Elokuvateattereihin saapui viime perjantaina 6.12.2019 pienen budjetin amerikkalainen kauhuelokuva The Wind. Elokuva on saanut maailmanensi-iltansa jo viime vuoden puolella, ja se on nähty aiemmin Suomessakin Night Visions -festivaaleilla. Suomalaisiin elokuvateattereihin elokuvaa on ilmeisesti päätetty tuoda senkin takia, että elokuvan on ohjannut Emma Tammi, nuori ohjaaja, jolla on isänsä puolelta suomalaiset sukujuuret.

The Wind on Tammen esikoisohjaus, ja myös käsikirjoittaja Teresa Sutherlandin ensimmäinen pitkä elokuva.

Elokuvahistoriaa tuntevalle katsojalle hämmentävintä elokuvassa ensi alkuun on elokuvan nimi: The Wind. Muidenkin elokuvaentusiastien on varmasti syytä tietää, että tämä The Wind ei todellakaan ole uusintaversio samannimisestä Victor Sjöströmin mykkäelokuvasta vuodelta 1928, jossa nähtiin mykkäelokuvan supertähti Lillian Gish. Elokuva ei myöskään perustu Dorothy Scarboroughin The Wind -romaaniin (1925), joka oli Sjöströmin elokuvan pohjana.

Niissä haastatteluissa, joita olen lukenut, käsikirjoittaja Sutherland ei lainkaan mainitse näitä vanhempia teoksia edes inspiraation lähteenä. Näin siitäkin huolimatta, että näissä kaikissa töissä on hämmentäviä samankaltaisuuksia: ne sijoittuvat samaan aikakauteen, 1800-luvun lopulle, samanlaiseen miljööseen ja kaikissa kolmessa teoksessa jollakin tasolla kuvataan samaa ilmiötä: niin sanottua ”preeriahulluutta” (prairie madness) – mielenterveyden ongelmia, joita karuissa olosuhteissa yksinäisillä seuduilla eläneet uudisasukkaat saattoivat kokea.

Caitlin Gerardin esittämää Lizzyä on verrattu Alien-elokuvien Ripley-hahmoon.

No, ehkäpä samat ideat voivat vain pulpahtaa pintaan vuosikymmenestä toiseen. Hieman kuitenkin jaksan olla närkästynyt siitä, että elokuvalle on tuosta noin vain napattu sama nimi kuin Victor Sjöströmin elokuvalla ja Scarboroughin kirjalla. Tietenkin ”tuuli” on sen verran tavanomainen sana, että tuskin sitä voi ihan brändinä pitää. Enemmän porua voisi syntyä, jos joku päättäisi tehdä elokuvan vaikkapa nimellä ”Tuulen viemää”.

Mutta napinat sikseen. Uusi The Wind on nyt Tammen ja Sutherlandin The Wind.

* *

Tammen ja Sutherlandin The Windin päähenkilö on Lizzy Macklin (Caitlin Gerard). Hän asuu yksin preerialla puolisonsa Isaacin (Ashley Zukerman) kanssa. Naapurimökki on kuitenkin kävelymatkan päässä, ja siellä asuu toinen pariskunta Emma ja Gideon Harper (Julia Goldani Telles ja Dylan McTee).

Elokuvan tapahtumat nähdään Lizzyn silmien kautta, ja koko elokuva on hänen kokemustaan. Lizzyn on pärjättävä yksin, kun puoliso on reissuillaan (missä miehet nyt yleensä preerialla kulkevatkaan). Juttuseuraa ei ole, eikä ketään, joka auttaisi vaaratilanteissa. Elokuvaa kuljetetaan eteenpäin pääasiassa takautumien kautta, ja näissä takautumissa Lizzy nähdään sekä arkisissa toimissa, että tilanteissa, joissa tapahtuu yliluonnollisia asioita.

The Windiä on sanottu joissakin kirjoituksissa ”feministiseksi lännenelokuvaksi”. Enpä tiedä tällaisesta määritelmästä, sillä itselleni The Wind näyttäytyi kaikkein selkeimmin silkkana kauhuelokuvana – vieläpä aika tavanomaisena sellaisena: on ovien takana hyökkäileviä olentoja, kalpeakasvoisia eläviä ruumiita, täriseviä sänkyjä, äkkiä mustenevia silmiä. Aivan kauhuelokuvan peruskuvastoa. Puhumattakaan elokuvan musiikista, joka hyökyy päälle muistuttamaan, että nyt ihan varmasti tässä kauhuelokuvaa katsellaan.

Demonit tuovat preeria-arkeen haasteita.

Elokuvan tavanomainen kauhukuvasto olikin ainakin itselleni jonkinmoinen pettymys. Hampaitani kirskutellen jouduin hyväksymään sen, että nyt on hukattu aika hyvänkin elokuvan ainekset. Sillä Tammen elokuva on parhaimmillaan juuri silloin, kun se kuvaa yksin preerialla elävän naisen arkipäivää: tuulen heittämien pyykkien keräilyä, veren peittämän pöydän pesemistä tai murheeseen päättyvää synnytystä.

Näissä arkisissa kohtauksissa kuvaus on kaunista, kompositiot harkittuja. Pääosanesittäjä Caitlin Gerard onnistuu eleettömästi vangitsemaan katsojan huomion, ja hän kannattelee taitavasti niitäkin kohtauksia, jotka varmasti ovat paperista luettuina vaikuttaneet tylsiltä.

Tämän realistisen kuvauksen oheen olisi paremmin sopinut hienovaraisempi, salaperäinen kauhutunnelma. Sääli, että käsikirjoittaja Sutherland tai Tammi eivät ole uskaltaneet loppuun asti tällaiseen keinoon luottaa, vaan ovat lähteneet heittelemään elokuvan kerrontaan rajuja, mutta jo kovin käytettyjä kauhuefektejä.

Esikoiselokuvaksi The Wind on kuitenkin ihan kohtalainen suoritus, ja varmasti voi toimia työnäytteenä sekä Tammen että Sutherlandin uralla. Suosittelisin kuitenkin molemmille The Windin perusteella kauhugenren unohtamista.

Kaarina Lehtisalo