Elokuva-arvostelu: Kahdeksankymppinen Sheila Hancock nähdään Edie-elokuvan pääroolissa vanhuksena, joka päättää toteuttaa unelmansa ja kiivetä vuoren huipulle.
Miten ihanaa onkaan katsella elokuvaa, jossa on yksi selkeä idea ja päämäärä. Idea, joka on tarpeeksi konkreettinen ollakseen kaikille ymmärrettävä. Idea, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan syvä ja kaunis.
Vanha ihminen haluaa kiivetä vuorelle.
Näin selkeästä ja yksinkertaisesta ideasta lähtee liikkeelle Simon Hunterin ohjaama brittiläinen elokuva Edie.
Maailmassa on toki tehty ennenkin jos jonkinmoista vuorikiipeilyelokuvaa, toinen toistaan hurjempaa seikkailujännäriä. Edie-elokuvassa seikkailua on vähemmän, mutta syvyyttä enemmän. Erityiseksi elokuvan tekee juuri se, että päähenkilö on jo hyvin vanha, yli 80-vuotias. Tämä tuo elokuvaan herkkyyttä ja symboliikkaa, jonka merkitystasoja tuskin tarvitsee kenellekään erikseen avata.
Elokuvan nimihenkilö Edie on kahdeksankymppinen nainen, miehensä omaishoitaja. Koko elämänsä ajan hän on huolehtinut muista, hoitanut lastaan ja sairasta miestään – ja jättänyt omat haaveensa syrjään.
Yksi haaveista on kuitenkin elänyt syvällä sisimmässä koko ajan: kiipeäminen skotlantilaiselle Suilven-vuorelle. Retki, jonka Edie halusi tehdä yhdessä isänsä kanssa jo vuosikymmeniä aiemmin. Ja vasta nyt, kun melkein on jo liian myöhäistä, Edie päättää toteuttaa haaveensa.
Luoteis-Skotlannissa sijaitseva Suilven-vuori ei ole mahdottoman korkea. Korkeutta merenpinnasta on vaivaiset 731 metriä. Suilvenin huipulle kapuamiseen ei tarvita vuorikiipeilyvälineitä, vaan sinne pääsee patikoimalla. Mutta kun vaeltajalla on ikää yli 80 vuotta, suoritus on huima.
* *
Edietä näyttelee brittiläinen todella ”pitkän linjan” näyttelijä Sheila Hancock. Hänen uransa teatterissa on alkanut jo 1950-luvun lopulla, ja televisiossakin 1960-luvun alussa. Hän on myös kirjailija, ja kirjoittanut muun muassa muistelmateoksen avioliitostaan komisario Morsen roolista tunnetun näyttelijä John Thaw’n kanssa. Suomen televisiossa Hancock on nähty viimeksi ravintolamaailmaan sijoittuvassa Ruoasta ja rakkaudesta -draamasarjassa.
Hancock siis työskentelee edelleen. Ikää hänellä on nyt 86 vuotta.
Edien kuvausten aikaan Hancock oli 83-vuotias. Vaikka hän selvästikin on ikäisekseen kovakuntoinen, haastatteluissa hän on kertonut, että elokuvan teko todellakin oli fyysisesti vaativaa. Kaiken kukkuraksi Hancock kärsii korkean paikan kammosta.
Mutta on selvää, että elokuvan idea on sellainen, että sitä ei voitu toteuttaa studiossa tai sijaisnäyttelijällä, vaan rooliin tarvittiin juuri oikea ikäihminen, taitava näyttelijä, joka jaksaa kantaa ison roolin – ja vieläpä siinä samalla kiivetä vuorellekin. Maailmassa ei liene kovin montaa ihmistä, joka täyttäisivät nämä roolin molemmat vaatimukset.
Edie kohtaa patikoidessaan nuoren retkeilyvälinekauppiaan Jonnyn, jota näyttelee Kevin Guthrie.
Oman unelman toteuttaminen, itsensä näköisen elämän eläminen nousee Edie-elokuvan arvomaailmassa korkealle, sekä kirjaimellisesti että symbolisesti. Aivan erityistä käyttövoimaa tämä idea saa päähenkilön iästä ja siitä, että henkilöhahmon historia on ollut ”elämätöntä elämää”.
Onhan näitä unelmien toteutuksia nähty tietysti ennenkin, mutta nuoremmissa ikäluokissa. Tyypillistä on, että keski-ikäinen nainen ottaa hatkat ja lähtee maailman ääriin etsimään itseään. Olemme nähneet Julia Robertsin joogaamassa Intiassa (Eat Pray Love) ja Diane Lanen remontoimassa taloa Italiassa (Toscanan auringon alla). Oman itsen lisäksi on löydetty myös joku sopiva mieshenkilö romantiikkaa tuomaan.
Ja, kuinka ollakaan, ilman miestä ei selvitä edes Edie-elokuvassa! Tosin tällä kertaa mieshenkilön kohdalla vältetään romanttinen rakkaus, ja tuloksena on jotakin hienompaa: ystävyys. Edien ymmärtäjää, nuorta retkeilyvälinekauppiasta Jonnya näyttelee Kevin Guthrie.
* *
Edie-elokuva on kieltämättä monin tavoin sympaattinen. Mutta niin paljon kuin elokuvan kaunis idea ihastuttaakin, ei elokuvaa voi pitää minään elokuvataiteen riemuvoittona. Käsikirjoituksessa ja ohjauksessa on paljon puutteita. Henkilöhahmoja ei ole loppuun asti mietitty, eikä dialogikaan oikein vakuuta.
Varsinkin sivuhenkilöt, Edien kontrolloiva tytär (Wendy Morgan) ja Jonnyn määräilevä tyttöystävä (Amy Manson) jäävät epämääräisiksi, käsittämättömiksi hahmoiksi, jotka puhuvat mitä sattuu. Kuvaavaa onkin, että elokuvan kiehtovin sivuhenkilö on aivan puhumaton – melkein unenomainen näky, vaitelias metsästäjä, jossa on jotakin hykerryttävän ”suomalaista”.
Elokuvan ohjaus on todella epätasaista. Aivan alku on elokuvankerrontaa parhaimmillaan, sillä hyvin ekonomisesti, pienin keinoin tehdään näkyväksi Edien tilanne omaishoitajana. Tämän jälkeen elokuva kääntyy kömpelömmäksi, ja tuntuu kuin kohtauksia ei olisi vaivauduttu suunnittelemaan saati harjoittelemaan etukäteen. Onneksi Hancock ja Guthrie ovat siinä määrin taitavia näyttelijöitä, että heidän ansiostaan kehnommastakin dialogista ja väkinäisistä kohtauksista luovitaan yli.
Elokuva kuitenkin paranee loppua kohti, kun päästään ulos luontoon. Parhaimmillaan elokuva onkin kuvatessaan Edietä yksin luonnossa vaeltamassa. Näissä kohtauksissa kamera lentelee komeasti Skotlannin ylängöillä, ja vanhuksen ja luonnon suhdetta kuvataan kauniisti. Katsojakin saa vähän happea. Hieman meinataan mennä matkailumainoksen puolelle, mutta kun maisemat ovat upeat, niin antaa mennä vaan! Loppufiiliksissä jäädäänkin selkeästi voiton puolelle.
Elokuvana Edie on varma seniorisuosikki, mutta toimii muistutuksena ihan kaikenikäisille: elämä on tarkoitettu elettäväksi. Unelmia on lupa olla – ja niitä on lupa tavoitella.
Kaarina Lehtisalo
