Paitsi huumorintajun Fingerpori paljastaa katsojansa maailmankuvan ja suhteen taiteeseen syvemmin kuin kymmenenkään mielipidetiedustelua. Se tekee näin, koska sitä katsoessa tuntuu välttämättömältä ajatella käyttääkö aikaansa kömpelösti tehtyyn kuvaelmaan vai onko valmis antamaan elokuvalle mahdollisuuden katsomalla sen sinnikkäästi loppuun saakka.

Kotimaisessa strippisarjakuvassa Pertti Jarlan Fingerpori on ollut onnellinen keksintö, sillä se on tuonut suomalaiseen kulttuuriin sellaista nokkeluuksien ja monimielisyyksien tajua, jota vuosikymmenet kaikesta ”tyhjännauramisesta” pidättäytyneestä Suomesta on puuttunut.

* *

Fingerporin saavuttamasta instituution asemasta kertoo, että siitä on haluttu tehdä elokuva, koska niinhän Suomessa tehdään.

Yleisimmin käytetty tapa käsitellä instituutioita eli sotia, suurmiehiä tai urheilusuorituksia on pystyttää näköispatsas, sillä elokuvayhtiöt käsittävät suurten kansanjoukkojen taiteen kansanjoukkojen oletetun taidemaun miellyttämiseksi. Uutuuselokuva Fingerpori liikuskelee jossain näköistaiteen liepeillä.

Elokuva heittää tarpeeksi uskottavan – mitä se tässä yhteydessä sitten tarkoittaakaan – näköiseen Fingerporiin muutaman valitun Fingerpori-hahmon ja kehittelee heille tarinantapaisia osuuksia.

Santtu Karvosen esittämä erikoistutkija Heimo Vesa näkee elämän kirjoa fingerporilaisessa maisemassa.

Tuloksena on hahmoittain episodinen, halvan näköinen sarja kuvaelmia. Se ei vie kotimaista elokuvaa eteenpäin millään tasolla. Elokuvan ainoa olemassaolon syy ja tehtävä maailmassa on tehdä turskatin iso kasa rahaa. Se näkyy leffasta jotenkin niin paljaasti, että se on jo rivoa.

Ennen vanhaan kotimaista tv-huumoria oli se, että hoetaan hokemia, väännellään naamaa ja lyödään päähän hassu hattu. Fingerporin tapa jatkaa perinnettä on vaihtaa hassu hattu erittäin näkyväksi ja rumaksi peruukiksi. Käy se kehityksestä.

* *

Pertti Jarlan itsessään hauskasta ja parhaina päivinään nerokkaasta strippisarjakuvasta tehty elokuva törmää samaan vaikeuteen kuin kaikki sarjakuvista tehdyt elokuvat: yksikään elokuva ei voi toistaa sarjakuvan lukemisen kokemusta ja joutuu heti vaikeuksiin, jos sellaista yrittääkään. Tämä näkyi ikävimmin taannoisessa Zack Snyderin Watchmen-elokuvassa (2009), joka päätyi ihastelemaan itseään kuin suurennetuiksi sarjakuvaruuduiksi pysäytettyä kuvaa.

Koska Fingerpori-elokuva ei pysty toistamaan sarjakuvan lukemisen ja oivalluksen kokemista, se päätyy hyvin huonoksi näköisteatteriesitykseksi, jossa alkuperäissarjakuvan hahmojen, kaupunginjohtaja Homeliuksen (Kari Väänänen), yleismies Heimo Vesan (Santtu Karvonen) ja Rivo-Riitan (Jenni Kokander) hahmoista on haluttu tehdä liioitellun tunnistettavia.

* *

Kaupunginjohtaja Homeliusta esittävä näyttelijä Kari Väänänen ehätti eräässä Ylen tv-uutislähetyksessä sanoa, etteivät Fingerporin hahmot ole sketsihahmoja vaan pateettisuudessaan traagisia ihmisiä. Olen iloinen, että Väänänen on löytänyt Fingerporin yksiulotteisista hahmoista traagisuuden, koska itse en ole onnistunut sitä tunnistamaan.

Elokuvan eräänlaiseksi tunnussäveleksi valittua Juhannussimaa-renkutusta alkaa vihata heti sen kuultuaan. Elokuva ei anna yhtään syytä katsoa itseään toista kertaa ja saa katumaan sitä ainoaakin katsomista.

Antti Selkokari