Evakkokohtaloa, kiellettyä rakkautta ja karjalan kieltä – arviossa Syksyn jälkeen saapuu kevät

Asta Sveholm ja Turkka Mastomäki vajoavat keskinäisen intohimon kuplaan. Kuva: Tarasow Films

Tämä on elokuva, josta olisin halunnut pitää. Onhan se ensimmäinen kotimainen elokuva, missä valtaosa dialogista on karjalan kielellä. Se viittaa siirtokarjalaisten asemaan, heihin kohdistuneisiin ennakkoluuloihin ja kertoo koko tarinan nuoren naisen silmin. Kokonaisuus jää kuitenkin sekavaksi, eikä mistään teemasta saa kunnolla kiinni.

Anni (Asta Sveholm ensimmäisessä pitkän elokuvan roolissaan) asustaa sodan päättyessä äitinsä ja veljiensä kanssa siirtolaisena maanviljelijän vuokrapeltoa viljellen. Annilla on salasuhde sodassa kätensä menettäneeseen, naimisissa olevaan maanviljelijään, mitä Annin veljet paheksuvat. Äiti on evakkomatkan aikana saanut pysyvän shokin ja on poissaoleva ja selkeästi post-traumaattisessa tilassa. Kylän lapset huutelevat ryssää Anni perään. Kun maanviljelijän ladosta katoaa heiniä, alkaa perheellä olla tukalaa ja Anni valjastetaan sovittelijaksi karjalaisten ja kyläläisten väliin.

Sinänsä hyvät ainekset ovat siis kasassa. Siirtokarjalaisten silmin nähty sodan loppu ja sen jälkeinen jälleenrakennusaika ovat käsittelemätön aihe elokuvassa. Käsikirjoitus tehtiin ensin suomeksi, minkä pohjalta näyttelijät aloittivat harjoitukset. Sitten dialogi käännettiin karjalaksi ja näyttelijät opiskelivat sen uudelleen, itselleen vieraalla kielellä. Karjalankielen konsulttia on käytetty kuvauksissa, joten puhepuolen pitäisi olla kunnossa.

Elokuvasta on kuitenkin vaikea saada katsojana tolkkua. Useaan kertaan toistettu takaumaväläys evakkotiehen jää hämäräksi: mitä oikein tapahtui? Anni tuntuu olevan yhtä vastuuton kanssaihmisistään omissa romanttisissa rakkauspilvissään liitelevänä neitosena kuin Saara Cantellin elokuvan Tulen morsian päähenkilö. Syksyn jälkeen saapuu kevät tuntuu tähän subjektiiviseen intohimoon keskittyessään hukkaavan mahdollisuudet kertoa niin siirtokarjalaisista kuin heihin kohdistetusta syrjinnästäkin.

Evakkomatka traumatisoi äidin (Sari Havas). Kuva: Tarasow Films

Elokuva pyrkii runolliseen ilmaisuun Annin kasvoihin fokusoituine lähikuvineen, ja tarinamallina on elliptinen kerronta, missä ei turhia selitellä joka käännettä ja motiivia, vaan jätetään asioita katsojan pääteltäväksi. Valitettavasti tämä tyyli ei tällä kertaa johda katsojan oivalluksiin vaan turhautumiseen, kun draama ei tunnu pääsevän mihinkään. Kun tähän lisätään maanviljelijän ailahteleva mieli – minuutin sisällä hän muuttaa mielensä päinvastaiseksi siitä, pitäisikö karjalaisperheen alkaa maksaa reilusti suurempaa peltovuokraa – tuntuu koko elokuva hyvin epärealistiselta.

Päähenkilöiden reaktiot tuntuvat tulevan enemmän nykyajasta kuin sodanjälkeisen maalaismaiseman keskeltä. Jopa Asta Sveholmin stailaus nykyteinien tussikulmineen on enemmän 2010-lukua kuin 1940-lukua.

Sopan kruunaavat lavatanssit, joihin keskelle polkkia ja jenkkoja pölähtää romaniartisti laulamaan kuin Kusturican Balkan-eepoksista karanneena ja täysin väärään elokuvaan eksyneenä.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua