Boléro-elokuva säveltäjä Maurice Ravelista, jolta muistetaan vain yksi tilaustyönä syntynyt sävellys

Raphaël Personnaz. Kuva: F Comme Filme / Pascal Chantier

Vuonna 1927 unettomuudesta kärsivältä säveltäjä Maurice Ravelilta (Raphaël Personnaz) tilataan musiikki kiihkeän koreografin Ida Rubinsteinin (Jeanne Balibar) uuteen balettiin. Pahasta taiteellisesta ummetuksesta kärsivä Ravel tukeutuu naisiin: hellimpien tunteidensa kohteeseen Misiaan (Doria Tillier) ja Emmanuelle Devosin esittämään Margueriteen sekä Madame Revelotiin (Sophie Guillemin).

Turbaaneihin sonnustautuva ja pitkillä savukkeenpidikkeillä huitova Rubinstein vaatii huutomerkit ojossa, että musiikin pitää olla ”Lihallista! Lumoavaa! Eroottista!”

* *

Elokuvan päähenkilön Ravelin suhteesta musiikkiin kertoo se, miten elokuva alkaa naisihmisen kipakoilla askelilla kuraisella teollisuusalueella, jonne Ravel on vienyt naisen kuuntelemaan tehtaan koneiden ääniä, ”tuota mekaanisen toiston sinfoniaa.”

Tämä kertoo meille, että Ravel on mies, joka kuulee musiikkia kaikkialla, luonnossa ja myös niissä teollistuneen yhteiskunnan äänissä, joita muut ihmiset pitäisivät vain meluna.

Hänen musiikkikäsityksensä lähentelee Radiohead-muusikko Jonny Greenwoodin aivoituksia. Greenwoodin luonnon ja mekaniikan ääniä kuvastavalla musiikilla kuvitettiin myös kihisevää ahneutta ja öljynetsinnän kiihkoa Paul Thomas Andersonin elokuvassa There Will Be Blood (2007).

Monien muiden säveltäjien tavoin Maurice Ravel (Raphaël Personnaz) saattoi johtaa itse omien sävellystensä esityksiä. Kuva: F Comme Filme / Pascal Chantier

* *

Elämäkertaelokuvan tapaisena Boléro kertoo, että Ravel kokee usein pettymyksiä: hän käy monen monituista kertaa antamassa soittonäytteen arvovaltaista Prix de Rome -palkintoa varten ja tulee hylätyksi, koska hänen musiikkiaan pidetään liian modernina.

Ravel on aikansa pariisilaisseurapiirien tuttu, liitelee sosieteetin tapahtumissa, eikä koskaan näytä rakastuvan keneenkään. Kuten eräs hänen ystävistään pilailee: ”Hänen vaimonsa on musiikki.”

Elokuvan nokkelimmin kuvattu osuus on säveltäjän Amerikan-kiertue, joka on kuvattu kuin kiihtyvänä ympyrän liikkeenä, mikä vertautuu Ravelin tunnetuimman teoksen, Boléron, kehämäiseen muotoon.

* *

Elokuvan Ravel näyttäytyy kompleksisena tapauksena. Hän on aseksuaalinen mies, jolle äiti oli pitkään elämän tärkein nainen, ja aikuisiälläkin tärkeimpiä naisia ovat huushollista huolta pitävä palvelijatar sekä rikas rouva, johon Ravelilla on vain platoninen suhde. Bordellissakin Ravel pyytää prostituoitua vetämään vain rouvasystävän unohtuneet pitkät hansikkaat käteensä, jotta voisi kuunnella satiinin suhinaa käsivarsia vasten.

Myöhemmällä iällä Ravel saa neurologisia vaivoja. Hän menettää kykynsä transkriboida päässään soivaa musiikkia, eikä tunnista enää omaa sävellystään, näkee elämästään jo kadonneita ihmisiä keskellä päivää.

Boléro-elokuvaan rekonstruoitu värikäs ensiesitys tanssista, jossa kuullaan Ravelin balettimusiikiksi tekemää musiikkia. Kuva: F Comme Filme / Pascal Chantier

* *

Elokuva on oudosti osoitteeton. Monista hienoista yksityiskohdistaan ja kauniista epookkikuvistaan huolimatta se jää sisäsiistiksi ja kuivakkaaksi. Elokuvassa on hyödynnetty ranskalaisen musiikkitieteilijän, klassiseen musiikkiin ja jazziin perehtyneen musiikkitoimittajan ja radiotuottajan Marcel Marnat’n Ravelista kirjoittamaa elämäkertaa.

Elokuva esittää Ravelin omaan musiikkiinsa unohtuneena suurena taiteilijana, jolle elämä ihmisten parissa tuntui vieraalta. Pääosaa esittävä Raphaël Personnaz kannattelee roolityöllään koko elokuvaa.

Parasta elokuvassa on, miten se saa uudestaan arvostamaan Ravelin sävellystä, jota on käytetty niin paljon tv-ohjelmissa, mainoksissa ja tanssiesityksissä, että se on monen korvissa jo muuttunut äänitapetiksi.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua