Steve Coogan (oik.) ja pingviini. Kuva: Cinemanse
ELOKUVA | Kyynistynyt sisäoppilaitoksen opettaja löytää herkkyytensä kohdatessaan pingviinin Peter Cattaneon ensi-iltaelokuvassa.
”Minä ja pingviini nousee lajityypin yläpuolelle tuomalla kuvaan mukaan yhteiskunnallisen tilanteen.”
ARVOSTELU

Minä ja pingviini
- Ohjaus: Peter Cattaneo
- Pääosissa: Steve Coogan, Björn Gustafsson, Jonathan Pryce,
- Ensi-ilta: 13.6.2025
Britti Tom (Steve Coogan) saapuu Argentiinaan, St. Georgen poikakouluun opettamaan englantia ja vetämään koulun rugbytreenejä. Eletään 1970-lukua ja peronismin ongelmista kärsivässä maassa on levottomuuksia. Kun niiden vuoksi koulu suljetaan viikoksi, lähtee Tom kollegansa, suomalaisen matematiikanopettaja Tapion (roolissa ruotsalaisnäyttelijä Björn Gustafsson) kanssa Uruguayhin ryyppyreissulle.
Tom löytää tangobaarista iskemänsä naisen kanssa rannalta öljyvuotoon takertuneen pingviinin. Pingviinin kylvetysoperaatio päättyy siten, että Tom joutuu salakuljettamaan eläimen Argentiinaan, missä siitä tulee sisäoppilaitoksen lemmikki ja maskotti. Pingviinin kautta Tom myös ystävystyy koulun palvelushenkilökunnan kanssa ja saa oppilaansa innostumaan hitusen englanninkielisestä kirjallisuudesta. Jopa nyrpeän tiukka rehtori (Jonathan Pryce) joutuu hyväksymän tilanteen.
Tom itse käy läpi menneisyyttään ja luopuu rakentamastaan kyynisestä ulkokuoresta. Jokainen elokuvan henkilöistä käyttää pingviiniä terapeuttinaan, kertoillen sille huoliaan.
Perusjuoneltaan Minä ja pingviini on kuin mikä tahansa elokuva, jossa ihminen kohtaa eläimen ja oppii sitä kautta paremmaksi ihmiseksi ja saa ystäviä tai rakastetun. Minä ja pingviini nousee kuitenkin lajityypin yläpuolelle tuomalla kuvaan mukaan yhteiskunnallisen tilanteen.
Vuonna 1976 Argentiinassa tapahtui sotilasvallankaappaus, minkä seurauksena vastarintasisseiksi, kommunisteiksi tai muuten vain subversiivisiksi epäiltyjä vangittiin ja kidutettiin. Moni katosi lopullisesti.
Elokuvassa pingviiniä hoitava, koulun palvelushenkilökuntaan kuulunut ja politiikasta kiinnostunut nuori nainen napataan keskeltä katua. Hänen isoäitinsä, joka on myös koululla töissä, yrittää selvittää tytön kohtaloa. Huoletonta elämää Latinalaisen Amerikan kouluja kiertäen viettänyt Tom joutuu ensimmäistä kertaa kohtaamaan todellisessa elämässä opettamassaan kirjallisuudessa esiintyvät vapauden ja vastarinnan teemat ja miettimään, löytyykö mukavuudenhaluisesta miehestä yhtään siviilirohkeutta.

Alfonsina Carrocio, Steve Coogan ja Vivian El Jaber. Kuva: Cinemanse
Peter Cattaneon aiemmista ohjauksista meillä on näytetty Housut pois (The Full Monty, 1997). Minä ja pingviini onkin samankaltainen komediallinen draama, joka sijoitetaan yhteiskunnalliseen taustaan. Kovin voimakkaasti ei kantaa oteta, mutta yleishumanistinen ote ja lämmin katse päähenkilöihin kantaa. Silti välillä tuntuu, että yhteiskunnallisten teemojen yli sutjautetaan vähän turhan kevyesti.
Poikien väliset luokkaristiriidat – useimmat oppilaat ovat varakkaiden argentiinalaisten tai ulkomaalaisten expatien poikia, lukuun ottamatta yhtä stipendillä opiskelevaa – tai koulun palvelushenkilökunnan asema unohdetaan melko nopeasti. Valtiollisen salaisen poliisin miehet vaikuttavat enemmän paikallisilta gangstereilta. Mutta nämä antaa helposti anteeksi yleisinhimillisen otteen takia.
Elokuva perustuu Tom Michellin omaelämäkerralliseen kirjaan, ja loppukuvissa nähdäänkin tämänkaltaisiin todellisiin henkilöihin perustuvien elokuvien tapaan valokuvia siitä oikeasta pingviinistä sisäoppilaitoksessa.
Koomikko ja näyttelijä Steve Coogan on vallan sopiva Tomin rooliin sellaisena hieman nuhjuisena, liian monta iltaa baareissa viettäneenä varhaiskeski-ikäisenä brittipoikamiehenä. Coogan on sanonut haastattelussa, elokuvan nykypäivään resonointiin viitaten, että Trump olisi varmaan karkottanut pingviinin El Salvadoriin eikä adoptoinut sitä koulun lemmikiksi.
Eija Niskanen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Chloé Zaon rouva Shakespearesta kertova Hamnet-elokuva ryöpsäyttää katsojistaan kyynelvirrat esiin
ELOKUVA | Hamnet, jossa ei kertaakaan mainita William Shakespearea, kertookin enemmän hänen vaimostaan.
Psykologinen trilleri näyttää sukupuolten välisen ikuisen taistelun – arviossa Send Help
ELOKUVA | Äly ja kostonhalu heittävät empatian mahdollisuudet romukoppaan Sam Raimin ensi-iltaelokuvassa.
Valvontayhteiskunnan viileä tekoälytuomari laskeskelee syyllisyysprosentteja Mercy-dystopiassa
ELOKUVA | Dystooppisesta lähitulevaisuudesta paranoidia trilleriä tekevä Mercy lysähtää kerrontatekniseen kikkaansa ja ruuhkauttaa valkokankaan kuvilla näyttöruuduista.
Haasteita päähenkilölle, joka ei aikaile rikkoa rajoja – arviossa Marty Supreme
ELOKUVA | Josh Safdien elokuvan yritteliäs nuorukainen jättää jälkeensä runneltuja ihmisiä, autoja, sisätiloja ja eläimiä matkalla kohti tavoitteitaan.




