Kuva: Future Film
ELOKUVA | Pawo Choyning Dorjin ohjaama ensi-iltaelokuva kertoo tärkeistä tapahtumista lempeästi.
”Pienet ja suuret kannanotot maailman menoon lausutaan onnistuneesti julki.”
ARVOSTELU
The Monk and the Gun
- Ohjaus ja käsikirjoitus: Pawo Choyning Dorji
- Ensi-ilta: 6.12.2024
Vuonna 2006 Bhutanin halutaan demokratisoituvan hallinnon toimesta. Kansa ei ole suurilla joukoilla vaatinut kuningaskuntaa vaihtoon ja hiukan ihmettelee uusia tuulia. Kuningas luopuu vallasta vapaaehtoisesti.
Bhutanissa pidetään harjoitusvaalit. Televisiossa aloittaa ensimmäinen täysin dzongkhankielinen kanava ja samalla maa saa käyttöönsä internetin.
Tämä erikoinen hengellinen kansa on ollut vuosikymmenet tyytyväisiä kuninkaaseen. Heitä ihmetyttää, kuinka he voisivat valita keskuudestaan jonkun, joka osaisi hoitaa asioita yhtä hyvin.
Kiinan ja Intian välissä sijaitseva Bhutan oli pitkään yksi maailman eristyneimmistä maista. Buddhalaisuuteen perustuva kulttuuri haluttiin säilyttää, joten turismiakin säädeltiin.
* *
Amerikkalainen mies saapuu Bhutaniin etsimään itselleen tärkeää antiikkikivääriä. Kun hän löytää aseen, hän haluaa maksaa kunnon hinnan sen omistamalle viljelijälle. Omistajalle kävisi pienempikin summa.
Samaan aikaan lama eli munkkien opettaja lähettää munkin etsimään aseita vaalien aikana järjestettävään seremoniaan.
Amerikkalaisen ja bhutanilaisen kohtaamista on antoisaa seurata. Heitä ei erota ainoastaan kieli vaan myös täysin erilaiset elämäntavat ja arvomaailmat. Olosuhteet huomioon ottaen voi yllättäen vanhassa olla vara parempi.
Tarinassa on mukana myös perhe, jossa miehen, tämän äidin ja vaimon yhteiselämä ei suju hyvin. Kukaan ei osaa miellyttää valinnoillaan toistaan. Perheen tytön koulunkäynnin ongelma on pyyhekumi. Hänen näkökulmastaan onni on pienissä asioissa.
* *
The Monk and the Gun on rauhallisesti ja hauskastikin etenevä poliittinen satiiri maasta, joka osaa nauraa itselleen. Kohtaukset on kuvattu kauniissa ja vaativissa vuoristomaisemissa. Pienet ja suuret kannanotot maailman menoon lausutaan onnistuneesti julki.
Elokuva kuvaa sitä, kuinka maailman mahdollisuudet halutaan käyttöön uudistuvaan maahan. Se ei ole välttämättä pelkästään hyvä asia. Nuoremmalla väellä näyttää jo olevan suuren maailman kujeet illanvietossaan, mutta kukaan ei voi luottaa siihen, että asiat todella menevät parempaan suuntaan. Paitsi kekseliäs lama, joka huolehtii tärkeästä tapahtumasta.

Kuva: Future Film
* *
Ohjaaja Pawo Choyning Dorjin edellinen elokuva Koulu maailman laidalla (2019) oli yhtä lailla yllättävä ja hauska tarina. Se kertoi Ugyenista, Australiaan siirtolaiseksi haluavasta laulajasta, joka pakotettiin opettajaksi pieneen bhutanilaiseen kylään.
The Monk and the Gun on hyvä elokuva, jonka teemat ovat tärkeitä ja tapahtumat yllättäviä. Ohjaaja on löytänyt päärooleihin mainioita tyyppejä, kuten Tandin Wangchuk (Tashi, nuori munkki), Ron Coleman (Harry Einhorn), Deki Lhamo (Tshomo), Tandin Sodam (Benji) ja Pema Zangmo Sherpa (Thsering Yangden). Elokuva oli Bhutanin Oscar-ehdokas vuonna 2024.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Uusi Alex Garland -elokuva Warfare kuvaa sitä, kun tajuntaan ei mahdu muuta kuin sodankäynnin jytinä
ELOKUVA | Aiheensa Irakin sodasta poimiva Warfare tarjoaa katsojilleen pelkistetyn kuvan nykyaikaisesta kaupunkisodankäynnistä.
Äkäisen miehen ja muistisairaan vaimon matkalla rakastetaan ja riidellään – arviossa Muistojen matka
ELOKUVA | Jelle de Jongen elokuva tarjoaa draamaa ja huumoria pitkästä avioliitosta, muistoista ja tulevaisuuden hyväksymisestä.
Sally Bauer oli nainen, joka rakasti uimista, poikaansa ja haasteita – arviossa Nainen ja meri
ELOKUVA | Frida Kempffin ohjaama elokuva ei kuvaa hellästi naista, jonka haaveiden esteenä olivat lähipiiri ja sota.
Nuori saamelaisnainen yllättyy alkuperästään – arviossa ensi-iltaelokuva Biru Unjárga: Fucking Uuniemi
ELOKUVA | Egil Pedersenin esikoiselokuva on saamelainen nuorisoelokuva, jossa jokainen etsii ja löytää itsensä.