Babyteeth kuvaa sairautta ja rakkautta nostamatta kumpaakaan jalustalle

Milla (Eliza Scanlen) ja Moses (Toby Wallace. Kuva: Atlantic Film

Rita Kalnejaisin samannimiseen näytelmään perustuva Babyteeth niittää kehuja, eikä suotta. Lähtökohdiltaan juoni voisi ryhtyä vaikka millaiseen melodramaattiseen lässytykseen, mutta ensimmäisestä kohtauksesta lähtien on selvää, ettei se sitä tee.

16-vuotias Milla (Eliza Scanlen) tapaa juna-asemalla kodittoman addiktin Mosesin (Toby Wallace). Moses haisee pahalta ja pummii Millalta rahaa, mutta tämä ihastuu silti ja vie 23-vuotiaan pikkurikollisen kotiin näytille. Vanhemmat eivät tietenkään ole erityisen tyytyväisiä tilanteeseen. Samaan aikaan Millan äiti Anna (Essie Davis) itse on niin täynnä reseptilääkkeitä, että hädin tuskin tietää, mitä sanoo. Lääkkeet määrää isä Henry (Ben Mendelsohn), psykiatri, joka on enemmän läsnä satunnaisissa kohtaamisissa naapurin kanssa kuin potilasistunnoissa tai kotonaan. Tasapainoisuuden perikuvia siis.

Tietenkään nuoripari ei pysy kauaa erossa toisistaan, vaikka tunteiden kyseenalaisuus on molemminpuolista. Millan syöpä uusiutuu, ja perhe on yhä innokkaampi hankkiutumaan eroon Mosesista, joka kaiken muun lisäksi varastelee heidän kotoaan lääkkeitä. Kun Millan sairaus etenee, Anna ja Henry kuitenkin lopulta alkavat katsoa yhä useampia asioita sormien läpi tehdäkseen tyttärensä onnelliseksi.

Kuva: Atlantic Film

Babyteeth on täynnä syvällisiä hahmoja, kauniita kuvia ja raakaa, koreilematonta dialogia, jonka monimielisyys valitettavasti ei käänny kovin hyvin suomeksi. Tarina lähtee liikkeelle suoraan avaintapahtumista, ja välillä jää katsojan vastuulle päättää, puhuuko joku hahmo totta vai valehteleeko. Toisaalta sillä ei ole aina väliä, eikä jokainen pikkuasia ole erityisen tärkeä. Elokuva ei paljasta esimerkiksi sitä, mitä huumeita Moses tarkalleen käyttää, tai millainen syöpä Millalla oikeastaan on, mutta niillä ei ole tarinan, saati tunteen kannalta mitään merkitystä.

Kun Milla laittaa peruukin päähänsä, hänessä hädin tuskin huomaa mitään epätavallista. Muiden solmut ovat ehkä hienovaraisempia, mutta hankalammin naamioitavissa. Yhtäkään täydellistä ihmistä tai helppoa elämäntarinaa Babyteethiin ei mahdu. Oman äitinsä hylkäämä, huumehöyryinen Moses symboloi ulkoisesti hyväosaisille Annalle ja Henrylle ensin kaikkea ei-toivottua, mistä halutaan äkkiä eroon. Millalle rosoinen nuori mies kuitenkin merkitsee aikuisuutta ja kaikkia maailman kauniita asioita, jotka häneltä ovat jäämässä kokematta. Pikkuhiljaa Mosesista kasvaa kaivattu elonmerkki myös muille.

Babyteeth tuntuu olevan alusta lähtien tietoinen siitä, että sen alkuasetelma on kulunut, ja osaa edetä siltä pohjalta. Rakkaus ei ole taikuutta, kärsimys ei ylevöitä. Muutama vähemmän tuore metafora mukaan tosin mahtuu, mutta luontevasti ja ilman fetisointia.

Harva sairas teini -genren elokuva onnistuu oikeasti itkettämään. Babyteeth onnistuu.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua