Hyvä idea on elokuvan tärkein ainesosa. Idea, jonka merkityksen jokainen välittömästi ja vaistomaisesti ymmärtää – siinäkin tapauksessa, kun merkitystä ei voi ihan helposti selittää.

Avi Heikkisen ideoimassa ja käsikirjoittamassa, ja Arttu Haglundin ohjaamassa elokuvassa Poissa on juuri tällainen idea. Elokuva kertoo perheenisästä, joka alkaa äkisti ja hallitsemattomasti teleporttailla eri puolille maapalloa.

Poissa on tekijätiimin ensimmäinen pitkä elokuva. Se on myös todellinen independent-tuotanto, sillä sitä on tehty yhdeksän vuotta käytännössä ilman rahaa, vieläpä useissa eri maissa. Elokuvan tekovaiheista elokuvan tekijät kertoivat jo aiemmin Kulttuuritoimituksen haastattelussa. 

Muutamilla festivaaleilla nähty Poissa sai ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 29.11.2019.

* *

Poissa-elokuvan päähenkilö on Kiteellä perheensä kanssa asuva mies, Matti Koski (Panu Tuomikko). Matti on töissä liimatehtaassa, ja kotona hänellä puolisonsa Teijan (Eeva Putro) kanssa pieni tytär Emma (Julia Hemmilä). Perhe-elämän ja liimatehtaan paineet niskassaan Matti yrittää selviytyä päivästä toiseen.

Sitten alkaa tapahtua kummia: Matti katoaa kuvasta ja löytää itsensä ihan muualta. Teleportaatio siirtää miestä paikasta toiseen ilman mitään näkyvää syytä. Tätä alkaa tapahtua yhä tihentyvässä tahdissa, yhä kaukaisempiin maihin.

* *

Poissa-elokuvan idea kuulostaa humoristiselta, se saa välittömästi hymyn huulille. Mutta tämä ei tietenkään ole koko totuus.

Vaikka elokuvassa huumoria onkin, elokuvan teemat eivät jää pelkän vitsailun asteelle, vaan menevät paljon syvemmälle. Elokuvan tekijät kertoivat lehdistönäytöksessä, että aiemmin festivaaleilla elokuvan nähneet katsojat tulkitsivat elokuvaa eri lähtökohdista: jotkut tulkitsivat elokuvan olevan allegoria alkoholismista, jotkut näkivät elokuvan olevan kuvausta skitsofreniasta. Tekijät itse ovat tahtoneet kertoa perhe-elämän ja työn, haaveiden ja velvollisuuksien ristiriidasta.

Olipa allegoria tai teleportaation symbolinen merkitys mikä hyvänsä, elokuvan teema tuntuu kiteytyvän yhteen tärkeään asiaan: kyvyttömyyteen olla läsnä.

”Poissa antaa ajattelemisen aihetta – aivan viimeisiin kuviin asti.”

Elokuvan Matti ei ole läsnä oikein koskaan. Hän haluaa pois, ja kun hän pääsee pois, hän haluaa takaisin kotiin. Kotona on perhe, vaimo ja lapsi, jotka eivät tiedä, missä isä on. Ja kun isä tulee takaisin, hän voi hävitä milloin tahansa. Toiselle puolelle maapalloa.

Tämä jos mikä on oivaltavan tarkkaa ajankuvaa. Elokuvaa voi toki ajatella minkä tahansa riippuvuuden kuvauksena, mutta erityisen hyvin se kuvaa nykyistä maailmaamme: fyysinen olemuksemme saattaa olla kotisohvan nurkassa ja mumista jotakin perheenjäsenille, samaan aikaan kun viestit sinkoilevat ties minne, vaikka toiselle puolelle maailmaa. Tavallaan siis jo teleporttaamme itseämme jatkuvasti jonnekin muualla kuin missä olemme.

Onko meistä kukaan enää missään oikeasti läsnä?

Elokuva muuttuu edetessään yhä vakavammaksi, ja tuntuu kommentoivan paitsi läsnäolon ongelmaa, myös mielenterveysongelmaisten kohtaloa, perheen jaksamista vaikeissa elämäntilanteissa, ja jopa asunnottomien ja ”laitapuolen kulkijoiden” kohtelua.

Poissa antaa ajattelemisen aihetta – aivan viimeisiin kuviin asti.

* *

Koska Poissa-elokuvaa on tehty monta vuotta, ja käytännössä ilman rahaa, elokuvan arvostelu, ”tähdittäminen”, on jossakin määrin hankalaa. Luonnollisesti elokuvassa näkyy pitkä ja vaivalloinen tuotantoprosessi, joten kaikki ei voi olla ihan viimeisen päälle. Joistakin elokuvan puutteista ei siis kriitikonkaan kannata marista.

Sisällöllisestä puolesta sanon kuitenkin sen verran, että vaikka elokuvan idea nerokas onkin, elokuvan alkupuolella Matin ankeaa tilannetta taotaan katsojan päähän vähän liiankin tehokkaasti. Selitykset ja petaukset tuntuvat liiallisilta. Repliikkejä olisi voinut olla vähemmän, ja elokuvan tekijät olisivat voineet luottaa enemmän kuvien ja tilanteiden voimaan – viedä elokuvaa rohkeammin ”taide-elokuvan” suuntaan.

Musiikin ja äänitehosteiden käyttö elokuvassa on onnistunutta. Äänissä on kauhuelokuvamaisuutta – ja juuri sopiva annos kliseetäkin. Toimii ihan täydellisesti.

Myös Panu Tuomikko onnistuu pääroolissaan, hänellä on elokuvassa täsmälleen oikea eksynyt katse, joka loppua kohden vaihtuu vuoroin turtumuksen, vuoroin epätoivon ilmeeksi.

Mikä tärkeintä: elokuvaa katsoo herpaantumatta, ja se on aika paljon, kun saman viikon aikana olen ollut vähällä nukahtaa parissakin elokuvanäytöksessä, kymmeniä miljoonia dollareita maksaneita amerikkalaistuotantoja silmät lupsuen tuijotellessa. Mammuttituotantoihin verrattuna pienellä rahalla tehty Poissajättää pysyvämmän muistijäljen ja antaa ajattelemisen aihetta pitkään.

Poissa-elokuvassa onkin ilman muuta kaikki unohtumattoman kulttielokuvan ainekset. Se on tehty sinnikkäästi pienellä rahalla, tekemisen roso näkyy, ja idea – se on timanttisen hyvä.

Kaarina Lehtisalo