Elokuva Green Border näyttää miten ihmisiä käytetään kyynisesti Euroopan rajoilla pelinappuloina

Kuva: Agata Kubis

Puolalaissyntyinen elokuvaohjaaja Agnieszka Holland jatkaa uutuudellaan määrätietoista linjaansa muistuttaa maailmaa historiallisista vääryyksistä; Mr. Jones (2019) oli elokuva, jossa hän kertoi journalismin etiikkaan kietoutuneen tositarinan Ukrainaan tahallisesti synnytetyn nälänhädän, Holodomorin, paljastumisesta maailmalle. Europa Europa (1990) kertoi tarinan henkensä pitimiksi Hitlerjugendiin liittyvästä juutalaisnuorukaisesta.

Joskus harvoin elokuva onnistuu tarttumaan ajankohtaisista ajankohtaisimpaan aiheeseen, ja silloin kun niin käy, elokuva saattaa nousta viraalimaisella nopeudella kansakunnan puheenaiheeksi. Green Border -elokuvan kohdalla sellaiseen pyrittiin ja osittain onnistuttiin – tosin Puolassa. Green Border käyttää aineistonaan kolmen vuoden takaisia Puolan rajaseudun tapahtumia.

* *

Lokakuussa 2021 lentokoneessa Turkista Valko-Venäjälle matkustaasyyrialaisperhe: Bashir (Jalal Altawil) ja Amina (Dalia Naous) pakenevat sotaa kolmen lapsensa ja Bashirin isän (Mohamad Al Rashi) kanssa toiveenaan päästä sukulaisen luo Ruotsiin. Perhe ystävystyy samalla penkkirivillä istuvan afgaaninaisen Leilan (Behi Djanati Ataï) kanssa. Hänkin etsii ulkomailta poliittista turvapaikkaa.

Mutta koneen laskeuduttua Minskiin todellisuus paljastuu vähittäin. Terminaalin ulkopuolella pakolaiset tungeksivat pakettiautoon, jonka on määrä viedä heidät rajalle.

Vaikka koko matka on oletetusti maksettu, syyrialaisperhettä vaaditaan silti rajalle päästyään maksamaan vielä ylimääräiset 300 dollaria. Puolaan perhe saapuu juosten ihmissalakuljettajien karjahdellessa. Syyrialaisperhe päätyy rämpimään rajavyöhykkeen metsässä, missä he ovat vaarassa astua johonkin metsän monista suonsilmäkkeistä.

Rajavartijat näyttäisivät toimivan hyvässä yhteisymmärryksessä ihmissalakuljettajien kanssa. Eikä kulu kauankaan, kun ihmisten pallottelu alkaa; vuoroin heitä pomottavat Puolan tai Valko-Venäjän rajavartijat, vuoroin armeija. Raadollisimmaksi touhu kehkeytyy silloin, kun rasistit molemmin puolin rajaa pelaavat häikäilemätöntä pöytätennistä ihmisraasuilla.

Hollandin elokuva on melkein kuin muistilista viime vuosien suomalaisessa käännytyslakikeskustelussa käytetyistä argumenteista. Se, että argumentit ovat tuttuja muuallakin Euroopassa, osoittaa vain sen, miten yleismaailmallisesta asiasta keskustelussa on ollut kysymys. Green Borderia katsoessa on vaikea muistaa, että se ei ole dokumenttielokuva todellisuuden suoran taltioinnin mielessä. Se on todellisuudesta aineksensa ottanut fiktio, jonka rooleissa esiintyy näyttelijöitä.

* *

Ohjaaja-käsikirjoittaja Agnieszka Holland on päästänyt elokuvaansa melkoisen määrän raivokasta suuttumusta rajalla tapahtuvien ihmisoikeusloukkausten johdosta.

Elokuva näyttää rajavartijoiden koulutustilaisuuden, jossa vartijoista juuritaan pois mahdollista myötätuntoa pakolaisia kohtaan. Elokuva esittää Puolan viranomaisten asenteen tulevan suoraan maan poliittisesta johdosta. Elokuvassa Puolan viranomaiset kiistävät pakolaisten olevan ihmisiä, sillä he ovat ”Putinin aseita”.

Rajavartijoiden, sotilaiden ja poliisien vastavoimana elokuva näyttää aktivistiryhmät, jotka harjoittavat humanitaarista toimintaa tarjoamalla metsissä rämpijöille ruokaa, lääkkeitä, ensiapua ja kuivia vaatteita. Pitääkseen toimintansa laillisuuden puitteissa aktivistit eivät saa tarjota pakolaisille piilopaikkoja tai kuljetuksia, muuten aktivisteja uhkaavat syytteet ihmissalakuljetukseen osallistumisesta. Aktivisteista keskeiseksi elokuvassa nousee psykiatrin ammattia etänä harjoittava Julia (Maja Ostaszewska), joka on hakeutunut aktivisteihin joko eettisistä syistä tai vain vastustaakseen maansa politiikkaa.

Ryhmään ilmaantuvat nuoret anarkistit eivät mistään sovitusta piittaa.

Kun Valko-Venäjän presidentti ja diktaattori Aljaksandr Lukašenka vuonna 2021 päätti tietoisen kyynisesti tarjota halukkaille rajanylittäjille vapaata kauttakulkua Valko-Venäjän läpi Puolan rajalle, se johti ihmistulvaan maiden välisillä metsäalueilla. Kyseessä oli Lukašenkan tietoinen kostotoimi EU:lle sen toimeenpanemista Valko-Venäjän vastaisista pakotteista. Lukašenka aikoi omien sanojensa mukaan ”täyttää Euroopan huumeilla ja maahanmuuttajilla”.

Green Border näyttää pakolaisryhmien joukkoja Lähi-idästä ja Afrikasta Puolan ja Valko-Venäjän raja-alueiden metsissä rajavartijoiden kovakouraisesti paimentamina. Kuva: Agata Kubis

* *

Elokuvan heikkous on, että se kohtelee pakolaishahmojaan manipuloitavina nukkeina, eikä täysimittaisina ihmisinä. Paikoitellen elokuva tuntuu tehdyn aktivistien rekrytointielokuvaksi. Sen yksi funktio on toimia kutsuna toimintaan, sikäli se on klassista agit-propia. Green Borderin kaikki juonilangat eivät täysin pysy kasassa, eikä elokuva ihan pysty oikeuttamaan koko kaksi-ja-puoli-tuntista kestoaan.

Mustavalkoinen kuvaus sopii elokuvaan, joka kuvaa jyrkkärajaista maailmaa, jossa on vain hyviä ja pahoja ihmisiä, vain moraalista suoraselkäisyyttä tai roistomaisuutta. Elokuvan ihmisistä vain nuori puolalainen rajavartija Jan (Tomasz Wlosok) on tulee lähellekään välittäjähahmoa, ihmistä, joka saattaisi ymmärtää tilanteita rajojen molemmin puolin. Varsinaiset päähenkilönsä, pakolaiset, Green Border jättää melkeinpä sivuhenkilöiksi.

Hyvin tarkoituksin tehty elokuva ei aivan täytä niitä odotuksia, joita sen visuaalinen loistokkuus synnyttää.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua