Doctor DJ ei anna valmiita vastauksia – Teatteri Telakan esitys yhdistää lyhytelokuvaa ja teknomusiikkia teatterissa

Anna Kankila ja Antti Mankonen. Kuvaaja: Lasse Poser

Teatteri Telakan Doctor DJ yhdistää lyhytelokuvaa ja teknomusiikkia teatterissa. Elokuvan teemoja ovat rakkaus, kuolema ja ihmisen vastustamattomasta halu haastaa itsensä, vaaralle altistuenkin. Läsnä ovat väkivallan uhka, muukalaisuus, epävarmuus, outous ja rajojen merkitys, useammallakin tasolla.

* *

Työryhmä, jota kutsutaan elokuvaa esiteltäessä ”metsätyöryhmäksi”, vietti kuukauden Kannonkosken Lokakylässä vanhalla kyläkoululla. Tuloksena on tämä lyhytelokuva.

Esityksen käsikirjoitus on sovitettu Hassan Blasimin samannimisen, teoksessa Allah99 julkaistun tekstin pohjalta. Blasim on myös ohjannut elokuvan. Kokonaisuutta luonnehditaan valkokankaalla ja sen ympärillä tapahtuvaksi cinematografiseksi ja teatraaliseksi tutkimusmatkaksi. Tila on vapaa ja baari auki koko esityksen ajan.

* *

Elokuva käsittelee eristämistä ja eristäytymistä, niin pakon edessä kuin omasta halusta – vaikeiden tunteiden pakenemista musiikkiin, rakkautta, kuolemaa, rakkauden kuolemaa.

Se myös leikkaa yllättävällä ja osin irrallisenkin tuntuisella tavalla julistuksenomaiseen rasismin ja muukalaisvihan esiin nostamiseen. Vaikka muu nähty asettuu myös tähän näkökulmaan, se ei ehkä ole ensimmäisiä tulkintoja, joita katsojan mieleen tulee.

Elokuvan kuvaus ja editointi on Lasse Poserin käsialaa ja esitykseen kuuluu eräänlaisena toisena näytöksenä vaihtuva dj – tällä kertaa Staffan Södergård, joka vastaa myös lyhytelokuvan musiikin säveltämisestä ja äänisuunnittelusta.

Toinen ensi-illan dj:stä oli Higami eli teatteriohjaaja, dramaturgi ja esitystaiteilija Ossi Koskelainen, joka muistetaan ainakin Fantom Tampereen ohjauksestaan Teatteri Telakassa vuonna 2008.

* *

Elokuvan tapahtumapaikkana on vanha kyläkoulu, jolle pariskunta Anna (Anna Kankila) ja Andros (Antti Mankinen) on muuttanut. Kuvissa vilisee pimeää peltoa, jossa valokeilat risteilevät. Uhkaava äänimaailma seuraa kuvaa ja voimistuu.

Vuoroin hahmottomat ja vuoroin sykkivät äänet vievät primitiiviselle aistinnan tasolle. Musiikki korostaa ahdasta ja uhkaavaa tunnelmaa.

Kerronnan eräänlaisena kehikkona haastatellaan toista elokuvan päähenkilöistä, Annaa. Haastattelu kerronnan tapana ponnistaa Blasimin tavasta rakentaa kertomusta ikään kuin ulkoa sisäänpäin.

Tunnelma on uhkaava, mutta myös kysyvä. Yksittäiset pysähtyneet kuvat koulun tiloista, pariskunta ahtaassa suihkutilassa peseytymässä. Anna pesemässä Androksen selkää.

* *

Käy ilmi, että Anna on lääkäri, joka ei juuri ole ammattiaan harjoittanut. Hän kertoo matkustelleensa, mutta tilanne oli muuttunut ja käynyt mahdottomaksi, juurettomien paetessa kaupungista maaseudulle ja metsiin.

Tilanne on ollut epäselvä ja vastahyökkäyksen uhka ilmeinen. Ulkonaliikkumiskielto ja ruuan vähyys on tehnyt elämästä vaikeaa.

Anna kuvaa sisällä vallitsevaa turvan tunnetta, mutta myös intensiivisen läheisyyden vaikutusta vanhojen riitojen aktivoitumisena sekä mustasukkaisuutena, joka saa Annan luopumaan itselleen tärkeistä teknobileistä, omasta intohimostaan.

* *

Nainen vaikuttaa kieltävänsä itsensä suhteen tähden. Läheisyyden kaksinaisuus näyttäytyy tukahduttavana läsnäolona.

Seuraavissa kuvissa Anna raahaa jo ruumista patjalla ulkona vaanivista vaaroista huolimatta. Hän pesee Androksen ruumista pimeässä suihkussa, kaivaa hautaa metsässä, istuu suihkun lattialla yksin. Andros on kuollut.

Andros tiesi vaaran, mutta halusi altistaa itsensä sille. Hän oli ehkä jopa pakkomielteinen valokuvaamisensa suhteen. Kuvaaminen noissa olosuhteissa oli vaarallista, mutta Andros kuvasi silti. Riski ei Annan mielestä ollut sen arvoinen.

* *

Anna puhuu toiminnastaan veri- ja plasmateollisuudesta. Tämäkin herättää uusia kysymyksiä, joita pää on lyhyen elokuvan edetessä pullollaan.

Koska veri- ja plasmabisnes mainitaan elokuvassa erikseen ja eettisyys ihmisten kohtelussa ja lokeroinnissa on yksi elokuvan teemoista, en voi estää mieleeni nousevaa analogiaa keskusteluun verenluovutuksesta eräänlaisena modernin yhteiskuntamme jalona aktina, anteliaisuuden symbolina.

Terveydenhuollossa se on kuitenkin valtava bisnes, joka toimii markkinatalouden lainalaisuuksin. Kaupankäynnin ytimessä on veren tärkein ja arvokkain ainesosa, plasma.

Tämä assosiaatio alleviivaa ihmisten riippuvuussuhdetta toisistaan hyvin konkreettisella tasolla.

* *

Varsinkaan jos käsikirjoituksen pohjana olevaa Blasimin novellia ei tunne, ei voi olla ajattelematta, että onko se sittenkin Anna, joka surmaa miehensä Androksen. Kaikesta ulkoisen uhkan ilmeisestä läsnäolosta huolimatta, ehkä uhka onkin sisällä?

Käsikirjoituksen pohjana olevassa kertomuksessa irakilaisen pariskunnan mies kuolee ISISin sala-ampujan luotiin, kuvatessaan kadulla päätöntä ruumista.

Elokuvasovituksessa Andros saa myös surmansa uhkarohkean kuvaamisensa vuoksi, tai ainakin näin annetaan olettaa. Suoranaisesti tätä ei kuitenkaan voi päätellä mistään.

Koska tunnelma on ahdas ja pariskunta mitä ilmeisimmin tukahduttavan lähellä toisiaan, ei jonkinlaisen kärjistymisen mahdollisuutta voi sulkea pois..

Äänimaailmassa teknon biitti nousee ja yltyy, jylisee. Kuvissa leikataan välillä teknobileisiin, tanssivien ihmisten yhtenäiseen, liikkuvaan organismiin. Ahdistusta, elämänsä ongelmia tai jopa itseään voi paeta tuohon vimmaisesti sykkivään meditatiiviseen musiikkiin, biittiin. Sen kautta voi olla ainakin hetken vapaa.

* *

Androksen ottamat kuvat toimivat eräänlaisena todistusaineistona. Niillä oli vaikutuksensa, minkä Anna ja Andros tiesivät. Ne olivat todisteita ”Kultaisten juurien” raakuudesta. Ideologia oli läsnä, sillä kuka ideologiaa voi lopettaa tai asettaa tuomiolle.

Tässä ”Kultaiset juuret” kuulostavat voimallisen nationalistiselta viittaukselta. Se voimistaa vastakkaisasettelun tuntua ja korostaa muukalaisvihan esiin nostamista julistuksen tasolla.

Anna asettaa itsensä vaaraan voidakseen hakea Androksen ruumiin. Onko sekään sen arvoista, vai kuuluuko niin vain tehdä? Tässä ei voi välttää assosiaatiota Antiikin tragediaan, jossa Oidipuksen tytär Antigone uhmaa yhteisöään noudattaakseen jumalallisia käskyjä.

Onko kyse Antigoneen kaltaisesta viimeisestä velvoitteesta, rakkauden aktista? Vai onko oikeudentunnon ja tietynlaisen opitun kunniallisuuden tai rakkauden sijaan motiivina sittenkin jonkinlainen syyllisyys?

Olemme pohjimmiltamme samaa materiaa, lihaa ja verta, ja kannamme näitä samoja inhimillisiä tunteitamme, mutta eriarvoinen kohtelu ja maailman julmuus heittää meidät eri suuntiin. Ihmisinä olemme yhtä aikaa itsekkäitä ja uhrautuvia, opitun kyllästämiä. Elämme toisistamme ja toisissamme.

Mihin vedämme omat rajamme ja tunnemmeko ne? Kuka määrittää muita rajoja ympärillämme ja sen, kuka niiden yli voi kulkea ja miksi?

* *

Kertomus on elokuvasovituksessa tuotu Irakista Suomeen, vanhalle kyläkoululle. Problematiikka ja asetelma on sama.

Elokuva heijastelee suljetun tilan klaustrofobisuutta, ja oudolla tavalla nimenomaan kaiken epävarmuus katalysoi uhmaa. Rakkautta kuvataan läheisyyden näkökulmasta; kaikki ihana voi kääntyä mustasukkaisuudeksi ja tukahtua, jos on liian lähellä toista liian pitkään.

Rajat ovat läsnä elokuvassa myös yksilön tasolla, sekä parisuhteessa että siinä, mikä merkitys, arvo ja vastuu ihmisellä on itsensä kuuntelemisesta.

Haluamme mennä rajojen yli, kaikesta huolimatta ja henkemmekin uhalla, jotta voisimme tuntea jotain, kokea olevamme elossa. Ja kuitenkin, ihmisen on hyvä tuntea omat rajansa.

* *

Elokuvassa tapahtuu odottamaton käänne, kun esiin nousee julistuksenomainen teksti, joka huutaa kovaan ääneen rasismin kiroja, valkoisten kroonista sairautta ja rasismia skitsofreenisena uskontona, joka leviää kaikkialle, jopa virtuaalimaailmaan.

Julistuksen mukaan digiaika ajaa voimakkaasti valkoisuuden asiaa. Se lausuu sosiaalisen median ja tiedotusvälineiden lietsovan hysteeristä muukalaisvihaa.

Viimeistään tätä vasten julkilausutut juurettomien ja kultaisten juurien käsitteet muodostavat merkityksiä katsojalle.

* *

Doctor DJ on tunnelmaltaan tiivis ja sen intensiteetti pysyy. Käänne kerronnasta julistukseen rasismin roolista yhteiskunnassamme on kuitenkin yllättävä ja siinä määrin hämmentävä, että se jättää katsojan osin tyhjän päälle.

Tämä ei poista elokuvan ansioita, mutta saa odottamaan edes jonkinlaista selitystä tai oljenkortta, jotta katsoja voisi asianmukaisesti kanavoida teoksesta nousevat kokemuksensa.

Tämä ilmeisen tarkoituksellinen epävarmuuden ja hämmennyksen nostattaminen päästää yleisön ainakin osin sisään maailmaan, jossa mistään ei voi saada otetta, elokuvan omaan maailmaan.

Ehkä katsoja etsii merkitystä sieltä, missä sitä ei ole. Kun ei voi hallita näkemäänsä siten, että jotain kirkastuisi, on päästettävä irti ja luovuttava omasta katsomisen kontrollistaan.

Elokuva ei petaa tai pohjusta, ei selitä. Se menee lupaa kysymättä eteenpäin, sinne minne haluaa. Oma kykenemättömyyteni heittäytyä siihen saa hieman hätääntymään ja se on minulle jotenkin oikein.

Valmiita vastauksia ei tule. Sen sijaan elokuva näyttää jotain ihmisen tavasta toimia vaikeissakin olosuhteista. Vaaran kutsusta, itsensä toteuttamisen merkityksestä ja siitä, mitä uhma on.

* *

Anna kertoo elokuvassa haastattelijalle, ettei koskaan halunnut olla taiteilija tai tehdä musiikkia ihmisille. Biitti oli hänen asiansa, ja sen lisäksi veri- ja plasmabisnes. Säveltäminen on ikään kuin palaamista jostain. Anna kuvaa tarvitsevansa näitä muistoja ja ääniä.

Myös kuvat ovat todisteita ja toisintoa. Niiden perässä Andros oli ja se koitui hänen kohtalokseen.

Elokuva sivuaa itsensä toteuttamisen arvoa ja merkitystä, niin Anna kuin Androksen kohdalla, sekä ihmisten välisiä riippuvuussuhteita.

Anna on jollain tapaa elokuvan sankaritar ja selviytyjä. Myös hän altistaa itsensä vaaralle, siten kuin kokee oikeaksi ja tarpeelliseksi. Hän on intohimoinen ja uhmakas, kuten Sofokleen Antigone.

Toisaalta kertomuksen tasolla teemat ovat yhteneväisiä Antigonen kertomukseen epävarmuuden valintojen ja niiden väistämättömien seurauksen ollessa keskiössä. Kuten Antigone myös Doctor DJ puhuu ihmisen vapaudesta ja asemasta yhteiskunnassa.

* *

Väkivallan uhka ja epäselvä pelon ilmapiiri ovat teoksessa läsnä oudon lakonisella tavalla. Tietty kodittomuus ja juurettomuus hapuilevat tilaa itselleen niin kuvien kuin äänen tasolla. Missä voi olla turvassa ja haluaako sielläkään olla, jotta voisi kokea elävänsä? Ja sitten kun kokee, onko se kuolemaksi?

Kerronta on ytimekästä, mutta mitään ei selitellä tai tarjota valmiina. Tunnelma pysyy alkuperäistekstin kaltaisena. Vaikka puitteet ovat täysin toiset, ihminen on sama.

Näkyvissä ovat elämämme peruselementit, rakkaus, kuolema ja niistä nousevat kysymykset siitä kuinka toisiamme ja itseämme kohtelemme, minkä roolin kulloinkin omaksumme, miten toimimme ja miksi, mistä olemme valmiita luopumaan ja lopulta olemme pakotettuja luopumisen edessä, tahtomattammekin.

* *

Fragmentaarisuus, hämmentävyys ja tiivis tunnelma kietoutuvat esityksessä toisiinsa. Kuka tappoi Androksen, ja onko se lopulta olennainen kysymys?

Vastakkainasettelun anatomia, jatkuva hämmennyksen ja uhkan tuntu toisintuvat äänimaailmassa. Dj jatkaa siitä mihin elokuva päättyy. Se tuo tilaa ajatuksille, jotka ovat jähmettyneessä valppauden tilassa ja hakevat merkityksiä, eivätkä osaa heti elokuvan päättymisen jälkeen levätä.

Illan toinen dj Higami puhuu rakkauden, kuoleman ja elektronisen musiikin suhteesta ja yhteydestä ja pohjustaakin settiään lupaamalla intensiivistä rakkauden kuoleman teknoa toivoen sen sytyttävän yleisön.

Klubimainen tila, vapaa oleminen, pimeän ja valokeilojen yhdistelmä ja biitin läsnäolo päästää alitajuisesti vapaampaan tilaan, jossa käsitellä näkemäänsä, levätä. Tähän aivan periteinen teatteri ei ehkä kykenisi. Se loppuu yleensä leikaten, kun valot syttyvät.

Olosuhteet ovat mitä kutsuvimmat ja ihmisiä uskaltautuu tanssilattialla aivan liian vähän, mikään ei kuitenkaan mene hukkaan. Liikkeessä on outoa lumovoimaa ja biitti kannattelee näitä ihmisiä, minuakin, vaikka en fysiologiseen tanssiin tällä kertaa yllä.

Hetken ihmiset näyttäytyvät korostuneella tavalla niin kovin samankaltaisina, liikkeessä olevana lihana ja verenä, jota jokin outo voima työntää eteenpäin. Pelkoina, epävarmuuksina, toiveina ja loppumattomina valintoina seurauksineen.

Hanna Telakoski

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua