Kuva: Universal
ELOKUVA | Vuonna 2017 David Bowien perikunta antoi ohjaaja Brett Morgenille pääsyn yli viisi miljoonaa artikkelia sisältävään kokoelmaan.
“Materiaalin määrä on ollut valtava, joten dokumentti kestää yli kaksi tuntia. Vähän olisi voinut nipistää.”
ARVOSTELU

Moonage Daydream
- Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Brett Morgen
- Pääosassa: David Bowie
- Ensi-ilta: 16.9.2022
Moonage Daydream on ennen kaikkea visuaalinen elämys. Jopa päällekäyvyyteen asti, sillä dokumenttielokuvassa toistuvat psykedeeliset kuviot ovat vahvoja. Ei ehkä kannata mennä elokuvateatterissa ensimmäiseen penkkiriviin.
Totta kai myös musiikki on vahvasti esillä. Etenkin konserttitaltioinnit ovat vaikuttavia.
Pääosassa on David Bowie, ja silloinkin kun kohtauksissa on mukana muitakin ihmisiä, Bowie loistaa tähden lailla. Hänen valovoimansa on kiistaton.
Dokumentin kesto on yli kaksi tuntia, mikä on hitusen liikaa, mutta voi kuvitella, että ohjaaja Brett Morgen ajautui runsaudenpulassa hurmokseen.
Vuonna 2017 Bowien perikunta antoi Morgenille pääsyn yli viisi miljoonaa artikkelia sisältävään kokoelmaan, joka sisälsi muun muassa harvinaisia piirroksia, äänityksiä, taltiointeja ja päiväkirjoja. Morgen työsti aineistosta elokuvaa neljän vuoden ajan. Lopuksi elokuvan äänimaailmaa, animaatioita ja väripalettia työstettiin vielä 18 kuukauden ajan. Elokuvan äänitiimiin kuuluivat Bowien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ystävä, ituottaja Tony Visconti ja Oscar-palkittu äänimiksaaja Paul Massey (Bohemian Rhapsody).
Dokumentin katsoo sujuvasti yleisillä pohjatiedoilla David Bowien urasta, mutta kotiläksyt kyllä tekevät siitä antoisamman.
Ajassa liikutaan vallattomasti edestakaisin. Bowiesta esitellään niin hänen uraansa muusikkona kuin kuvataiteilijanakin.
Elokuvassa tulee esiin myös Bowie näyttelijänä. Hänhän oli sellaisenakin varsin osaava.
Elämänfilosofiaansa Bowie kertoo yksinpuheluissa ja haastatteluissa. Elämä on lyhyt ja väliaikainen, kuolema on läsnä. Kannattaa siis etsiä elämäänsä merkityksellisyyttä.
Tänä päivänä Bowien vierailut talk show –ohjelmissa ovat humoristisia, koska hän kampittaa haastattelijat nokkeluudellaan 6–0. Kun Bowielta kysytään, mitä hän ilmentää persoonallisilla kengillään, hän vastaa, että ne ovat kengät.
Moonage Daydream on kokonaisvaltainen elämys. Sillä on annettavaa sekä silmille että korville. Se kannattaa ehdottomasti nähdä valkokankaalta pimeässä elokuvateatterissa. Ehdottomasti tämä dokumenttielokuva kannatti tehdä, koska jo nyt on uusia sukupolvia, joille Bowie on jotain uutta.
Päivi Vasara
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Every Note You Play tallensi musiikkia, joka muuten olisi hävinnyt – arviossa Mika Kaurismäen dokumenttielokuva
ELOKUVA | Mika Kaurismäki tallensi kolmen päivän aikana soittoa ja muusikoiden mietteitä Monheim Triennalen improvisaatiofestivaalilla.
Jodie Fosterin esittämä psykiatri heittäytyy murhatutkijaksi voimallisen kiihkon vallassa – arviossa Yksityinen elämä
ELOKUVA | Rebecca Zlotowskin ohjaama Yksityinen elämä yhdistelee elokuvien lajityyppipiirteitä niin vilkkaasti, ettei sen oma luonne näy.
Scarlet Johanssonin esikoisohjaus on sympaattinen tarina 94-vuotiaasta naisesta – arviossa Eleanor the Great
ELOKUVA | Ikääntynyt leskirouva liittyy juutalaiskeskuksen tukiryhmään ja huomaa kohta omineensa holokaustista selvinneen ystävänsä elämäntarinan.
Jännäridraama taitavan varkaan pakomatkasta saa unohtamaan ajankulun – arviossa Roofman
ELOKUVA | Kun viranomaiset ovat perässä, on keksittävä ovelin mahdollinen piilopaikka. Mutta riittääkö se silloin, kun rakkaus vaatii vapautta ja läsnäoloa?




