Strip tease -tanssijoiden huijausoperaatiosta kertova uutuuselokuva Hustlers – Korkojen kera on Yhdysvalloissa ollut yksi syksyn kassamenestyksistä. Tositarinaan – ja siitä kirjoitettuun lehtiartikkeliin – pohjautuvassa elokuvassa nähdään näyttelijöinä amerikkalaisia televisiotähtiä ja räp-artisteja, sekä jo paljon kehuja saanut Jennifer Lopez strippiklubin kuningattarena.

Elokuvan tarina kyllä kulkee eteenpäin varsin jouhevasti. Alussa esitellään Destiny (Constance Wu), joka tulee uutena tanssijana töihin strip tease -klubille. Työn ankeita puolia väläytellään, mutta pakkohan sitä on jotakin tehdä, jotta saadaan mummo elätettyä. Kulutusjuhlan ja shoppailun makuun päästään, kun klubin tähtitanssija Ramona (Jennifer Lopez) ottaa Destinyn siipiensä suojiin ja opettaa alan niksit.

Kaikki kuitenkin muuttuu Yhdysvaltain vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen. Pukumiehillä ei ole enää varaa käydä heittelemässä setelitukkuja strippareille, ja naiset päätyvät rikoksen poluille. Asiakkaita houkutellaan muista baareista, heidät huumataan ja kuljetetaan klubille, missä puolitajuttomien miesten luottokortit tehokkaasti tyhjennetään.

Hauskaa? Pitäisi ehkä olla, sillä elokuvan kerrotaan olevan ”draamakomedia”. Ja tähän elokuvan suurin ongelma tiivistyykin – elokuvan tekijät eivät ole osanneet mallata elokuvan tyylilajia kohdilleen.

* *

Constance Wu ja Jennifer Lopez putsaavat pukumiehiä Hustlers-elokuvassa.

Elokuvan ”tekijöillä” tarkoitan käytännössä Lorene Scafariaa, sillä hän on sekä käsikirjoittanut että ohjannut elokuvan. Scafaria on ollut alalla parikymmentä vuotta, ensin näyttelijänä, sittemmin ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hänen aiemmat työnsä ovat itselleni täysin vieraita – joskin näyttelijänä muistan hänet nähneeni kiehtovassa pienessä scifi-elokuvassa Coherence (2013).

Hustlers – Korkojen kera on pintatasolla viihdyttävä elokuva. Kyllä Scafaria osaa tarinan kertoa, ja komeita tanssikohtauksiakin nähdään, mutta mitään syvempää näkemystä ei löydy. Scafaria ei selvästikään tiedä, mitä hän on halunnut sanoa. Elokuva tempoilee epämääräisen ”naisnäkökulman”, kieroutuneen chick flickin, rikosdraaman ja komedian välimaastossa – ja tulos on joiltakin osin jopa raivostuttava. Sillä tarinassa olisi ollut aineksia paljon, paljon parempaan.

* *

Tositapahtumiin perustuvia rikollisten tarinoita on nähty valkokankaalla monta kertaa. Omalla listallani kaikkein paras näistä on Martin Scorsesen ohjaama, mafian ilmiantajan elämästä kertova Mafiaveljet (Goodfellas, 1993). Myös Sofia Coppolan ohjaama The Bling Ring (2013), tarina Hollywoodin rikkaiden koteja ryöväävästä varasjengistä, oli oikein onnistunut.

Yhteistä näille molemmille elokuville on, että ne näyttävät tapahtumat rikollisten näkökulmasta, mutta kerronta on etäännytetty. Katsojaa ei siis viedä rikollisten mukaan. Rikollisten tekemiset voi toki jollakin tasolla ymmärtää, mutta heihin ei tarvitse yrittääkään samastua.

Lili Reinhart, Jennifer Lopez, Keke Palmer ja Constance Wu juhlivat.

Lorene Scafaria toimii Hustlers-elokuvassaan täsmälleen päinvastoin. Hän on elokuvan naisten puolella. Rikollinen toiminta oikeutetaan näyttämällä strippiklubeilla pyörivät miehet niljakkeina, joita sopiikin huijata ja huumata – välillä jopa kuoleman kieliin. Musta huumori tässä kohdin voisi toimiakin, mutta Scafaria ei vain kerta kaikkiaan hallitse tyylilajia.

Toki se moraalikin sitten lopulta löytyy sieltä luksuslaukun pohjalta – ainakin siinä vaiheessa, kun naiset jäävät toimistaan kiinni. Näytetään, että kävihän klubilla huijattavana myös joitakin ihan kivojakin miehiä, jotka joutuivat rahat menetettyään kiipeliin. Ja ainakin päähenkilö Destinylle tuli tästä kovasti paha mieli, jos ei muille. Omiin silmiini elokuvan jälkiviisas moraali kaiken hullunhauskan huumekokkailun ja shoppailukierrosten jälkeen näyttäytyy päälleliimatulta – kuin postimerkki jätesäkin päällä.

Entäpä jos elokuvan kuvaama tilanne olisi päinvastainen: miehet huumaamassa naisia ja ryöstämässä heidän rahojaan? Syntyisikö siitä vauhdikasta komediaa? Löytyisikö näille miehille sympatiaa ja ymmärrystä?

* *

Elokuvan näyttelijät kyllä hoitavat työnsä kelvollisesti. Wu on uskottava pääroolissaan, vaikka kovin moniulotteiseksi hahmo ei kasva. Räppärinaiset Lizzo ja Cardi B pätevät pienissä sivuosissa – ja lisäuskottavuutta elokuvaan tuo tieto, että jälkimmäinen on oikeasti myös työskennellyt strip tease -tanssijana. Sen sijaan Julia Stilesin rooli toimittajana, jonka juttuun koko elokuva perustuu, tuntuu täysin turhalta ja tarpeettomalta.

Elokuvan keskeisin hahmo on kuitenkin Jennifer Lopezin esittämä Ramona, sillä hän kannattelee koko elokuvaa. Aiemmista rooleistaan poikkeavan hahmon tekevä Lopez on kerännyt jo paljon kiitosta roolistaan, ja nettikeskusteluissa spekuloidaan sillä, mahtaisiko Lopez saada roolistaan jopa Oscar-ehdokkuuden.

Lopezin valovoimaa on kyllä elokuvassa osattu hyödyntää. Hän ottaa kuvan haltuun valkokangaskarismallaan, osaa tanssia ja näytellä vakuuttavasti strip tease -tanssijan elkeitä. Rooli vaatii myös kovaa fyysistä kuntoa: varsinkin viisikymppisen Lopezin tankotanssi näyttää saman ikäluokan katsojan silmiin suorastaan olympiatason suoritukselta.

Lopez on mielestäni aina ollut osaava ja karismaattinen näyttelijä. Hän vain on poikkeuksetta päätynyt huonoihin tai keskinkertaisiin elokuviin – niin kuin nyt tähänkin. Mutta se, että hän kerrankin saa näytellä tavanomaisen Jennifer Lopez -tähtilaatikon ulkopuolella, saattaa hyvinkin tuoda hänelle Oscar-ehdokkuuden.

Ja varmasti tankotanssikin saa uusia harrastajia.

Kaarina Lehtisalo