman suurta kertomusta ja draamaa, ellei pojan pyrkyä sosiaaliseen nousuun lasketa sellaiseksi.

Myönnän, että ymmärrän millaista voimaa Hillbilly Elegyn sentimentaalisimmissa hetkissä on. Toki elokuva saa kysymään, miksi lapsen tai vanhemman elämä menee pieleen ja elämä vääntyy vinoon. Leffan sydäntäsärkevin hetki on, kun äiti tajuaa itse oman addiktionsa ja kurjuutensa syvyyden.

Pintakiiltoa ja amerikkalainen credo

Ron Howard ei olisi Ron Howard, ellei hän päättäisi tätäkin melodraamaa amerikkalaisuuden uskontunnustukseen, jonka mukaan vanhempamme voivat olla keitä ovat, mutta me voimme päivittäin päättää sen millaisia ihmisiä meistä itsestämme tulee. Elokuva on pintakiiltoinen draama risaista elämää viettäneiden ihmisten arkipäivästä.

Hillbilly Elegy on amerikkalaisen elokuvan tuhkimotarinoiden kivijalkaa. Sitä, jossa Pretty Woman ja Slumdog Millionaire ovat realistisia elämänhallinnan oppitunteja.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua