Jouluvaloja, joulupalloja, joulukoristeita, romantiikkaa ja… George Michaelin musiikkia! Paul Feigin ohjaamassa Last Christmas -elokuvassa liikutaan vaarallisilla vesillä. Näillä aineksilla kun voitaisiin helpostikin plumpsahtaa syvälle äitelään siirappiin.

Mutta kuin ihmeen kaupalla elokuva onnistuu kuljettamaan vuoroin höpsöä, vuoroin traagistakin tarinaa tunteisiin vetoavasti ja aitoa joulumieltä nostattaen.

Elokuvan päähenkilö Kate (Emilia Clarke) on nuori lahjakas laulaja, joka on jämähtänyt töihin tonttuapulaiseksi joulukauppaan. Vapaa-ajallaan hän juoksee turhaan koe-esiintymisissä, istuu baareissa ja hyppelehtii irtosuhteesta toiseen. Omaa asuntoakaan Katella ei ole, vaan hän loisii kavereiden nurkissa – joskin välit kavereihin ovat toilailujen jäljiltä koetuksella. Omia lähisukulaisia Katen ei tee mieli nähdä, sillä aikoinaan Britanniaan Jugoslavian sotaa paenneet perheen jäsenet eivät oikein kestä toisiaan.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Kate tapaa salaperäisen Tomin (Henry Golding), jonka avulla hänelle avautuu toisenlainen Lontoo, tunnelmallisten jouluvalojen koristamat kapeat kujat, pikkuinen puisto, luistelukenttä ja asunnottomien kahvila.

* *

Last Christmas pohjautuu näyttelijäpariskunta Emma Thompsonin ja Greg Wisen kehittämään tarinaan, joka on saanut innoituksensa George Michaelin musiikista. Thompson on myös kirjoittanut elokuvan käsikirjoituksen yhdessä performanssitaiteilija Bryony Kimmingsin kanssa. Ohjaaja Paul Feig on hänkin taustaltaan näyttelijä.

Ja kaikesta näkee, että Last Christmas todellakin on näyttelijöiden elokuva. Näyttelijätyölle on annettu tilaa, useimmat henkilöhahmot ovat rooleissa kotonaan, ja dialogi on enimmäkseen sujuvaa.

Pääroolissa loistaa Emilia Clarke, jonka monet muistavat Game of Thrones -sarjan keskeisestä Daenerys Targaryenin roolista. Last Christmas -elokuvassa hän on sympaattinen sekoilija, joka vähitellen alkaa löytää järkeä ja sydäntä elämäänsä.

Nyt viimeistään on selvää, että Emilia Clarke ei jää pelkäksi Game of Thrones -tähdenlennoksi, vaan häneltä on lupa odottaa jatkossakin hienoja rooleja. Lauluroolejakin saatetaan tarjota, sillä sen verran vakuuttavasti Clarke laulaa Last Christmas -elokuvassa.

Tomia näyttelevä Henry Golding jää elokuvassa hieman etäiseksi, mutta se johtuu hänelle kirjoitetusta hahmosta. Tässä roolissaan Golding on kuitenkin löytänyt juuri oikeat sävyt.

Yllättäen elokuvan heikoin lenkki on Emma Thompson, joka näyttelee Katen hössöttävää äitiä. Äidin hahmossa Thompson on päästetty leikkimään ”aksentilla”, ja roolityö on kliseinen ja ylinäytelty. Tarkoitus on varmaan ollut ihan toinen, mutta Thompson tulee tehneeksi äitihahmosta liiaksi maahanmuuttajan karikatyyriä. Olen kova Emma Thompson -fani, mutta pakko se on myöntää: Last Christmas -elokuvassa Thompson onnistuu paremmin käsikirjoittajana kuin näyttelijänä.

Elokuvan onnistunein sivurooli on Michelle Yeohin näyttelemä Santa, joulukaupan omistaja. Pinnalta tyly, mutta sisältä sydämellinen rihkamakauppias on jo ajatuksena aika makoisa, ja Yeoh osaa hommansa. Hänelle on myös kirjoitettu hupaisa pieni rakkaustarina.

* *

Last Christmas -elokuvaa mainostetaan romanttisena komediana, mutta se ei ole koko totuus. Elokuvassa kuljetetaan mukana vakaviakin asioita, kuten asunnottomuutta ja muukalaisvihaa. Käsikirjoittajien ja ohjaaja Feigin ammattitaitoa osoittaa, että elokuva purjehtii taitavasti tunnelmista ja tyylilajeista toiseen. Vaikka elokuva todellakin on kuorrutettu jouluvaloilla ja George Michaelin musiikilla, tästä makeudesta otetaan ilo ja kauneus irti. Mahdollinen orastava äitelyys osataan taittaa juuri sopivasti mustalla huumorilla.

Nuoren naisen kasvutarinan kautta Last Christmas välittää joulun sanomaa sympaattisella ja liikuttavalla tavalla – ja kyynisempikin katsoja saattaa huomata pyyhkivänsä vaivihkaa silmäkulmiaan.