Emily Brontësta kertovassa Emily-elokuvassa oma elämä inspiroi Humiseva harju -romaanin syntyä

Emma Mackey on Emily Brontë. Kuva: Michael Wharley

Elokuva kirjailija Emily Brontësta on ohjaajansa Frances O’Connorin, päähenkilön ilmeisen ihailijan fiktiivinen teos ihmisestä, kirjailijasta ja elämästä, jonka historialliset yksityiskohdat ovat jääneet hämärän peittoon.

Elokuva kerrotaan sarjana kaunistekoisia kohtauksia, joilla luotu kuva päähenkilöstä on ohut. Brontë-kuvauksia on aiemmin tehty melko lailla. Lähimmäksi uutta Emily-elokuvaa tulevat Curtis Bernhardtin ohjaama melodraama Uskollinen rakkaus (1946), André Téchinén Brontën sisarukset (1979) sekä Sally Wainwrightin  tv-elokuva To Walk Invisible: The Brontë Sisters (2016).

Tämä elokuva Humiseva harju -romaanin kirjoittajasta Emily Brontësta (Emma Mackey) ja hänen itsekin kirjailijoiksi päätyneistä sisaristaan Annesta (Amelia Gething) ja Charlottesta (Alexandra Dowling) pitää esillä sisarusten välillä jännitteisiäkin välejä. Charlotte tapaa turhautua Emilyyn, jota hän pitää haihattelijanana: ”Kylälläkin sinua pidetään outona.”

Sisarusparven musta lammas on Branwell-veli (Fionn Whitehead), Royal Academy of Artsiin hyväksytty nuori mies, joka äkkiä jättää opinnot kesken palatakseen kotimaisemiin keskittyäkseen skandaalimaiseen suhteeseen avioituneen naisen kanssa ja tuhoamaan terveyttään viinaksilla ja oopiumilla.

Lapsiaan lujasti mutta pohjimmiltaan lempeästi kaitseva kirkkoherraisä Patrick Brontë (poliisisarja Line of Dutyssa nähty Adrian Dunbar) keskittyy töissään saarnaamaan tuomiopäivän tulesta seurakuntalaisilleen.

Uuden, komean kappalaisen saapuessa seurakuntaan naisihmiset ihastelevat nuoren kirkonmiehen William Weightmanin (Oliver Jackson-Cohen) kukkaiskielisiä saarnoja. Eikä aikaakaan, kun käytökseltään vähän villiintynyt Emily passitetaan kappalaisen tykö ranskantunneille, joilla oppilas ja opettaja alkavat viihtyä liiankin hyvin.

* *

Emily-elokuvaa jäsentää sen alussa kultu kysymys. ”Miten oikein kirjoitit sen”, Charlotte kysyy Emilyltä. Ja elokuva on vastaus kysymykseen. Toisaalta vastauksen voi tiivistää suomalaisen kirjailijan ja esseistin Erno Paasilinnan aforistiseen toteamukseen: ”Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.”

Elokuva vastaa, että Humiseva harju syntyi aikaansa edellä olleen naisen kirjoitettua julki tyytymättömyytensä oman aikansa ihmisiin ja ajattelutapoihin.

Charlotte melkein suutahtaa: ”Se on inhottava kirja: Täynnä itsekkäitä ihmisiä, jotka piittaavat vain itsestään.”

Emily Brontë (Emma Mackey) on saanut kirjeen. Kuva: Michael Wharley

Elokuvan Emily on ihminen täynnä tunnetta, terävää havaintokykyä ja halua artikuloida ajatuksensa.

Paljon on pamppailevia sydämiä, hengästynyttä puhetta ja krinoliinien liehumista, kun harjun laelta juostaan alas hiukset tuulessa hulmuten. Se, että elokuvan päätähti Emma Mackey on tutuin brittiläisestä komediasarjasta Sex Education, voi luoda elokuvalle vääriä odotuksia.

Tämän elokuvan kuva Humisevasta harjusta vaikuttaa tiettyyn mittaan hygienisoidulta. Kuvasta puuttuvat sairaudet, nälkä, köyhyys, muta ja lika. Melkein kaikki elokuvan ihmiset näyttävät varakkaammilta ja terveemmiltä kuin luultavasti olivat. 1800-luvun yleisimmät sairaudet kolera, kuppa ja tuberkuloosi tekivät varmasti tuhojaan 1840-luvun yorkshireläisen maaseudun säätyläistön keskuudessa siinä missä kaikkialla muuallakin Euroopassa.

* *

Todellisuudessa Emily Brontën ainoa romaani Humiseva harju ilmestyi alun perin miehen, nimimerkki Ellis Bellin nimellä. Naisen kirjoittamaksi se tunnustettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Typerintä mitä elokuva tekee on, että se riistää päähenkilöltään taiteilijuuden antamalla ymmärtää, ettei Humiseva harju ollutkaan luovan ihmisen keksimää fiktiota, vaan että Emily Brontë kirjoitti sen suoraan omasta elämästään. Kirjoittiko hän omaa elämäänsä tekstiksi kirjaten vai muuntaen fiktioksi sitä mitä maailmassa koki ja siitä ajatteli?

Elokuva on ohjaajansa, paremmin näyttelijänä tunnetun Frances O’Connorin ensimmäinen itse ohjaama ja käsikirjoittama pitkä elokuva. O’Connor on selvästi kiinnostuneempi naisen elämän kuvaamisesta kuin taiteilijan kasvusta ja taiteentekemisestä. Jää arvoitukseksi, miksi ja miten Brontën sisarusparveen oli keskittynyt niin paljon taiteellista lahjakkuutta.

Emily on epookkielokuva, joka on tehty nykyajan katsojien mielenmaisemaa ja tunnetiloja ajatellen. Tyylilajin mukaisesti elokuva on täysin ilman ironiaa, mikä ei suinkaan estä elokuvan Emily Brontëa sitä harjoittamasta. Paperinmakuisuus on Emilystä kaukana.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua