Elokuva-arvio | Le Mans 66 -elokuvassa Carroll Shelby ja Ken Miles haastavat Ferrarin Le Mansin 24 tunnin ajossa Ford GT40 -kilpa-autolla. ”Aluksi tuntuu että sietokyky ylittyy, kun Christian Bale pajattaa hölynpölyä paksulla brittiaksentilla, mutta loppujen lopuksi Bale selviää ylinäytellystä roolistaan lähes kuivin jaloin”, Petri Hänninen kirjoittaa.

Kilpa-ajoelokuvissa on oltava vauhtia, särmää, draamaa ja näyttävyyttä. James Mangoldin ohjaama Le Mans 66 – Täydellä teholla (mikä kaamea alaotsikko) kulkee koko matkan vajaatehoisesti. Elokuva on laimea ja ponneton.

Le Mans 66 kertoo Fordin ja Ferrarin yhteenotoista Le Mansin 24 tunnin ajossa 1960-luvun puolivälissä. Ferrari oli siihen aikaan ylivoimainen kilparadoilla, kunnes Ford päätti lyödä kiilaa Ferrarin ylivaltaan. Ferrari oli voittanut siihen mennessä kaikki alkuvuosikymmenen Le Mansin kilpailut. Elokuvassa Henry Ford II (Tracy Letts) antaa Carroll Shelbylle (Matt Damon) tehtäväksi rakentaa uusi kilpa-auto, Ford GT40.

Vuonna 2012 kuollut Carroll Shelby oli kilpa-autoilun legenda. Shelby voitti Le Mansin vuonna 1959 ja osallistui kahdeksaan F1-osakilpailuun, mutta hänen ansionsa ratin takana eivät ole yhtä huomattavat kuin autojen suunnittelijana. Shelby muun muassa suunnitteli yhden automaailman ikonisimmista ja himoituimmista ajoneuvoista, Ford Mustang Shelby GT:n.

Elokuvan todellinen päähenkilö on kuitenkin Ken Miles (Christian Bale). Elokuva on kunnianosoitus tälle unohdetulle kilpa-ajajalle, joka voitti muun muassa Daytonan 24 tunnin ajon ja Sebringin 12 tunnin ajon, ja osallistui testikuljettajana ja mekaanikkona monien legendaaristen ajoneuvojen kehitystyöhön.

* *

Kilpa-autoilu on aihe, jolla on helppo tehdä iso floppi, ja moni on sen tehnyt. Lajin parhaimmistoon kuuluvat John Frankenheimerin Grand Prix (1966) ja Disneyn Autot (2006). Lasken jälkimmäisen mukaan, koska siinä onnistuttiin luomaan vauhdin tuntua ja yllättäviä käänteitä radalla. Kilpa-ajoelokuvien kuraosastoon kuuluu valitettavasti muun muassa oman poikamme Renny Harlinin Driven (2001).

Suurin ongelma on kilpa-ajokuvasto, joka kieltämättä on kapea ja kliseinen. Samat lähikuvat renkaista ja auton keulasta on nähty joka ikisessä elokuvassa. Myös kilparadalla tapahtuva draama on ennustettavissa. Kun auto käynnistetään ja kuljettaja kaartaa radalle, tapahtumavaihtoehtoja on kourallinen, ja katsoja tietää ne kaikki. Silti parhaat, kuten Frankenheimer, ovat onnistuneet yllättämään.

Christian Bale on unohdettu autourheilulegenda Ken Miles.

Le Mans 66 alkaa samaan tapaan kuin Grand Prix. Moottorit meluavat jo alkutekstien aikana, ja ajamisen keskellä kuullaan kuljettajan puhetta. Frankenheimer esitteli ajon aikana kilpa-ajon filosofiaa, mutta Mangold latelee latteuksia.

Elokuvan alkupuoleen on panostettu. Kamera on kiinnitetty alhaalle auton keulaan, jolloin ajokuviin saadaan vauhdin tuntua. Ajaminen on veret nostattavaa, mutta mitään veret pysäyttävää draamaa elokuvassa ei nähdä.

Aluksi tuntuu että sietokyky ylittyy, kun Christian Bale pajattaa hölynpölyä paksulla brittiaksentilla, mutta loppujen lopuksi Bale selviää ylinäytellystä roolistaan likimain kuivin jaloin. Sen sijaan Matt Damon ei saa Carroll Shelbyn takkia istumaan itselleen, rooli vaikuttaa aivan liian pehmeältä hänelle.

* *

Ensimmäinen Le Mansin 24 tunnin ajo ajettiin vuonna 1923, ja se on maailman vanhin yhä ajettava autokilpailu. Kilpailun aikana kuljettajia vaihdetaan, ja 1960-luvulla autokunnassa oli yleensä kaksi tai kolme kuljettajaa.

Suomalaisen Jyrki Järvilehdon autokunta voitti Le Mansin kilpailun vuosina 1995 ja 2005, saavutus jota ei Suomessa ehkä ole osattu arvostaa. Mika Salon autokunta voitti Le Mansin alemmassa GT2-luokassa vuosina 2008 ja 2009.

Le Mansin ajosta on tehty useita elokuvia. Niistä tunnetuin on Steve McQueenin tähdittämä Le Mans (1971), jonka ensimmäiset 38 minuuttia kuluvat ilman repliikin repliikkiä. Tarkoituksena oli kai rakentaa vastakohta Frankenheimerin Grand Prix’n taukoamattomalle pölötykselle.

Ranskalaiset ovat tehneet parikin Le Mansiin sijoittuvaa, Jean Gratonin Michel Vaillant -sarjakuviin perustuvaa elokuvaa. Niistä Suomen televisiossa on tietääkseni nähty ainoastaan Vaillant: 24 tuntia vuodelta 2003. Vaillant-leffoja katsoisi ehkä enemmänkin, ainakin tässä kyseisessä elokuvassa oli onnistuttu kaivamaan jännitettä ns. ”mahdottomista tilanteista”, joista sankarin on selvittävä voittoon.

* *

Mangoldilla on Le Mans -elokuvaansa hyvät ainekset, mutta hän ei onnistu kasaamaan niistä tarpeeksi vetävää kokonaisuutta, tai edes yhtä kohtausta. Esimerkiksi kun Shelby ja Miles painivat kadun varressa, Milesin vaimo istahtaa pihatuoliin seuraamaan nokkapokkaa. Mainio idea, vaikkakin hieman kulunut, mutta Mangold ei silti onnistu herättämään katsojassa tunteita. Pitäisi vetää pataan niin että veri lentää, ja pistää vaimo kannustamaan.

Elokuvan teemat ovat hajallaan pitkin elokuvaa, eikä mikään loksahda kunnolla kohdalleen. Shelbyn läppävikainen sydän ei siedä rasitusta, ja se vertautuu hienosti Ford GT40:n tekniikkaan, joka kestää huonosti yli 7 000 RPM kierroksia. Mutta siihen se jää, hienosta rinnastuksesta ei saada sen enempää irti.

Ken Milesin vaimon Mollien (Caitriona Balfe) tehtävä elokuvassa jää epäselväksi. Tai eihän se mikään epäselvä ole, hänen tehtävänsä on olla elokuvan ainoa nainen. Paria sihteeriä ja taustalla vilahtavaa varikkotyttöstä lukuun ottamatta elokuvassa ei ole muita naisrooleja. Molliesta ei saa selvää onko hän Kenille este vai kannustaja, hän kun seisoo molemmissa saappaissa.

Elokuvan keskeiset tapahtumatkin on saatu latistettua. Kun Ford julkistaa uuden Mustangin ja ilmoittaa samalla perustavansa Shelbyn johdolla uuden kilpa-ajotiimin, tapahtuma on harvinaisen veretön. Tapahtumapaikat näyttävät autenttisilta, mutta niin pieniltä kuin oltaisiin toritapahtumassa.

Mangold on keskittynyt rakentamaan ajankuvaa, mutta liika realismi saa elokuvan näyttämään mitättömältä. Sama kuuluu myös elokuvan soundtrackissa, joka koostuu 1960-luvun kepeistä hiteistä ja nykyaikaisesta, menevästä rockista, mutta mukana ei ole yhtään tutumpaa biisiä, joka vetäisi katsojan mukaansa.

Elokuvan pahiksetkaan eivät ole tarpeeksi pahoja, eivätkä kilpa-autoilijat tarpeeksi tinkimättömiä. Pahikset eivät saa nenilleen eikä hyvikset kerää gloriaa. Missä on Aristoteleen paljon puhuttu katarsis, puhdistautumisen voimaannuttava kokemus?

Kaiken kukkuraksi elokuva on aivan liian pitkä. Toistuvat kuvat auton mittaristosta, eturenkaasta, keulamaskista ja vaihdetangosta alkavat jo ärsyttää. Vaikka tarina tulee jo kerrottua, elokuva ei vain lopu millään.

* *

Minun tähdityksissäni kaksi tähteä tarkoittaa täysin yhdentekevää ja mitäänsanomatonta elokuvaa, joka ei ole hyvä eikä huono. Le Mans 66 -elokuvassa on pienet hyvät hetkensä, mutta valitettavasti ne hautautuvat lattean kokonaisuuden alle.

Elokuvan ensi-iltapäivänä Tampereen Finnkino Plevnan eteen tuodaan vuoden 1966 Shelby GT40 -auton kopio. Ajoneuvon on valmistanut Superformance, sama paja joka on tehnyt myös elokuvassa nähtävät autot. Auto on yleisön nähtävillä perjantaina 15.11.2019 klo 12–22. Päheetä!

Petri Hänninen

Le Mans 66 – Täydellä teholla

Alkuperäinen nimi: Ford v Ferrari
Ohjaus: James Mangold
Käsikirjoitus: Jez Butterworth, John-Henry Butterworth, Jason Keller
Pääosissa: Christian Bale, Matt Damon, Caitriona Balfe, Jon Bernthal, Ray McKinnon, JJ Feild, Tracy Letts, Ian Harding, Noah Jupe
Kesto: 2 h 32 min
Ikäraja: K12
Ensi-ilta: 15.11.2019

Elokuvaa esitetään Tampereella Finnkinon teattereissa.