Brittiläinen uutuuselokuva Kolme sekuntia (The Informer) pohjautuu ruotsalaiseen menestysjännäriin Kolme sekuntia (Tre sekunder), joka julkaistiin Ruotsissa jo kymmenen vuotta sitten. Kahden dekkarikirjailijan, Anders Roslundin ja Börge Hellströmin kirja kertoo rikollisliigaan soluttautuvasta miehestä, joka peiteroolissaan pyrkii paljastamaan puolalaisen huumemafian.

Alkuperäinen idea rikollisen peiteroolista toistuu myös Kolme sekuntia -elokuvan tarinassa, joka alkumetreillä näyttäisi kehittyvän kiinnostavaksi umpikujaleikiksi. Tarinan päähenkilö Pete Koslow (Joel Kinnaman) on soluttautunut syvälle New Yorkin puolalaiseen huumeliigaan ja tekee yhteistyötä FBI:n kanssa.

Rikollisten mukana toimiminen johtaa kuitenkin jatkuvaan kriisiin lain ja rikoksen rajamailla, ja pian Koslow huomaakin olevansa henkipattona ilman ystäviä. Tukena on ainoastaan oma Sofia-vaimo (Ana de Armas), jonka pitää olla valmis lähtemään pakoretkelle tyttären kanssa vaikka keskellä yötä.

Tarinan lähtökohta on siis kohtuullisen kiinnostava: yksi mies perheineen on maailmassa täysin vailla turvaa, samalla kun poliisien ja rikollisten vaatimukset ja uhkaukset vain kasvavat. Teitpä niin tai näin, aina on hengenlähtö lähellä.

Tällaisesta alkuasetelmasta saattaisi elokuvasta syntyä vaikka mitä kiinnostavaa. Mutta Kolme sekuntia ei ole silti paljon tavanomaisen poliisisarjan jaksoa kummempi.

* *

Yksi syy elokuvan tyhjyyttä kumisevaan sisältöön on se, että sillä ei oikeastaan ole sisältöä. Vain ulkokuori, jolla ei ole kunnollista pohjaa yhtään missään. Ja tämä johtuu siitä, että alun perin Ruotsiin sijoitettu tarina on muitta mutkitta lokalisoitu New Yorkiin – ja osa näistä ”New York” -kuvauksistakin on tehty Britannian puolella.

Mutta onko sillä lopulta väliä, mihin elokuva sijoittuu, jos idea on hyvä?

En ole lukenut Anders Roslundin ja jo edesmenneen Börge Hellströmin Kolme sekuntia -alkuteosta, mutta tiedän, että kyseinen kirja valittiin vuonna 2009 Ruotsissa Vuoden parhaaksi rikosromaaniksi. Roslundia ja Hellströmiä pidettiin myös kohtalaisen hyvänä kirjailijakaksikkona. Uskottavuutta kirjoille toi myös se seikka, että Hellström oli itse entinen rikollinen. On siis syytä uskoa, että Roslund ja Hellström saattoivat tietää, mistä kirjoittivat.

Tämä uskottavuus ja tarinan perusta tuntuu hukkuneen matkalla Yhdysvaltoihin.

Tokihan katsoja voi kuvitella, että puolalaisen huumemafian lonkerot luikertavat myös Atlantin valtameren tuolla puolen. Mutta muutama puolaksi lausuttu repliikki ei oikein riitä tekemään elokuvasta kiinnostavaa puolalaisen mafian kuvausta. Yhtä hyvin kieleksi voisi vaihtaa ihan minkä tahansa maailman kielistä, sillä tämän tyyppisissä elokuvissa rikolliset käyttäytyvät aina samalla tavalla kansallisuudesta riippumatta.

Kolme sekuntia -elokuvan on ohjannut näyttelijänä alalla työskennellyt italialainen Andrea Di Stefano, jolle Kolme sekuntia on vasta toinen ohjaustyö.

Myöskään elokuvan näyttelijät eivät tunnu saavan kiinni rooleistaan.

Pääosassa nähtävä Joel Kinnaman on toki puoliksi ruotsalainen, mutta koska ruotsalaisuudella ei ole elokuvassa tuon taivaallista merkitystä, roolissa voisi olla joku muukin. Ja vaikka Kinnaman tekee parhaansa, jotenkin tuntuu siltä, että hän ei oikein istu rooliin. Uskottavuuden lisäämiseksi elokuvaan olisi ehkä tarvittu hieman robustimpi äijä, sillä Kinnaman voisi sittenkin olla enemmän kotonaan partavesimainoksessa kuin mafiakuvioiden pyörteissä.

Kaikkein köykäisintä näyttelijätyötä kuitenkin tekevät FBI-agentteja näyttelevät Rosamund Pike ja Clive Owen, sillä molemmat suunnilleen kävelevät elokuvan läpi. Pike on ilmeetön kuin hänellä olisi naamio kasvoillaan, vaikka muutama kyynel silmistä väkisin puserretaankin. Clive Owen on Clive Owen.

Sivuosissa nähdään uskottavia rosvokasvoja, mutta kaikkein onnistunein hahmo elokuvassa on räppäri Commonin näyttelemä Grens New Yorkin poliisista. Hänen olisi suonut saavan elokuvassa enemmän tilaa.

* *

Elokuvan on ohjannut näyttelijänä alalla työskennellyt italialainen Andrea Di Stefano, jolle Kolme sekuntia on vasta toinen ohjaustyö. Di Stefano on osallistunut myös elokuvan käsikirjoittamiseen yhdessä Rowan Joffen ja Matt Cookin kanssa.

Porukalla on saatu elokuva aikaiseksi, mutta tavanomaiselle tasolle jääty. Tarina ja toiminta kyllä kulkee vajaan kaksituntisen popcorneja popsiessa, mutta elokuvan voi unohtaa saman tien, kun elokuvateatterista kävelee ulos.

Tai jos ei ihan heti, niin viimeistään kolmessa sekunnissa.

Kaarina Lehtisalo