Garbo: Where Did You Go? haahuilee kyselemässä tähden Hollywoodista poistumisen syitä

Greta Garbo (1905–1990). Kuva: Embankment Films

Maailman kuuluisimpiin 1920-luvun filmitähtiin kuuluneen Greta Garbon sanotaan jättäneen jälkeensä arvoituksen – miksi hän sai tähteydestä tarpeekseen ja lähti eräänlaiselle eläkkeelle vain 15 vuoden mittaisen uran jälkeen. Tällaista asiaa pyörittelee brittiläisen elokuvantekijän Lorna Tuckerin dokumenttielokuva Garbo: Where Did You Go?

Garbosta on tehty dokumenttielokuvia ennenkin. Yksi hauskimmista on Claes Olssonin ja Alvar Pardon tekemä Stiller, Garbo ja minä (1988). Ruotsissa Garbosta on epäilemättä tehty useampiakin elokuvia.

Ohjaaja Tuckerin elokuva alkaa Greta Garbo -oireyhtymän määrittelyllä. Se on kuulemma tila, jossa julkkis tuntee menettävänsä elämän tarkoituksen ja kääntyy täysin sisäänpäin.

Garbo: Where Did You Go? -elokuva on tehty sekatekniikalla, sillä se on yhdistelmä arkistoklippejä, animaatiota, haastatteluja ja dramatisointeja.

* *

Lorna Tucker on ennenkin tehnyt dokumenttielokuvia epätavallisista naisista. Hänen teoksiinsa kuuluvat elokuvat muotisuunnittelija Vivienne Westwoodista (Westwood: Punkkari, ikoni, aktivisti, 2018) ja näyttelijä Katherine Hepburnista (Call Me Kate, 2003). Tuoreimmasta Garbo: Where Did You Go? -elokuvasta päätellen Tuckerin tapaa tehdä elokuvia luonnehtii parhaiten sana kasailu.

Garbo-dokkarinsa hän on kehystänyt fiktiivisellä hahmolla. Yhdysvaltalainen näyttelijä, koomikko ja malli Ellyn Daniels nähdään elokuvan dramatisoiduissa osuuksissa esiintymässä Garbo-naamari päässä yhdenlaisena ohjaajan alter egona, joka kyselee ohjaajan puolesta kysymyksiä, joihin elokuva asettuu vastaamaan. Tätä tiedustelua höystetään runsailla määrillä näytteitä Garbon elokuvista, still-kuvista, kirjeistä ja jopa tallennetuista puhelinkeskusteluista.

Koska tällainen sieltä täältä harominen jää helposti kovin kevyeksi, elokuvaan on haettu muutamia haastateltavia. Joukossa on ruotsalaisiakin asiantuntijoita puhumassa Garbon, syntyjään Greta Gustafssonin, köyhistä lähtökohdista. Puhujina on muun muassa käsikirjoittaja-ohjaaja Lena Einhorn, ohjaaja-elokuvakriitikko Stig Björkman sekä Garbon etäisiä sukulaisia.

Ellyn Daniels Garbo-naamarissa. Kuva: Embankment Films

* *

Elokuvaa vaivaa se, miten tiukasti se jättäytyy elämäkerrallisuuden vangiksi aivan kuin sen olisi pakko perustella puheensa Garbosta elämäkerran seuraamisen rautahäkillä.

”Hän rikkoi kaikki lasikatot”, elokuva sanoo Garbosta yrittäessään vakuuttaa katsojansa siitä, miten iso juttu Garbo ja hänen tähteytensä 100 vuotta sitten oli. Tucker tahtoo saada meidät äimistymään ällistelemällä itsekin: kaikki se loisto, kunnes hän vain – katosi. Hän vaikeni, poistui, tuli näkymättömäksi ja muuttui yksityiseksi ihmiseksi.

Elokuvan fiktiivisissä tai kiltisti sanottuna esseistissä osuuksissa Garbon äänenä kuullaan ruotsalaisnäyttelijä Noomi Rapacea, mikä on sekin pöhköä, sillä Garbohan tuli tunnetuimmaksi vaikenemisestaan. Elokuva antaa ymmärtää, että Garbo tajusi tähteytensä katoavaisuuden ja halusi poistua julkisuudesta omilla ehdoillaan.

Parasta Tuckerin koosteessa on, että se saa kiinnostumaan sadan vuoden takaisesta harvinaisen määrätietoisesta tähdestä ja hänen elokuvistaan.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua